Mainos
VIDEOTTony Halme: Tämä oli Viikingin elämän suurin tragedia

Tony Halme: Tämä oli Viikingin elämän suurin tragedia

Tony “Viikinki” Halme muistetaan kohuista, kovista puheista ja näyttävästä urasta. Harvempi muistaa, mitä hän itse piti elämänsä tärkeimpänä tavoitteena – ja miksi se jäi toteutumatta.

Mainos

Tony Halme oli vuosituhannen taitteessa Suomen puhutuimpia ihmisiä. Halmeen elämä päättyi traagisesti, mutta puhe hänen elämästään ei ole lakannut vielä tänäkään päivänä.

Halme nousi julkisuuteen alun perin showpainijana. Lihaskimppu oli asunut 15 vuotta Yhdysvalloissa toimien muun muassa henkivartijana ja näyttelijänä, kunnes ura kamppailijana alkoi.

Mainos

Suomalaiset oppivat tuntemaan Halmeen ensin Renny Harlinin ja Markus Selinin tuottamasta Gladiaattorit-tv-ohjelmasta vuonna 1993. Sittemmin hänet tunnettiin ammattinyrkkeilijänä, jonka tunnetuimmat ottelut käytiin ”Käpylän pyöveli” Jukka Järvistä vastaan.

Halme oli taitava mediapeluri, joka osasi herättää huomiota julkisuudessa eikä hän pelännyt myöskään kielteistä näkyvyyttä. Nyrkkeilyotteluissa jäähallit täyttyivät, koska suuri osa yleisöstä halusi tulla todistamaan uhoavan Viikingin tappiota.

Samoilla keinoilla hän onnistui myöhemmin pääsemään myös äänivyöryllä eduskuntaan perussuomalaisten ehdokkaana.

Lue myös: Christer Schoultz on ollut 10 vuotta raittiina – entinen pankkiiri purkaa alkoholismin myyttejä työelämässä

”Kun kehätuomari sanoo ’avustajat kehästä’, sä olet täysin yksin”

Tony ”Viikinki” Halme antoi elämänsä aikana useita haastatteluita, mutta yksi tunnetuimmista on vuodelta 2001. Urheilutoimittaja Mauri Nurmen tekemän Sporttitähdet-ohjelman haastattelussa Viikinki perkasi laajasti elämänsä eri vaiheita.

Sporttitähdet-haastattelussa esiin nousi ennen kaikkea se, miten Halme itse jäsensi uraansa ja asemaansa julkisuudessa.

Mainos

Haastattelussa Halme kuvaa nyrkkeilyä lajina, jossa yksinäisyys korostuu äärimmilleen.

”Kun kehätuomari sanoo, että ’avustajat pois kehästä’, sä olet täysin yksin. Kaikki pitää tehdä yksin, muuten lopputulos on sen mukainen”, Tony Halme totesi.

Halmeen mukaan nyrkkeilyssä ajan taju vääristyy. Kolmen minuutin erä voi tuntua tunnilta, ja tauko katoaa hetkessä.

”Se on sun elämän pisin kolme minuuttia ja lyhyin yksi minuutti.”

Katso koko video:

Tony Halme: ”Kun tulin halliin, olin pummi ja läski”

Haastatelussa Tony Halme viittasi myös uransa yhteen tunnetuimmista otteluista, kohtaamiseen amerikkalaisen Iran Barkleyn kanssa.

Mainos

”Se oli ehkä se, mitä arvostan korkeimmalle. Hän oli kuitenkin viisinkertainen mestari.”

Samalla Halme nosti esiin toisen, kotimaiselle yleisölle merkittävämmän hetken: tyrmäysvoiton Jukka Järvisestä. Hän kuvaa ottelua ennen kaikkea esimerkkinä siitä, miten nopeasti julkinen mielipide voi kääntyä.

Ennen voittoaan Halme ja Järvinen olivat kohdanneet vuotta aiemmin. Tuolloin Halme oli diskattu, koska hän oli puskenut useita kertoja Järvistä sääntöjen vastaisesti. Ensimmäisessä ottelussa nyrkkeilijöiden urheilullinen tasoero oli selvä.

Uusintaottelu jäi taas historiaan toisenlaisissa merkeissä. Halme tyrmäsi Järvisen ensimmäisessä erässä.

Mainos

”Kun tulin halliin, olin pummi ja läski. Kun lähdin sieltä, olin maailman paras jätkä”, Halme kuvailee ottelua.

Halmeen mukaan nyrkkeilyssä arvostus rakentuu hetkessä ja katoaa yhtä nopeasti. Hän korostaa, että laji on armoton erityisesti huonona päivänä.

