Jos gastronomian jumalat suovat, Tommi Tuominen ja ravintola Demo ovat varmistaneet 20 vuoden putken Michelin-ravintolana.
Se on suomalaisessa ravintolahistoriassa poikkeuksellinen saavutus jo itsessään. Silti Demosta ja sen isästä puhutaan kulinaarisissa piireissä kummallisen vähän. Se on outoa, koska Tuomisen meriittilista on kiistaton.
Tuominen on yhä ainoa suomalainen kokki, joka pitää hallussaan Michelin-tähtiä yhtä aikaa kahdelle eri ravintolalle: Demolle ja suomalaista perinneruokaa tulkitsevalle Finnjävelille.
Vielä poikkeuksellisempaa Tuomisen tarinassaan on se, että hän on rakentanut kaiken omilla rahoillaan. Varat uusiin hankkeisiin on kirjaimellisesti keitetty Demon keittiössä.
Moni olisi saattanut jossain kohtaa rauhoittua. Nostaa osinkoja, keventää työtahtia ja nauttia asemastaan.
Mutta Tommi Tuominen ei ole sellainen kokki.
Hän on niitä tekijöitä, joille saavutukset eivät tuo rauhaa, vaan aina tarvitaan uusia uusia tavoitteita.
Lue myös: Kaikki Michelin-ravintolat Suomessa 2026 – lista, hinnat ja tähdet
Tommi Tuominen pelkää leipääntymistä
Nyt tuo maali on kirkas: Demoon pitää saada toinen Michelin-tähti.
Se on saavutus, johon Suomessa ovat tähän mennessä pystyneet vain Hans Välimäki Chez Dominiquella ja Eero Vottonen Palacella.
Tuominen puhuu tavoitteestaan suoremmin kuin moni hänen asemassaan ehkä uskaltaisi.
“Olen tietyllä tavalla uhkapelaaja. En pysty elämään kauhean kauaa sellaista tasaista ja seesteistä elämää”, hän sanoo.
“Jos minulla ei ole mitään maalia näköpiirissä, leipäännyn. Sitten katse putoaa pallosta eikä homma enää toimi. Sen huomaa omasta tekemisestä aika selvästi.”
Tommi Tuominen ei siis tavoittele toista tähteä siksi, että se näyttäisi hyvältä seinällä tai tekisi vaikutuksen kavereihin. Hän tavoittelee sitä, koska ilman seuraavaa vuorta kiivettäväksi hänen tekemisestään katoaa sähkö.
Demo oli monien silmissä institutio, mutta Tuomiselle se on jatkuva projekti. Juuri nyt kunnianhimon liekki roihuaa suurempana kuin pitkään aikaan.
Lue myös: Tässä on Suomen paras ravintola
“Koirankoppi” esti kehityksen
Tarinassa on silti käänne, jota moni ravintolavieras ei odottanut.
Demo oli pitkään kannattava ravintola. Se oli arvostettu ravintola. Se oli Michelin-ravintola. Mutta se ei enää pystynyt kehittymään. Korkea status ei muuttanut sitä, että puitteet olivat jääneet liian pieneksi sille kunnianhimolle, jota paikassa yritettiin ylläpitää.
Tuominen myöntää tämän ilman kiertelyä.
“Olin jo ihan viittä vaille vetämässä henkseleitä Demon yli lopullisesti.”
Se on raju lause ravintolasta, joka on monelle helsinkiläiselle maamerkki kulinaarisella kartalla. Uudenmaankadun Demo oli vuosien varrella ehtinyt kasvaa klassikoksi. Samalla se oli jumiutunut paikalleen.
Ravintolan koti oli auttamattomasti liian pieni, hankala ja rajoittava, jotta kansainvälisen tason toimintaa olisi voitu enää kehittää kunnolla eteenpäin.
Vuoden 2024 alussa Tuominen ilmoitti, että Demo sulkee ovensa. Moni ehti ajatella, että nyt tuli päätös yhdelle aikakaudelle. Pian kuitenkin selvisi, ettei ravintolaa oikeasti ajettu alas. Demolle oli löytynyt uusi koti.
Ja juuri siinä kohtaa Tuomiselle avautui uudestaan ajatus siitä, että ravintolalla voisi sittenkin olla vielä lisää annettavaa.
Vanhan Demon yksi ongelma oli se, että ruoka kantoi kokemusta pidemmälle. Tuominen sanoo tämän itsekin poikkeuksellisen suoraan.
“Ihmiset tulivat usein syömään meille puhtaasti siksi, että meillä on Michelin-tähti. Sitten he kävelivät sisään siihen koirankoppiin, eikä se vastannut odotuksia. Paljon sanottiin, että ruoka oli hyvä, mutta tämä ei ollut millään lailla Michelin-tason kokemus.”
Tiloista puhuminen on sinänsä hieman hassua, koska Michelin-oppaassa ei puhuta sanaakaan muusta kuin ruuasta.
Mutta jokainen, joka on joskus syönyt kalliin illallisen, ymmärtää todellisuuden olevan mutkikkaampi. Kun illallinen maksaa satoja euroja, kokemus ei synny pelkästään lautaselle. Se rakentuu myös odotukselle, rytmille, tunnelmalle, tilan luonteelle ja sille, miltä kaikki tuntuu.
Lue myös: Bocuse d’Or 2026: Johan Kurkela loisti maailman vaativimmassa kokkikisassa
Maailmanluokan ravintola merinäköalalla
Tommi Tuominen ymmärsi tämän. Niinpä hän tarttui tilaisuuteen, kun hänelle tarjottiin uusia ravintolatiloja Ruoholahdesta.
Sijainti ei ole fine dining -ravintolalle se ilmeisin. Mutta kun nousee Demon uusiin tiloihin 14. kerrokseen, ajatus vanhasta “koirankopista” tuntuu todella kaukaiselta.
Demon salin kuusimetrisistä ikkunoista avautuu 180 asteen merinäköala ympäri Helsingin, yli Lauttasaaren ja pitkälle Espooseen. Näkymä on niin voimakas, että sitä on lähes mahdotonta kuvailla liioittelematta.
“Aulassa on pieni lounge-baari, jossa voidaan istuttaa vieraita ennen ja jälkeen illallisen, jotta maisemat vaihtuvat. Sinne voi tulla myös poikkeamaan vain lasilliselle ja ihailemaan näkymiä.”
“Lisäksi meillä on täysin avoin keittiö, jota ihmiset voivat pimeinä talvikuukausina ihmetellä, kun ikkunoista ei näe ulos. Myös lasiseinäinen viinihuone on näkemisen arvoinen. Aikaisemmin viinikellari oli sellaisessa katakombissa, että sinne ei kehdannut ketään viedä, vaikka olisi vähän humalassakin.”
Tässä kohtaa on helppo puhua merinäköalasta, viinihuoneesta ja kaikesta siitä, minkä asiakas näkee. Mutta ehkä vielä tärkeämpää on kaikki se, mitä asiakas ei näe.
Lue myös: Rolls-Royce Spectre koeajossa – miltä tuntuu 440 000 € sähköauto?
Fine dining ei rakennu vain lautaselle
Ravintolajournalismissa puhutaan paljon annoksista, tunnelmasta ja elämyksestä. Paljon harvemmin puhutaan siitä työstä, joka tekee elämyksen mahdolliseksi. Tai siitä, millainen käsityöläisten koneisto kunnianhimoisen fine dining -ravintolan taustalla pyörii verrattuna siihen, mitä Tuominen itsekin ivallisesti kutsuu tartar- ja burratamaailmaksi.
Uudessa Demossa nimenomaan koneisto on muuttunut.
Tiimillä on nyt käytössään erillinen mise en place -keittiö, jossa voidaan tehdä esivalmisteluja samaan aikaan kun varsinainen serviisi on käynnissä. Myös tiski- ja astiahuoneet ovat Demolle suorastaan ylellisyyttä, kun muistaa, miten pienessä tilassa ravintola aiemmin toimi.
“Keittiön neliöt ovat viisinkertaiset aiempaan nähden. Se mahdollistaa ihan eri tavalla ruokatuotteen kehittämisen. Meillä on käytössä enemmän laitteita, esimerkiksi hiiligrilli, ja muutenkin viimeisen päälle systeemit. Ja tietysti se tärkein asia: keittiöön mahtuu enemmän ihmisiä töihin. Täällä on vain mielikuvitus rajana.”
Käsityöammatti vaatii käsiä. Ja käsien täytyy mahtua tekemään työtään.
Vanhan Demon keittiö oli Tuomisen mukaan käytännössä pienen yksiön kokoinen. Se on yksityiskohta, joka kertoo paljon siitä, miten pitkälle paikka onnistui aikoinaan venymään. Uudessa osoitteessa rajat ovat toiset. Nyt kunnianhimolla on tilaa muuttua käytännöksi.
Lue myös: Arman Alizad paljastaa: suosikkiohjelma palaa ruutuihin
Toinen Michelin-tähti ei ole vain puhetta
Demo on toiminut uusissa tiloissaan reilun vuoden.
Se on riittävän pitkä aika siihen, että alkushokki on takana, mutta riittävän lyhyt aika siihen, että prosessin muotoutuminen alkaa näkyä.
Kun puhutaan toisen Michelin-tähden jahtaamisesta, Tommi Tuominen keskittyy puheessaan yhteen asiaan.
“Se vaatii tasalaatuisuutta, minkä kanssa olemme uusissa tiloissa vähän kipuilleet. Olemme hakeneet askelmerkkiä kohdilleen siinä, miten tuote saadaan toimimaan parhaiten tällä henkilömäärällä.”
Tasalaatuisuus on tylsä sana, mutta Michelin-maailmassa se on juuri se sana, jolla on eniten merkitystä. Yksittäisiä hyviä annoksia moni pystyy tekemään. Yksittäisiä säkenöiviä illallisia moni pystyy tarjoamaan. Mutta harva pystyy siihen, että taso pysyy korkeana ilta toisensa jälkeen.
“Viime aikoina olemme mielestäni alkaneet löytää sen punaisen langan. Ruoan osalta sanoisin, että olemme aika lähellä kahden Michelin-tähden tasoa. Jos nyt suoraan vertaan kahden tähden paikkoihin maailmalla, kyllä me olemme jo sillä tasolla.”
Tuomista ei tunneta henkseleiden paukuttelusta, joten lauseen paino on kova. Samalla hän suhtautuu tavoitteeseen maltillisesti. Michelin-järjestelmä on hidas, epätasainen ja välillä hyvin arvaamaton.
Uudet tähdet ovat mahdollisia vain, jos ravintolassa käy tarkastaja. Se kuulostaa itsestään selvältä, mutta juuri nyt se on suomalaisille ravintoloille todellinen pullonkaula. Michelin-tarkastajat ovat viime vuosina olleet Helsingissä harvinainen näky.
Tuominen paljastaa, että hän ei ole nähnyt tarkastajaa Demossa uusien tilojen avaamisen jälkeen.
“Olen asennoitunut siihen, että tällä tasolla joutuu jumppaamaan vielä jonkin aikaa. Yhden tähden voi saada aika nopeastikin, mutta kaksi tai kolme tähteä vaatii vahvoja näyttöjä alalta entuudestaan. Muilta se edellyttää todella pitkäjänteistä työtä.”
Tuominen ottaa esimerkiksi Tukholman Airan, jota johtaa suomensukuinen Tommy Myllymäki.
“Täytyy muistaa, että Michelin-tähdet ovat tiukassa juuri siksi, koska ne ovat niin arvokkaita. