Helsinkiläinen rahoitusalan ammattilainen Christer Schoultz salasi alkoholisminsa vuosikymmeniä, mutta hänen raittiudestaan ovat kuulleet kaikki. Tänään perjantaina 20. maaliskuuta 2026 on kulunut tasan kymmenen vuotta Schoultzin viimeisestä ryypystä.
Schoultz on antanut epätavalliset kasvot suomalaiselle päihderiippuvuudelle. Hän on esimerkki siitä, että alkoholismi on yhteiskuntaluokat läpäisevä riippuvuussairaus, joka ei estä menestystä työelämässä.
Myös Christer Schoultz oli toimintakykyinen alkoholisti. Hän on opiskellut kolmessa korkeakoulussa ja on menestyvä bisnesmies.
Samalla hän joi – lähes joka päivä.
Schoultz sai sairautensa hallintaan Minnesota-hoidossa, joka on tilastollisesti tehokkain hoitomuoto päihderiippuvuuteen. Hoidon keskiössä on niin sanottu 12 askeleen ohjelma, ja siksi myös Schoultzin tarinassa kivutaan nämä samat portaat.
1. askel: ”Olin pitkään sankari viinapääni takia”
Minnesota-ajattelussa ensimmäinen askel on myöntää, että on päihteiden edessä voimaton ja elämä on muuttunut hallitsemattomaksi. Schoultzin elämä ei vaikuttanut hallitsemattomalta vuosikymmeniin ulkopuolisten silmissä – ennen loppuluisua.
Päivällä hän oli mies, jota moni ihailisi. Kansainvälinen ura, korkea asema, paljon rahaa ja vastuuta. Hän istui jo 30-vuotiaana pörssiyhtiön johtoryhmässä.
Yöllä hän oli mies, joka odotti lasten nukahtamista, jotta saattoi avata pullon.
Schoultz sanoo suoraan, että Suomessa reagoidaan liian myöhään päihdeongelmiin.
”Olin pitkään sankari, kun minulla oli hyvä viinapää, mikä on yksi päihdeongelman diagnostinen kriteeri. Stoppi tulee vasta siinä vaiheessa, kun ihminen tulee kännissä töihin, eli kun hän ei enää saa putkea poikki. Sitten suhtautuminen kääntyy 180 astetta, ja ihminen muuttuu luopioksi muiden silmissä työpaikalla.”
”Siinä vaiheessa kotona on ollut täysi helvetti päällä jo vuosikausia.”
Lue myös: Arman Alizad paljastaa: suosikkiohjelma palaa ruutuihin
2. askel: ”Määrillä ei ole väliä. Alkoholisti juo niin paljon kuin pystyy”
Toinen askel Minnesota-ajattelussa liittyy oivallukseen, että jokin itseämme suurempi voima voi palauttaa meidät järkiimme. Siksi Christer Schoultz hyökkää suoraan suomalaista alkoholipuhetta vastaan.
Hänestä riippuvuutta ei pidä ajatella annosmäärien kautta. Ei ainakaan silloin, kun puhutaan sairaudesta eikä riskikulutuksesta.
”Määrillä ei ole väliä. Alkoholisti juo aina niin paljon kuin pystyy.”
Sen rinnalla kaikki puhe viikkoannoksista, terveellisistä rajoista ja ”muutamasta lasista” alkaa kuulostaa oudolla tavalla viattomalta.
”Terveyssuositukset kertovat siitä, missä vaiheessa kuolleisuus lisääntyy maksa- ja haimasairauksien vuoksi, mutta ne eivät kerro riippuvuudesta mitään.”
Schoultz käyttää vertauksena pähkinäallergiaa.
”Jos on pähkinäallergia, ei voi syödä yhtään pähkinää. Samalla tavalla päihderiippuvainen ei voi ottaa ollenkaan päihteitä, koska hallinta on heikentynyt ja lopulta menetetty.”
Päihderiippuvuus ei ole asteittainen moraalinen heikkous, vaan sairaus, jonka logiikka on toisenlainen kuin tavallisessa juomisessa. Siksi sillä ei ole väliä, paljonko juot.