Mainos

”Muissa lajeissa tulet viidenneksi tai kuudenneksi. Nyrkkeilyssä kun sulla on huono päivä, sut tyrmätään.”

Lue myös: Arman Alizad paljastaa: suosikkiohjelma palaa ruutuihin

Tony Halme Sporttitähdet-ohjelman kuvauksissa
Sporttitähdet-ohjelmaa kuvattiin muun muassa Tony Halmeen kotisalilla. (KUVA: MAURI NURMI)

Koki saavuttaneensa paljon

Haastattelussa Halme korosti myös omaa poikkeavaa taustaansa. Hän muistutti useaan otteeseen, ettei hänellä ollut amatöörinyrkkeilytaustaa lainkaan.

”Mä olen nyrkkeillyt tasan nolla sekuntia ennen kuin aloitin Las Vegasissa. Mä opin tässä samalla kun menen.”

Hän kuvasi harjoitteluaan kurinalaiseksi mutta samalla epävarmaksi prosessiksi, jossa lopputulos ei ole täysin hallittavissa.

”Sä voit treenata kovaa ja sit sinä päivänä on vaan huono päivä ja kaikki menee pieleen.”

Mainos

Urheilullisten tavoitteiden osalta Halme puhui vielä tässä vaiheessa kunnianhimoisesti. Hän mainitsi Euroopan mestaruuden selkeänä päämääränä ja nosti esiin halun mitata tasoaan maailman huippuja vastaan.

”Kyllä mä haluan katsoa, kuinka hyvä ja kuinka kova mä olen.”

Samaan aikaan haastattelusta välittyy kuva vaiheesta, jossa Halme koki saavuttaneensa jo paljon.

”Mä olen ehkä siinä vaiheessa elämässä, että olen saavuttanut enemmän kuin uskalsin toivoa.”

Harjoittelun osalta Halme kuvasi arkeaan intensiiviseksi. Ottelun lähestyessä treenimäärät kasvoivat nopeasti.

”Kun on nimi paperissa, treenaan kaksi kertaa päivässä. Se on käytännössä 24-tuntista hommaa.”

Hän nosti esiin myös suomalaisen nyrkkeilyn taloudelliset realiteetit.

”Ei tällä elä. Tässä menee enemmän rahaa kuin tulee, vaikka saan enemmän kuin muut Suomessa.”

Mainos

Lue myös: Matias Petäistö kyllästyi Lamborghiniin – nyt autotallissa on oma bussi ja Hummer koirille

Tony Halme salilla
Tärkeä osa Tony Halmeen julkista kuvaa oli hänen voimakas olemuksensa. (KUVA: SPORTTITÄHDET)

Ennusti eduskuntauransa

Haastattelussa sivuttiin myös Tony Halmeen mahdollista siirtymää politiikkaan. Halme ei sulkenut sitä pois, mutta suhtautui siihen ristiriitaisesti.

”Musta tulisi varmaan huono poliitikko, kun mä en osaa valehdella.”

Samalla hän kuitenkin arvioi, että hänen tyylinsä toisi eduskuntaan näkyvyyttä ja ristiriitoja.

”Kyllä siellä tuulet rupeaisivat tuulemaan ja ovet paukkumaan.”

Näin myös kävi. Heti ensitöikseen Halme kutsui tasavallan presidentti Tarja Halosta lesboksi. Halmeen eduskuntapuheita kehuttiin, mutta hän sai myös nuhtelun asiattomaksi katsotusta kielenkäytöstään.

Lopulta ura eduskunnassa jäi kuitenkin tyngäksi.

Lue myös: Esa Schroderus ja salaiset Ferrari-kaupat – näin urheiluauto sopii Suomen routakeleille

Tony Halme haaveili perheestä

Haastattelun henkilökohtaisin kohta liittyy kuitenkin Tony Halmeen tulevaisuuden suunnitelmiin. Halme puhui perheestä ja lapsista selkeänä tavoitteena.

”Se tärkein päämäärä alkaa olla se, että pitää huolta itsestään, vaimosta ja jälkipolvesta.”

Hän kertoi lykänneensä perheen perustamista.

”En viitsinyt hommata muksuja ennen kuin olen itse kasvanut isoksi.”

Haastattelun perusteella Halme näki perheen seuraavana vaiheena elämässään.

”Olen päässyt elämässäni siihen kohtaan ja löytänyt vihdoinkin sen naisen, joka voi ehkä olla lapseni äiti, kunhan hänkin kasvaa vielä aikuiseksi.”

