Harva ajattelee tekevänsä päivässä tuhansia päätöksiä. Entinen Karhuryhmän operatiivinen johtaja Harri Gustafsberg on kuitenkin ajatellut päätöksentekoa arjessa paljon. Poliisiuran jälkeen filosofian tohtoriksi väitellyt Gustafsberg tutkii henkistä suorituskykyä ja sitä, miksi ihminen toimii paineessa niin kuin toimii.
Gustafsberg ei ole aivan tavallinen filosofi. Hänen ajattelunsa ei ole syntynyt luentosaleissa vaan tilanteissa, joissa päätöksillä on ollut kirjaimellisesti elämän ja kuoleman paino.
Siksi hänen tuore kirjansa 10 askelta parempaan päätöksentekoon kiinnostaa: suorituskyvyn ytimessä ei lopulta ole mikään mystinen ominaisuus, vaan kyky tehdä valintoja – ja ennen kaikkea sitoutua niihin.
Tunnista rutiinit – näin päätöksenteko arjessa ohjautuu autopilotille
Ennen kuin päätöksentekoa voi parantaa, on ymmärrettävä, mitä päätöksenteko ylipäätään on.
”Juuri mitään ei tapahdu ihmisen elämässä ilman päätöstä. Juonko tuosta ryypyn vettä? Soitanko sinulle takaisin, kun näen puhelun tulleen? Nämä ovat kaikki päätöksiä. Teemme päivän aikana tuhansia ja tuhansia päätöksiä. Ylivoimaisesti suurin osa niistä tapahtuu tapojen ja rutiinien alla. Aamulla herätään, käydään vessassa, harjataan hampaat, keitetään kahvit ja laitetaan sukat jalkaan. Niitä harvoin pysähtyy ajattelemaan, koska päätöksiä ohjaavat rutiinit”, Harri Gustafsberg sanoo.
Päätöksenteko arjessa jakautuu niin pieniin osiin, ettei niitä tunnista päätöksiksi lainkaan. Silti juuri niillä voi olla ajan mittaan suuri kumulatiivinen vaikutus. Päätöksenteossa on usein kyse korkoa korolle -ilmiöstä: tänään mitättömältä tuntuva valinta alkaa vuosien kuluessa näkyä elämässä yllättävän voimakkaasti.
Sitten jossain vaiheessa ihminen pysähtyy ja kysyy: miten tässä näin kävi?
”Moni ymmärtää tänä päivänä, että jos polttaa röökiä askin päivässä, keuhkosyövän todennäköisyys on suuri, vaikka yhden tupakan vaikutus on mitätön. Samalla saatamme juoda joka päivä kahvia kertakäyttömukista miettimättä, kuinka paljon mikromuovia kertyy elimistöömme 40 vuoden aikana”, Gustafsberg vertaa.
Jos et näe videota, voit katsoa sen täältä
Aivojen tehtävä ei ole tehdä ihmistä onnelliseksi
Parempaa päätöksentekoa ei voi ymmärtää ilman käsitystä siitä, miten ihminen ylipäätään muodostaa maailmankuvansa.
Harri Gustafsberg puhuu mentaalimalleista: opituista ajattelutavoista, uskomusjärjestelmistä ja sisäisistä oletuksista, joiden varassa päätöksiä tehdään.
”Ne ovat tapoja ajatella, joiden kautta muodostamme käsityksen itsestämme, elämästä ja ihmisistä. Mikä ikinä se perusmalli onkaan, sieltä kumpuavat valintamme, johtopäätöksemme ja ratkaisumme. Siihen vaikuttavat tietenkin persoonallisuus ja temperamentti, mutta myös lapsuus, nuoruus ja se, millaisia malleja saamme ihmisyydestä.”
Se, mitä ihminen pitää hyväksyttävänä, kiinnostavana, tärkeänä tai tavoiteltavana, ei synny tyhjästä. Se rakentuu vähitellen näiden mallien varaan.
Gustafsberg käyttää esimerkkinä yrittäjyyttä. Nykyinen valmennusyrittäjä sanoo, ettei hänen entisessä ammattiryhmässään katsottu yrittäjiä aina lämpimästi.
”1990-luvulla poliisissa vallitsi käsitys, että suurin osa yrittäjistä on rosvoja. Sitten tuli 1990-luvun lama ja siitä johtuneet itsemurhat ja kaikki se, mikä näkyi poliisityössä. Muistan ajatelleeni silloin yrittäjyydestä, että ei ikinä. Tuo on jotenkin niin älytöntä hommaa, ettei missään nimessä tuohon.”