”Oikea kysymys on: miksi juot? Juotko suruun, iloon? Miten juot? Nopeasti, salaa?”
Moni ei tunnista itseään sanasta alkoholisti, mutta he saattavat tunnistaa jotakin muuta. Sen, että ajatus viikonlopun viinitonkasta alkaa hiipiä mieleen jo torstaina. Tätä kutsutaan päihdehoidossa ”kuivajuomiseksi”.
Riippuvuus alkaa usein palkinnosta.
Lue myös: Matias Petäistö kyllästyi Lamborghiniin – nyt autotallissa on oma bussi ja Hummer koirille
3. askel: ”Olin stressaavassa työssä, ja juominen oli minun keinoni käsitellä sitä”
Kolmas askel koskee päätöstä kääntyä jonkin itseä suuremman puoleen. Christer Schoultz ei puhu vakaumuksestaan, mutta se on selvää, että viina oli hänen jumalansa.
Hänelle juominen oli pitkään itsehoitoa, jo ennen kuin sairaus kiristi otteensa.
”Juominen oli minun keinoni käsitellä stressiä. Ei minulla tullut mieleenkään, että olisin voinut mennä vaikkapa kuntosalille purkamaan paineitani. Puntilla käytiin, koska haluttiin näyttää hyvältä naisten silmissä.”
Moni tekee paljon töitä, kestää stressiä ja suorittaa, mutta paljon harvempi osaa rauhoittua. Schoultzin kohdalla mukana oli lisäksi pitkä unihäiriöiden historia.
”Se on ollut todella iso osa elämääni ihan pikkupojasta lähtien, monta vuotta ennen kuin maistoin ensimmäisen kerran viinaa. Kun stressi lisääntyi työelämässä, univaikeudet vain pahenivat, ja silloin viina auttoi unensaantiin.”
Alkoholin sosiaalista voimaa ei pidä myöskään väheksyä.
”Olen luonut hirveästi suhteita kännissä. Se on madaltanut kynnystä tutustua ihmisiin, oli kyse bisneksestä tai naisista”, Schoultz sanoo suoraan.
Varsinkin suomalaisille miehille tunteista puhuminen on usein vaikeaa ja esimerkiksi itkeminen onnistuu vain humalassa.
”Nyt kun olen ollut 10 vuotta raittiina ja eronnut muutama vuosi sitten, olen ihan uudessa tilanteessa. Jos mä lähden riiaamaan, mun täytyy sanoa ihan kylmiltään, että mä tykkään susta tai tekisi mieli rakastella. Se voi tuntua pelottavalta. Ennen otettiin pari lasia ja laitettiin käsi ympärille. Sitä työkalua minulla ei ole enää.”
Lue myös: Esa Schroderus ja salaiset Ferrari-kaupat – näin urheiluauto sopii Suomen routakeleille
4. askel: ”Valtava tarve kelvata muille”
Neljäs askel on armoton moraalinen inventaario. Christer Schoultz satutti itseään ja muita paitsi juomalla, myös suorittamalla.
Hänellä on ollut valtava tarve kelvata muille.
”Ehkä sellainen uskaliaisuus hypätä aina liian isoihin saappaisiin kuvaa sitä mennyttä aikaa. Nautin todella paljon epämukavuusalueella olemisesta, koska se vei eteenpäin.”
Tarina on tuttu monelle suomalaiselle, joka rakentaa arvonsa saavutuksille, stressinsietokyvylle ja ylisuoriutumiselle, koska jossain syvällä sisällä elää käsitys siitä, ettei muuten riitä.
Raittiina Schoultz tunnistaa saman mekanismin edelleen.
”Sellainen lapsuudesta kumpuava mitättömyyden ja vähemmyyden tunne ohjaa jatkuvasti siihen, että suoritan uudestaan ja uudestaan, jotta olisin kelvollinen, erityisesti alkoholisti-isälleni.”
Nykyään Schoultz ymmärtää, että alkoholismi oli hänelle ja isälleen itseään kieltävä sairaus, jonka peittelyyn osallistuivat myös läheiset.