”Mutta sitten musta tulee tosi vaarallinen isä. Suomen kansan täytyy vaihtaa Abloy-lukkonsa ja katsoa, ettei niiden poika tule koskaan hakemaan tytärtäni ulos. Se on kyllä ihan sama, mikä sen lapsen sukupuoli olisi.”

Haastattelun lopuksi Tony Halme lausuu myöhemmän elämänsä kannalta kohtalokkaat sanat.

”Nyt joko pitää mennä sitten syvään järveen uimaan tai tulla rannalle ja pistää mökki pystyyn.”

Halmeen myöhemin elämä kääntyi kuitenkin suuntaan, joka erosi jyrkästi hänen aiemmasta julkisuuskuvastaan.

Lue myös: Miksi Tuukka Taponen suorittaa armeijan? F1-lupaukselta suorat sanat NHL-tähtien vapautuksista

Tony Halme haastattelussa
Tony Halme oli kasvanut rikkonaisessa perheessä, mutta hän haaveili isyydestä. (KUVA: SPORTTITÄHDET)

Suurin tragedia: Ei koskaan tullut isäksi

Tony Halme ei koskaan tullut isäksi, ja hän erosi vaimostaan vuonna 2005. Halme ei koskaan saanut lapsia, vaikka hän kuvasi perheen perustamista yhdeksi elämänsä tärkeimmistä päämääristä. Se oli epäilemättä hänen elämänsä suurimpia tragedioita.

Ennen eroa vaimo oli joutunut kärsimään paljon. Kesällä 2003 Halme laukaisi pistoolin asunnossaan alkoholin ja amfetamiinin vaikutuksen alaisena. Myöhemmin paljastui, että päihdeongelma ja Halmeen persoonallisuus olivat tehneet perheen arjesta sietämätöntä.

Vuoden 2003 tapahtumien jälkeen Halme oli kolme viikkoa koomassa ja sai pysyvän aivovaurion. Sanavalmis Viikinki ei palannut enää entiselleen.

Vuonna 2006 Halmeen jatkuva alkoholinkäyttö johti maksa- ja haimatulehdukseen. Ongelmaa yritettiin ratkaista myös psykiatrisessa pakkohoidossa.

Vuonna 2007 eduskuntaura oli lopullisesti ohi, ja hänelle myönnettiin työkyvyttömyyseläke.

Terveysongelmat ja päihdesairaus pahenivat, kunnes tammikuussa 2010 Halme löydettiin kotoaan kuolleena. Hän oli ampunut itsensä.

Lue myös: Tältä näyttävät asuntomarkkinat vuonna 2026: Andrei Koivumäki kertoo suoraan, miksi asuntokauppa on rikki

Useita paljastuskirjoja Viikingistä

Kuolemansa jälkeen Halmeelta ilmestyi postuumisti kirja Testamentti. Lisäksi hänen ex-vaimonsa on julkaissut avioliitosta kirjan Viikingin varjossa, joka aiheutti aikanaan suuren kohun.

Vuonna 2024 toimittaja Mikko Marttinen kirjoitti Viikingistä kirjan Tony Halme: Uho, tuho ja perintö (WSOY). Kirjan idea oli selvittää journalistisin keinoin, mikä oli totuus Halmeeseen liittyvien tarinoiden keskellä.

Teos analysoi tarkasti, miksi Viikingin hahmo iski niin kovaa suomalaisiin vuosituhannen vaihteessa. Marttinen arvioi, että Halmeen perintö vaikuttaa yhä tänä päivänä maamme politiikassa, koska hänen vaalivoittonsa petasi perussuomalaisten tulevan nousun politiikan huipulle.

Kirja kuitenkin paljastaa, että monet Halmeen kertomukset eivät olleet totta. Teoksesta selviää esimerkiksi, että osa hänen käymistään nyrkkeilyotteluista olivat etukäteen sovittuja.

Marttisen kirjan mukaan julkisuudessa naisten oikeuksia puolustanut Halme oli suhteissaan julma ja uhkaili vaimoaan kirveellä.

Halmeesta julkaistut kirjat piirtävät kuvan rikkinäisessä perheessä kasvaneesta miehestä, joka halusi huipulle keinolla millä hyvänsä. Hän oli valmis valehtelemaan, jos keksityt tarinat palvelivat hänen päämääriään.

Auta meitä kasvamaan! Seuraa meitä somessa: FacebookInstagram ja Youtube.

