Perinteinen suomalainen juomavalmistaja Hartwall on vastannut PepsiCon juomien valmistuksesta ja jakelusta Suomessa vuodesta 1999 lähtien. Nyt Hartwall lopettaa Pepsin juomien valmistuksen Suomessa.
Yhteistyö päättyy vuoden 2028 lopussa, kun Hartwallin emoyhtiö Royal Unibrew ja PepsiCo eivät päässeet jatkosopimukseen. Sopimus päättyy samaan aikaan myös Tanskassa ja Baltian maissa.
Hartwall valmistaa ja jakelee PepsiCon tuotteita normaalisti sopimuskauden loppuun asti. Valikoimaan ovat kuuluneet muun muassa Pepsi-kolajuomat, 7UP ja Mountain Dew.
Sen jälkeen PepsiCon tuotteet siirtyvät Carlsbergin valikoimaan. Aiemmin se on valmistanut Coca-Colan tuotteita Sinberchoffin tehtaalla Keravalla.
Coca-Colan tuotteiden tuleva valmistaja ei ole tiedossa. Kahden suuren panimoyhtiön kilpailussa se voi hyvinkin olla Hartwall.
Pepsi Max kasvoi Suomessa suureksi
Hartwallin toimitusjohtajan Kalle Järvinen mukaan yhteistyö PepsiCon kanssa on ollut merkittävä osa yhtiön historiaa.
”PepsiCo on ollut 27 vuoden ajan meille tärkeä kumppani Suomessa, ja olemme olleet PepsiCon menestyneimpien markkinoiden joukossa Euroopassa”, Järvinen sanoo tiedotteessa.
Yhteistyön aikana esimerkiksi Pepsi Max kasvoi Suomen suosituimmaksi sokerittomaksi virvoitusjuomaksi.
”Olisimme mielellään jatkaneet kumppanuutta, mutta sopimukseen pääseminen ei osoittautunut mahdolliseksi”, Järvinen jatkaa.
Hartwall lopettaa Pepsin valmistuksen – kehittää omia juomiaan ja etsii uusia kumppaneita
Yhteistyön päättyminen avaa Hartwallille mahdollisuuden kehittää omaa tuotevalikoimaansa sekä etsiä uusia kumppanuuksia.
”Jatkamme edelleen myös hyvää yhteistyötä lukuisten muiden kumppaniemme kanssa”, Järvinen sanoo.
Yhtiö kertoo, että sen valikoimasta löytyy jatkossakin kolajuomia, vaikka niiden merkitys virvoitusjuomamarkkinassa on vähitellen pienentynyt.
Lue myös: Maailmankuulu ruokavaikuttaja listasi: Helsingin parhaat halvat ravintolat
Kotimaiset brändit kasvun kärjessä
Hartwall aikoo panostaa erityisesti omiin brändeihinsä. Esimerkiksi Jaffa on vahvassa asemassa hedelmävirvoitusjuomissa, ja Novelle jatkaa kasvuaan.
”Meillä on varmasti jatkossakin valikoima kasvavia juomabrändejä, joilla vastaamme suomalaisten muuttuviin juomatoiveisiin”, Järvinen kertoo.
Pepsi-liiketoiminta merkittävä osa konsernia
PepsiCon juomaliiketoiminta Suomessa, Tanskassa ja Baltian maissa muodostaa noin 13 prosenttia Royal Unibrew -konsernin liikevaihdosta.
Auta meitä kasvamaan! Seuraa meitä somessa:
Facebook, Instagram ja Youtube.
