”Muistan, kun faija makasi deliriumissa sairaalassa, ja ylilääkäri kysyi minulta, onko isälläni päihdeongelma. Repesin nauramaan ja sanoin: ’Se on ihan täysjuoppo’. Isän puoliso oli kuulemma sanonut lääkärille, että mies tuskin juo edes viinilasillista viikossa.”
5. askel: ”80 prosenttia päihdehoitoon tulijoista on työelämässä”
Viidennessä askeleessa riippuvuuden tarkka luonne sanotaan ääneen toiselle ihmiselle. Reflektointi voi olla kivuliasta, koska kulissit murtuvat.
Christer Schoultzille palkkatyö oli pitkään valtava käsijarru, joka piti yllä näennäistä kontrollia.
”Nykyään työnantajalla on mahtava rooli puuttua ajoissa. Olen valmentanut yrityksiä ja kysynyt, milloin te puhallutatte työntekijän. Vastaus on usein: ’too late’. Huomasin itse, että kun hallintani heikkeni, en juonut enää firman juhlassa mitään. Olin selvin päin, jotten menettäisi kontrollia.”
Hän sanoo, että aikanaan kukaan töissä ei puuttunut hänen ongelmaansa.
”Kerran joku mainitsi, että voisin ensi kerralla haista vähemmän viinalle. Olin ryypännyt koko yön ruotsinlaivalla ja mennyt suoraan aamulla palaveriin.”
Tilastot kertovat karua kieltä ilmiöstä.
”Noin 80 prosenttia päihdehoitoon tulijoista on työelämässä”, Schoultz muistuttaa.
Alkoholistit ovat usein hyviä työntekijöitä, koska he joutuvat koko ajan kompensoimaan ongelmaansa.
”Alkoholistilla on aina helvetinmoinen kiire. Hänen tuottavuutensa on ylivoimaisesti paras keskiviikkona ja torstaina. Maanantaina toivutaan viikonlopusta ja tiistaina nähdään elonmerkkejä. Keskiviikko on tehopäivä, jolloin juostaan muut kiinni. Torstaina vielä saadaan asioita tehtyä, mutta samalla aletaan jo kiihdyttää tahtia, koska suu napsuu.”
Schoultz korostaa riippuvuuksista puhuttaessa varhaisia merkkejä. Jos viikko alkaa järjestyä alkoholin ympärille, kyse voi olla päihdeongelmasta.
Schoultzin mukaan varhaisia varoitusmerkkejä on useita. Juominen voi alkaa varhaistua etkoin, pikkulauantain “pakollisilla” tai neuvoa-antavilla. Taustalla voi näkyä jo nuorena alkanut voimakas humalahakuisuus tai poikkeuksellisen nopeasti kasvanut toleranssi.
Yksi keskeinen merkki on myös se, että mieli alkaa elää seuraavaa juomiskertaa kohti. Jos juomisen peruuntuminen ulkoisesta syystä herättää suhteettoman voimakasta suuttumusta tai äksyilyä, alkoholi on voinut alkaa ottaa elämässä liian suurta tilaa.
6. askel: ”Missä ne oikeat päätökset tehdään?”
Kuudes askel liittyy valmiuteen luopua niistä piirteistä, jotka pitävät sairauden hengissä. Schoultzin tapauksessa hänen piti tunnistaa bisneskulttuurin sudenkuopat.
”Aina kun tehtiin joku diili, lähdettiin allekirjoitusryypylle”, Christer Schoultz sanoo.
Schoultz puhuu asiakasbisneksestä, jossa luottamusta, kumppanuuksia ja verkostoja rakennettiin viinan äärellä.
”Kun luodaan kauppakumppanuuksia ja suhteita, alkoholi on ollut ehdottomasti edesauttava tekijä.”
Hän on asunut Venäjällä, Ruotsissa, Tanskassa ja Yhdysvalloissa, ja vertailee maita armotta. Venäjällä alkoholia käytetään bisneksessä suomalaiseen tyyliin. Tanskassa on myös samanlaista alkoholikulttuuria kuin Suomessa. Ruotsissa tällaista ei ole lainkaan, eikä myöskään Yhdysvalloissa.
”Missä ne oikeat päätökset tehdään työelämässä? No vinoteekissä tai pubissa afterworkeilla. Moni myös kokee, ettei kollegaan voi luottaa ennen kuin hänen kanssaan on oltu kännissä.”
7. askel: ”Hyvä tyyppikin voi olla alkoholisti”
Seitsemännessä askeleessa ihminen pyytää nöyrästi puutteidensa poistamista. Schoultzin mukaan suomalainen alkoholipuhe yrittää yhä selittää sairauden pois.
”Hoidan työni hyvin, ansaitsen tämän.”
Se on hänen mukaansa yksi suomalaisen juomakulttuurin syvärakenteista. Päihde on palkinto. Raskas työ, raskaat huvit.
Schoultz vertaa Suomea Ruotsiin ja Norjaan. Ruotsissa alkoholikuolleisuus on hänen mukaansa 4,5 kertaa pienempi, Norjassa seitsemän kertaa pienempi kuin Suomessa. Hänen tulkintansa on poleeminen mutta selkeä: näissä maissa hoidetaan enemmän sairautta, täällä arvioidaan enemmän ihmisen moraalia.
”Ikään kuin ihminen ei voisi olla alkoholisti, jos hän on hyvä tyyppi ja hoitaa työnsä. Kuvittele, että tähän tyyliin puhuttaisiin diabeetikosta. Molemmat ovat sairauksia.”
Sairauteen suhtaudutaan edelleen moraalisena epäonnistumisena. Jos ihminen on sympaattinen, lahjakas ja ahkera, hänen ongelmansa halutaan nähdä poikkeuksena, tilapäisenä hairahduksena tai stressinä. Vasta kun kulissit kaatuvat, yhteisö siirtyy säälistä rangaistukseen.
Se on Schoultzin mielestä julmaa. Ja ennen kaikkea tehotonta.
Lue myös: Aki Ajo KTM:n tallipäällikkönä: Näin noustiin MotoGP:n huipulle
8. askel: ”Lapsi pelkäsi, että minä hukun”
Kahdeksas askel on tunnistaa ne ihmiset, joita toiminnallaan on satuttanut.
Christer Schoultz puhuu paljon isyydestä. Hän sanoo suoraan, että riippuvuus alkoi tuntua sietämättömältä vasta siinä vaiheessa, kun se alkoi heikentää hänen vanhemmuuttaan.
”Koska olen alkoholistin lapsi, kärsin todella paljon oman isäni läsnäolottomuudesta. Ja nyt, ennen raitistumistani, sama alkoi vaikuttaa omaan vanhemmuuteeni. Se ahdisti aivan helvetisti.”
Kyse ei ollut siitä, paljonko mies joi, vaan siitä, mitä lapsi aisti – ja pelkäsi.
”Vanhin poikani tiesi, että minulla on kossupullo mukana, kun lähdin uimaan avantoon. Hän pelkäsi, että hukun sille reissulle. Sellainen traumatisoi kahdeksanvuotiaan pojan.”
Alkoholisti kuvittelee, ettei satuta muita, jos hän juo katseilta piilossa. Lapsi ei tarvitse näkyvää humalaa ymmärtääkseen, että jokin on pielessä.
”Minulla on kolme poikaa, joille olen nykyään saatavilla milloin tahansa. He pystyvät luottamaan siihen, että faija on aina valmiina auttamaan eikä kännissä.”
Lue myös: Tommi Mäkinen: Tämän takia lopetin ralliurani
9. askel: ”Ensin lähtee akka, sitten työ ja lopuksi vasta henki”
Yhdeksäs askel tarkoittaa hyvityksen tekemistä siellä missä voi. Mutta ennen sitä on katsottava suoraan siihen, miten lähipiiri toimii sairauden kanssa.
Christer Schoultz lähestyy asiaa käytännöllisesti. Hän sanoo, että alkoholisti itse ei useinkaan ymmärrä sairauttaan ajoissa.
”Ottakaa asia puheeksi. Ei syyttelevästi, vaan huolen kautta. Sanokaa: ’Minulla on huoli sinusta, huomaan että juot liikaa.'”
Se on tärkeä kohta myös siksi, että läheinen väsyy usein paljon ennen kuin sairaus katkeaa. Puoliso ei voi rakastaa sairautta pois eikä ylläpitää loputtomasti kulissia.
Schoultz puhuu ”käsijarruista”: työ, lapset, puoliso ja seuraavan päivän velvollisuudet. Ne pitävät juomista kurissa tiettyyn pisteeseen asti. Mutta ne eivät paranna sairautta. Ja ajan myötä käsijarrut lipeävät yksi kerrallaan.
”Sanotaan, että ensin lähtee akka, sitten lähtee työ ja vasta sitten henki.”
Se on ruma lause, mutta se on valitettavasti usein totta. Sairaus etenee jokaisen annoksen myötä. Läheinen ei saa siihen hallintaa olemalla kiltimpi, vihaisempi tai ymmärtäväisempi. Läheinen voi tehdä vain rajansa näkyviksi.
”Minun silloinen vaimoni esimerkiksi lopetti välittämisen. Alkoi kutsua meille kylään ihmisiä lounaalle, kun olin ihan hirveässä kunnossa. Kertoi ystävilleen päihdeongelmastani. Lopetti Facebook-juttujeni tykkäämisen, kun yritin hyvitellä ryyppäämistäni lapsien kanssa otetuilla kuvilla. Lopulta hän sanoi, että valittavana on joko avioero tai päihdehoito.”
Lue myös: Taikuri Henri Kemppainen valloittaa F1-maailmaa: ”Annoin käyntikorttini Mersun pomolle”
10. askel: ”Lopulta huomaat, että et ole yksin”
Kymmenes askel on jatkuvaa itsetutkiskelua. Christer Schoultz ei havainnut itsessään ongelmaa ennen kuin Minnesota-hoidossa.
Minnesota-mallin perusajatus on yksinkertainen: riippuvuuden kanssa ei väitellä.
”Emme kysy paljonko joit, koska kaikki tietävät, että ongelma on ilmeinen. Ainoa tavoite on, että lopetat juomisen kokonaan.”
Hoito alkaa 28 päivän laitosjaksosta, jossa jokainen työntekijä siivoojasta terapeuttiin on itse kokenut päihdesairauden. Hoito perustuu oman tarinan kertomiseen, muiden kokemusten kuuntelemiseen ja siihen, että valehtelu käy mahdottomaksi.
”Se on totuusterapiaa. Jos valehtelet, jäät kiinni.”
Hän kertoo naisesta, joka väitti olevansa lapseton, kunnes läheisviikonloppuna lapset soittivat.
”Hoidosta lentää ulos, jos ei sitoudu siihen ja jatkaa manipulointia.”
Ryhmässä paljastuu, ettei oma tarina olekaan ainutlaatuinen. Monilla on samat kaaret: traumaattinen lapsuus, kelpaamattomuuden tunne, väkivaltaa, häpeää, ylisuorittamista, riippuvuuden kieltäviä selityksiä.
”Lopulta huomaat, ettet ole yksin.”
Laitoskauden jälkeen seuraa 11 kuukauden jatkohoito, jossa käydään ryhmissä kerran viikossa.
”Niistä, jotka käyvät sen kuukauden hoidon ja jatkohoidon, 75 prosenttia on vuoden kuluttua raittiina.”
11. askel: ”Olen kiitollinen päihderiippuvuudestani”
Yhdestoista askel liittyy uuden yhteyden etsimiseen itseen ja elämään. Christer Schoultz katsoo sairauttaan poikkeuksellisella tavalla.
”Tämä kuulostaa hassulta, mutta olen kiitollinen päihderiippuvuudestani. En vaihtaisi yhtään päivää pois, mutta on monta päivää, joita en haluaisi elää uudestaan.”
Hän ei ole kiitollinen kärsimyksestä, vaan siitä käyttövoimasta, jonka hän on oppinut tunnistamaan toipumisensa jälkeen.
”Huomaan, millainen voimavara tällainen addiktiivinen ADHD-persoonallisuus on. Vuorokaudessa minulla on enemmän tunteja kuin suurimmalla osalla. En tunne sellaista väsymyksen tunnetta.”
Sama energia, joka purettiin ennen pulloon, tyhjennetään nyt muihin asioihin. Työhön, liikuntaan, palautumiseen ja auttamiseen. Se ei ole kadonnut, eikä hän edes toivo sen katoavan. Hän puhuu siitä jopa supervoimana, kunhan se ei enää kulje kemiallisen päihteen kautta.
Ihminen ei siis muutu toiseksi ihmiseksi, vaikka raitistuisi. Hän voi pysyä kunnianhimoisena, nopeana, tavoitteellisena ja levottomana. Se, mikä parhaimmillaan muuttuu, on tapa, jolla ihminen saa itselleen rauhan.
Lue myös: Entinen uutisankkuri Keijo Leppänen teki ratkaisun, jota moni suomalainen yhä epäröi
12. askel: Tänään Christer Schoultz on elossa
Viimeinen askel on viestin vieminen eteenpäin. Schoultz tekee sitä juuri nyt, puhumalla sairaudesta niin kuin siitä pitäisi hänen mielestään puhua: ilman romantisointia, ilman moralisointia.
Hänen missionsa on stigman purkaminen.
”Tämä on oikeasti vain sairaus. Sairauden seuraukset voivat olla kauheita, mutta sairaus itsessään ei ole valinta.”
Se on viesti niille, jotka vielä peittelevät. Niille, jotka jo odottavat viinilaatikon avaamista. Niille, joiden viikko jakautuu toipumiseen, kiihtymiseen ja odotukseen. Niille, jotka uskovat edelleen, että jos työt eivät kärsi, mitään oikeaa ongelmaa ei voi olla. Ja niille läheisille, jotka ovat jo vuosia olleet huolissaan.
Christer Schoultz ei yritä tehdä kaikista raittiita. Hänen sairautensa ei ole muiden sairaus. Suurin osa pystyy juomaan ilman riippuvuutta. Kuvaavaa on, että hänen raittiutensa 10-vuotisjuhlissa on tarjolla alkoholia niille, jotka pystyvät nauttimaan siitä.
Kaikki eivät pysty, ja Schoultz tietää, missä hän olisi ilman hoitoa.
”Olisin kuollut jo monta vuotta sitten, kasvaisin horsmaa. Pojat olisivat tuoneet isänpäiväkukkia haudalleni jo useammat kerrat.”
”Minä en tajunnut, kuinka huonossa kunnossa olin ennen hoitoa. Löin jatkuvasti pääni verelle, kun refleksini eivät toimineet humalassa. Vasta viime vuonna, yhdeksän raittiin vuoden jälkeen, veri- ja maksa-arvoni olivat normaalit. Toipumismatka on ollut pitkä.”
Mutta tänään Christer Schoultz on elossa.
”Olen hirveän kiitollinen siitä, että saan olla lapsilleni isä vähän pidempään kuin oma isäni ehti olla kanssani. Isälleni en ole millään tavalla katkera, koska ymmärrän, ettei hän saanut apua tähän sairauteen.”
”Suurin kiitollisuus liittyy siihen, että olen katkaissut ylisukupolvisen trauman puhumattomuudesta. Minulla on teinit kotona, jotka uskaltavat haistatella minulle tai sanoa, että olen tyhmä. Se on suuri luottamuksen osoitus. Ei sellaista tehdä ihmisille, joita pelätään. Pojat uskaltavat puhua minulle kaikista tunteista. Lapseni tietävät, että faija on läsnä joka ikinen sekunti. Se on minulle se suurin ryyppy.”
Näin haet apua
Jos olet huolissasi omasta, läheisesi tai esimerkiksi työkaverisi alkoholinkäytöstä, apua on saatavilla. Älä jää ongelman kanssa yksin.
- Tietoa sairaudesta ja sen hoidosta on saatavilla esimerkiksi Apu alkoholismiin -sivustolta.
- Ensimmäinen askel on puheeksiotto. Kerro ongelmastasi luotettaville läheisille. Jos olet alkoholistin läheinen, muista, että huolen sanoittaminen on usein ensimmäinen askel kohti apua.
- Apua tarjotaan sekä anonyymisti että kasvotusten. Älä jää häpeän vangiksi.