Mentaalimallien lisäksi on ymmärrettävä, mihin päätöksenteon varsinainen instrumentti eli aivot on optimoitu.
”Aivojen tehtävä ei ole tehdä ihmistä onnelliseksi tai saada meitä automaattisesti ponnistelemaan kohti tavoitteita. Aivot pyrkivät säästämään energiaa, ennakoimaan lähitulevaisuutta ja takaamaan selviytymistä.”
Siinä on yksi koko aiheen keskeisistä oivalluksista. Ihminen kyllä tietää monesti, mikä olisi järkevää, mutta aivot eivät automaattisesti työnnä häntä kohti vaikeampaa, hitaampaa tai pitkäjänteisyyttä vaativaa vaihtoehtoa.
Siksi päätöksentekoa arjessa ei useinkaan rajoita tiedon puute vaan se, ettei ihminen pysähdy tarkastelemaan omaa ajatteluaan.
”Se, että ihminen pääsee tarkastelemaan omia ajatusprosessejaan, edellyttää yleensä kriisiä. Kun kohtaamme suuren elämänmuutoksen, kuten eroamme, sairastumme tai vaihdamme työpaikkaa, se pysäyttää ajattelemaan: miksi olen tehnyt nämä valinnat, miksi olen uskonut tähän, miksi olen elänyt tällaista elämää?”
Kaikki eivät tarvitse pysähtymiseen kriisiä, mutta Gustafsbergin mukaan tyypillisempää on käyttää aivojaan laiskasti kuin tietoisesti. Omien ajatusmallien jatkuva kyseenalaistaminen ei ole ihmiselle luontaista.
”Joillekin on koko elämä sanottu, että yhteiskunta on vihollinen ja häntä on vain riistetty. Hänen on helppo uskoa siihen. Toiselle ihmiselle on taas toitotettu, että hänelle on kaikki mahdollista ja kannattaa uskoa toisenlaiseen tulevaisuuteen kuin nykyhetki on. Hänen on helpompaa olla rohkea, yritteliäs ja panna itsestään kaikki likoon.”
Molemmissa on kyse ennen kaikkea omaksutuista mentaalimalleista, ei välttämättä todellisuudesta.
Lue myös: Arman Alizad paljastaa: suosikkiohjelma palaa ruutuihin
Päätös olla tekemättä on myös päätös
Parempi päätöksenteko arjessa lähtee Harri Gustafsbergin mukaan yksinkertaisesta oletuksesta: useimmat ihmiset haluavat itselleen parempaa elämää. Vaikeus syntyy siitä, että päivän tuhansista valinnoista pitäisi osata tunnistaa ne, joilla on oikeasti väliä.
”Tietyistä asioista me kyllä tiedämme, mikä on järkevää ja mitä pitkällä juoksulla kannattaa tehdä. Suurelta osin ihmiset tietävät, että pitäisi syödä terveellisesti mutta ei liikaa, nukkua riittävästi ja liikkua. Ongelma on siinä, että emme sitoudu parempiin päätöksiin.”
Moni päätös jääkin puolitiehen, ajatuksen tasolle.
”Sitten ovat ne elämän suurimmat päätökset, joiden kohdalla emme voi koskaan olla varmoja tuloksista. Se, miten analysoimme valintojamme, tapahtuu vasta tulosten jälkeen. Joku päättää aloittaa vaikka uuden kielen opiskelun, mutta ei tee asialle mitään. Se, että päättää jotain, mikä voisi olla hyväksi, mutta ei kuitenkaan tee mitään, on sekin päätös – päätös olla tekemättä.”
Päätökset eivät kaadu siihen, ettei ihminen ymmärtäisi mikä on hänelle hyväksi. Ne kaatuvat siihen, ettei hän saa itseään toimimaan ymmärryksensä mukaisesti.
Siksi Gustafsberg kehottaa tarkastelemaan jo tehtyjä valintoja. Niiden pohjalta voi alkaa rakentaa eräänlaista todennäköisyysmallia käyttäytymisestään: milloin teen viisaita päätöksiä, milloin huonoja, millaisessa tilassa olen silloin ja mitä toistan elämässäni huomaamattani?
Lue myös: Matias Petäistö kyllästyi Lamborghiniin – nyt autotallissa on oma bussi ja Hummer koirille
Karhuryhmässä ja kotisohvalla toimii sama logiikka
Harva tekee päätöksiä optimaalisissa olosuhteissa. Kiire, kuormitus, henkinen paine ja stressi ohjaavat ajattelua oikoteille.