Lue myös: Aki Ajo KTM:n tallipäällikkönä: Näin noustiin MotoGP:n huipulle

Tony Halme: Uho, tuho ja perintö
Mikko Marttisen kirja Tony Halme: Uho, tuho ja perintö pyrki selvittämään totuuden Viikingistä kerrottuja tarinoiden takaa. (KUVA: WSOY)

Seuraa meitä somessa:

Tilaa uutiskirje 🫵

Uutiskirjeen tilaajana kuulet ensimmäisenä, missä mennään. Lähetämme sinulle joka viikko parhaat videot ja jutut luettavaksi.

Me ei spämmätä! Lue lisää tietosuojaselosteesta.

Juha Nurmi
Juha Nurmi
Juha Nurmi on kokenut media-alan ammattilainen, jolla on yli 15 vuoden tausta suomalaisesta journalismista ja viestinnästä. JUSTSIKS.-median vastaavana toimittajana Juha kuratoi sisältöä, joka yhdistää harrastukset, hyötytiedon ja miehisen elämäntavan. Kirjoittajana Juha tarttuu aiheisiin, jotka todella puhuttavat suomalaista miestä, arjen valinnoista aina yhteiskunnallisiin ilmiöihin. Juha vastaa JUSTSIKS.-median journalistisesta linjasta ja varmistaa, että jokainen juttu täyttää toimituksen laatuvaatimukset.

LUETUIMMAT

MAINOS spot_img

Tilaa uutiskirje 🫵

Uutiskirjeen tilaajana kuulet ensimmäisenä, missä mennään. Lähetämme sinulle joka viikko parhaat videot ja jutut luettavaksi.

Me ei spämmätä! Lue lisää tietosuojaselosteesta.

MAINOS spot_img

TUOREIMMAT

Mainos
Mainos

Kuka on Andy Allen? MasterChef Australia -tähti nähdään MasterChef Suomessa

Andy Allen on yksi MasterChef-maailman kiinnostavimmista hahmoista: entinen kilpailija, MasterChef Australian voittaja ja nykyinen tuomari. Nyt hänet nähdään myös MasterChef Suomessa.

The Mandalorian & Grogu palaa George Lucasin oppeihin – Justsiks haastatteli uuden Star Wars -elokuvan tähtiä

Jon Favreau, Pedro Pascal ja Sigourney Weaver avaavat The Mandalorian & Grogun maailmaa ja Star Warsin tulevaisuutta. Justsiks osallistui uutuuselokuvan virtuaaliseen haastatteluun ja lehdistötilaisuuteen.
Mainos

Jukka Haapalainen avautuu raskaasta kaasujalastaan: ”Sakkoja tuli joka vuosi”

Jukka Haapalainen hankki ajokortin vasta parikymppisenä eikä kasvanut perheessä, jossa autoilu olisi ollut arjen keskipiste. Nyt hän ajaa mustalla Porsche Cayennella ja puhuu autosta elämäntyylin jatkeena.

Lucas Hoang toi Suomeen omakase-sushin – nyt Latitude 25 tavoittelee Michelin-tähteä

Lucas Hoang etsii sushin täydellistä tasapainoa Latitude 25 -ravintolassaan.
Mainos
Mainos

Kesä 2026 on Hollywoodin kohtalonhetki – nämä leffat ratkaisevat, lähteekö yleisö enää teatteriin

Hollywoodin elokuvakesä 2026 testaa, riittävätkö Nolan, Marvel, Pixar, Spielberg ja Star Wars enää houkuttelemaan yleisön pois kotisohvilta.

Jääkiekon MM-kisoissa nähdään erikoinen ensi-ilta: Škoda esittelee halvimman sähköautonsa

Škoda käyttää jääkiekon MM-kisoja tänä vuonna sähköautomallistonsa näyttämönä.
Mainos

Riku Rantala ja Kale Puonti tekevät true crimea tekoälyn avulla

Riku Rantala & Kale Puonti: Pimeä puoli syventyy suomalaisiin rikostapauksiin poikkeuksellisella tavalla.

Kolmosvaihde: Elvis-mies Juha ”Aron” Leppänen hankki samanlaisen auton kuin esikuvallaan

Kolmosvaihteen 7. kauden viidennessä jaksossa tavataan Elvis-imitaattori Juha Leppänen, Suomen ensimmäinen Polestar-asiakas Tanja Sotka ja suomalaisen De Motu -kellomerkin perustaja. Mukana on myös katsaus BMW:n Neue Klasse -tulevaisuuteen.

LUETUIMMAT

MAINOS

Mainos

TUOREIMMAT

Mainos
Mainos

TOIMITUKSEN VALINNAT

Mainos