Norjan kuningas Harald sai Rolex GMT-Masterinsa vuonna 1962 ja käytti sitä lähes päivittäin 64 vuotta. Lopulta kellon punasininen kehä oli kulunut lähes värittömäksi.
Matthew McConaughey loistaa omituisessa hunaja-westernissä, joka on parhaimmillaan ilman kiirettä. Kun rikosjuoni ottaa vallan, elokuvan oma taika alkaa kadota.
Jussi Vatanen kertoo Justsiksille näyttelemisestä, roolien valinnasta, Klaus Häröstä ja siitä, miksi hänen suurin haaveensa liittyy suomalaisen elokuvan tulevaisuuteen.
Uusi Audi A2 e-tron maksaa Suomessa 42 390 euroa ja yltää parhaimmillaan 622 kilometriin. Kiinnostavinta on, kuinka hyvin vanhan A2:n idea sopii sähköaikaan.
Vastasyntynyt lapsi taistelee hengestään, hoitajat työehdoistaan ja vanhemmat siitä, etteivät hajoaisi. Klaus Härön Hetki ennen valoa tekee tilanteesta kiinnostavan jättämällä helpon kysymyksen kysymättä: kuka tässä on oikeassa?
Jaajo Linnonmaan omaisuus on arviolta 3–4 miljoonaa euroa, paljastetaan tuoreessa Sijoituskästi-podcastin haastattelussa. Juontaja ja sarjayrittäjä kertoo ohjelmassa avoimesti tuloistaan, sijoituksistaan ja kalliista epäonnistumisistaan – mukaan lukien satojen tuhansien eurojen riskit.
Christer Schoultz teki kansainvälisen uran rahoitusalalla samalla, kun joi lähes joka päivä. Nyt hän kertoo 12 askelta, joilla pääsi irti riippuvuudesta ja mitä jokaisen pitäisi ymmärtää päihdesairaudesta.
The Beastin traileri lupaa vanhan koulun toimintaa, presidentin aseistetun limusiinin ja Samuel L. Jacksonin toistamassa motherfuckeria niin monta kertaa kuin on tarpeen. Suomen ensi-ilta on vielä auki.
Volkswagen T-Roc Hybrid tulee Suomeen 170-hevosvoimaisena täyshybridinä. Hinta alkaa 42 881 eurosta, ja kulutuksen luvataan laskevan eTSI:hin verrattuna.
Kasvisvaihtoehto pidetään ketjussa aina vastaavaa lihaversiota halvempana. Hesburger tähtää siihen, että vuonna 2030 jo puolet tuotteista olisi lihattomia.
75 000 eurossa sähkö-SUVit erkanevat eri suuntiin: yksi panostaa toimintamatkaan, toinen premiumiin ja kolmas tehoon. BMW tekee silti selvän tasoloikan.