”Kun ihminen on ylivireystilassa, päätöksentekoon tulee oikopolkuja ja primitiivistä aktivaatiota. Juuri silloin, kun pitäisi pysähtyä pohtimaan, ihminen ei yleensä tee sitä.”
Jos omaa mieltään haluaa ohjelmoida parempaan päätöksentekoon, täytyy oppia tunnistamaan tilanteet, joissa vireystila alkaa heikentää harkintaa.
Karhuryhmässä Harri Gustafsbergin päätöksissä saattoi olla kyse konkreettisesti ihmishengistä. Silti hän sanoo, että päätös vetääkö liipaisimesta vai ei, voi olla itse asiassa yllättävän helppo.
Vaikeammat kysymykset voivat löytyä tavallisesta arjesta.
Onko pitkän päivän jälkeen helpompaa jäädä selaamaan puhelinta kuin katsoa puolisoa silmiin ja sanoa jotain mukavaa? Usein kyllä. Mutta juuri siinä näkyy päätöksenteon todellinen luonne: ratkaisu voi olla yksinkertainen, vaikka sen toteuttaminen olisi vaikeaa.
Kyse on arvopohjasta.
”Poliisityössä se tarkoitti tietenkin sitä, että työni oli mennä vaikeisiin ja vaarallisiin tilanteisiin, yrittää estää lisävahinkoja ja suojella sivullisia. Joskus se tarkoittaa poliisin työssä sitä, että liipaisimesta oli pakko vetää. Suomessa näin tapahtuu harvoin, ja useammin kysymys on siitä, ettei vedä liipaisimesta vaan löytää muita vaihtoehtoja.”
”Samat psykofysiologiset mekanismit pätevät myös arkeen. Kysymys on siitä, onko meillä kyky pysähtyä. Jos ihminen on ylivireystilassa, hänen on vaikea pysäyttää ylivirittynyt ajattelu ja hahmottaa, mitä tässä tilanteessa kannattaisi nyt tehdä.”
Tässä kohtaa Gustafsbergin ajattelun kiinnostavuus tulee esiin kaikkein kirkkaimmin. Hän ei puhu päätöksenteosta abstraktina itsensä kehittämisen teemana, vaan taitona, joka pätee niin ääritilanteisiin kuin tavalliseen maanantaihin.
Lue myös: Esa Schroderus ja salaiset Ferrari-kaupat – näin urheiluauto sopii Suomen routakeleille
Tunnista ja kommunikoi tilannekuvasi
Yksi Harri Gustafsbergin keskeisistä käsitteistä on tilannekuva. Sillä hän tarkoittaa kykyä tunnistaa, mitä ympärillä ja itsessä juuri nyt tapahtuu.
”Ihmisellä on ollut pitkä työpäivä, lapset on haettu tarhasta, ruoat tehty, joku kiukuttelee, puoliso tulee kotiin ja siinä eletään ilta-arkea, kaikki vähän väsyneinä. Kysymys kuuluu, onko meillä kykyä tunnistaa se ja sanoittaa oma tila ääneen: ‘Nyt minä olen tosi väsynyt ja todennäköisesti en tee kaikkea niin hyvin kuin voisin.’”
Lapsilta tai eläimiltä tällaista itsesäätelyä ei voi edellyttää. Kahden aikuisen välillä se on kuitenkin mahdollista.
”Analysoitu johtopäätös voisi olla esimerkiksi se, että sanoo puolisolle: ‘Jos olet erityisen väsynyt, voin tänään hoitaa iltaruoan, siivota keittiön ja antaa sinulle hetken levätä, vetää henkeä tai käydä kävelyllä.’”
Arkinen esimerkki on yksinkertainen, mutta juuri siksi osuva. Stressaantunut ihminen tulkitsee toisen äänensävyä, kasvoja ja eleitä eri tavalla kuin levollisessa tilassa.
”Aika moni arjen ongelma syntyy siitä, että olemme stressaantuneita ja väsyneitä. Ja ongelma on se, että koska nämä tilat hiipivät tottumuksen kautta, emme tunnista, että olen väsynyt tai stressaantunut. Sitten kadumme jälkeenpäin sitä, että olemme tiuskineet tai käyttäytyneet tavalla, jolla emme oikeasti haluaisi käyttäytyä.”
Ei siis riitä, että tunnistaa oman tilannekuvansa. Se pitää myös osata jakaa toiselle.
”Ihmisestä tulee stressaantuneena ylimielinen, vihamielinen tai välinpitämätön. Nämä kolme käyttäytymismallia ovat aikanaan auttaneet ihmistä selviytymään erilaisista haasteista, mutta tavallisessa arjessa ne vain sotkevat elämää.”
Jos et näe videota, voit katsoa sen täältä.
Kysy itseltäsi: miten haluat elämäsi elää?
Haastattelun aikana Harri Gustafsberg palauttaa päätöksenteon useita kertoja takaisin perustavanlaatuiseen kysymyksen ääreen: mitä elämältä oikeastaan haluaa?
Nykyihminen elää jatkuvassa ulkoisessa hälyssä. Joka suunnasta kerrotaan, millainen keho pitäisi olla, miten aikaa pitäisi käyttää, millainen ura pitäisi rakentaa ja mitä maailmasta pitäisi ajatella. Se luo sekä paineita että hämmennystä.
”Media ja sosiaalinen media ovat täynnä asioita, jotka vaikuttavat mieleen ja ajatteluun. Meille välittyy koko ajan kuva siitä, mikä maailman tila on, miten suomalaiset poliitikot puhuvat toisilleen, millainen Suomi-kuva meillä on tänä päivänä ja onko meillä tulevaisuudenuskoa.”
Siksi Gustafsberg palaa samaan kysymykseen yhä uudelleen: miten haluat elämäsi elää?
”Sitten kysymys on myös omasta roolista. Onko minulla kykyä ja rohkeutta huolehtia itsestäni niin, että voin huolehtia lähimmäisistäni, asiakkaistani ja työyhteisöstäni? Tämä aika edellyttää positiivista ajattelua ja viisasta kyseenalaistamista. Jos haluaa muodostaa käsityksen jostain asiasta, kannattaa mennä tiedon lähteille ja katsoa itse, mikä tässä on totuus. Se toki vaatii enemmän aikaa ja paneutumista.”
Samalla ihmisen on oltava terveellä tavalla realisti.
”Joskus elämässä pitää antaa kaikkensa ja vähän enemmän. Ajatus siitä, että minun pitäisi olla koko ajan täysin turvassa ja jonkun pitäisi jatkuvasti suojella minua, on romanttista illuusiota. Mutta yhtä lailla naiivia illuusiota on ajatus sankarista, joka selviää yksin kaikesta. Totuus syntyy jostain niiden väliltä.”
Lue myös: Wilma Murto syrjäytti hiihtotähdet: Tässä ovat Suomen suosituimmat urheilijat 2026
Harri Gustafsberg: Parempi päätöksenteko alkaa valmistautumisesta
Harri Gustafsbergin mukaan hyvä suorituskyky ei synny hetkessä, vaan valmistautumisesta. Riittävä uni, terveellinen ravinto ja hyvä perusolo eivät ole hyvinvointipuheen kliseitä, vaan päätöksenteon kivijalka.
Kun Gustafsberg työskenteli poliisin erikoisyksikössä, hän ei lähtenyt operaatioihin tukka pystyssä suoraan sängystä. Tavallinen ihminen kuitenkin kohtaa oman arkisen helvettinsä usein juuri tällaisesta lähtöasetelmasta: väsyneenä, ärtyneenä ja huonosti palautuneena.
Siksi Gustafsberg toistaa jälleen saman kysymyksen: miten haluat elää?
”Haluatko olla huolestunut, stressaantunut ja ahdistunut? Jos olet näitä asioita, mikä elämässäsi silloin mättää? Mitä elämällesi pitää tehdä, millaisia päätöksiä sinun pitää tehdä ja miten elää niiden mukaan? Se syvemmän ajattelun taito on kaiken perusta.”
Valmistautuminen on osa itse suoritusta.
”Jos olet vaikka aloitteleva urheilija, sinun täytyy panostaa näihin asioihin eri tavalla kuin sellainen, joka on todella kokenut. Sama pätee elämään muutenkin: oletko urasi kaaren alkupäässä vai loppupäässä. Ajattelen itseäni niin, että minulla oli poliisina monta eri vaihetta ja tavallaan monta elämää.”
”Alkuvaiheet olivat aivan erilaisia kuin loppuvaihe. Viimeisinä vuosina piti käyttää enemmän ajatustyötä siihen, että valmistautumisprosessi tulee tehtyä huolellisesti, koska kun takana on satoja operaatioita, tottumukset ottavat vallan. Kun rutiinit muodostuvat, voi syntyä vääriä ajattelumalleja.”
Päätöksiä ei siis uhkaa vain impulsiivisuus, vaan myös se, että ihminen alkaa toimia liikaa autopilotilla.
Lue myös: Matias Petäistö kyllästyi Lamborghiniin – nyt autotallissa on oma bussi ja Hummer koirille
Mitä parhaat tekevät toisin?
Harri Gustafsberg on tehnyt paljon töitä huippusuorittajien kanssa. Siksi häneltä on luontevaa kysyä, mitä parhaat tekevät toisin.
Hänen vastauksensa ei ole salaperäinen. Mestareita yhdistää ennen kaikkea sisäinen motivaatio.
”He eivät tarvitse ulkopuolisia kannusteita, vaan kaikki tekeminen kumpuaa sisältä. He tekevät omaa juttuaan, koska heillä on palava halu ja sisäinen inspiraatio olla hyviä.”
Toinen yhdistävä piirre on luonne.
”He ovat sitkeitä, määrätietoisia ja periksiantamattomia. En ole täysin varma, voiko näihin vaikuttaa ulkoisilla tekijöillä.”
Gustafsbergia kiinnostaa ylipäätään ihmisen kapasiteetti: mitä kaikkea ihminen voi saada itsestään irti, kun löytää oikean suunnan ja kontekstin.
”Toisessa ääripäässä on ihminen, joka ei pääse käytännössä sohvalta ylös. Ja sitten on koko skaala on siinä välissä. Miten sellaisen ihmisen elämä kirkastuu, joka ei pääse edes liikkeelle? Se on aivan eri mentaalinen prosessi kuin ihmisellä, joka ratkaisee suuria ihmiskunnan ongelmia.”
Silti kysymys on lopulta sama myös tavallisessa elämässä. Ihmisillä, jotka käyvät töissä, kasvattavat lapsia, pitävät yhteyttä kavereihin ja yrittävät huolehtia kunnostaan.
”Mitä tämä kaikki meille tarkoittaa? Se on loputtoman mielenkiintoista. Olen kuitenkin nähnyt, että jos lähdetään kehittämään vaikka paineensietokykyä päätöksenteossa, tarvitaan yleensä jokin konteksti, jossa sitä kehitetään, ja sille pitää asettaa selkeät tavoitteet.”
Virheen ei pitäisi olla osa identiteettiä
Yksi yleinen harhaluulo huippusuorittajista on uskoa, että he tekevät vähemmän virheitä kuin muut. Harri Gustafsbergin mukaan totuus on usein päinvastainen. Ratkaisevaa ei ole virheettömyys vaan se, miten virheet käsitellään.
”Tämäkin on hyvin henkilökohtaista. Toiset pyyhkivät hilseet olkapäältä nopeasti, toiset vatvovat virheitään loppuelämänsä.”
Ensimmäinen askel on tunnistaa ja hyväksyä tapahtunut.
”Ihmiset, jotka ovat tehneet elämässään valtavan määrän virheitä, ovat usein myös saavuttaneet paljon, koska he eivät näe virhettä osana identiteettiään. Virhe ei ole yhtä kuin minä ihmisenä. Se on jotakin, mikä on tapahtunut tietyssä tilanteessa, johon liittyy paljon tekijöitä. He ymmärtävät myös, että virheistä voi oppia.”
Ajatus muistuttaa yhdestä klassisesta urheilusitaatista, jonka Michael Jordan on tehnyt kuuluisaksi: ”Olen heittänyt ohi yli 9 000 kertaa urallani. Olen hävinnyt lähes 300 ottelua. Minuun on luotettu 26 kertaa ottelun ratkaisevassa heitossa, ja olen epäonnistunut. Olen epäonnistunut elämässäni yhä uudestaan ja uudestaan.”
Gustafsbergin mielestä koko aihe palautuu lopulta samaan peruskysymykseen kuin aiemminkin.
”Mitä ajattelet elämästä? Jos haluaa olla todella hyvä, hyväksyy myös matkalla tulevat virheet.”
Harri Gustafsberg on julkaissut lukuisia tieteellisiä artikkeleita ja useita kansantajuisia kirjoja henkisestä suorituskyvystä. Päätöksentekoa arjessa käsittelevän kirjan jälkeen hänen katseensa on jo seuraavassa aiheessa, vaikka hän ei vielä paljasta, mikä se on.
Kirjoittaminenkin on hänelle ennen kaikkea ajattelun väline.
”Kirjoittaminen on minulle tapa kirkastaa omaa ajattelua, jäsentää ja selkeyttää sitä. Se ei ole minulle mikään erillinen projekti elämässä, vaan kuuluu siihen samalla tavalla kuin se, miten urheilen ja elän. Se on yksi osa minun lifestyleani.”
Näin parannat päätöksentekoa arjessa:
- tunnista autopilotti
- pysähdy ennen päätöstä
- huomioi vireystila
- sitoudu valintoihin
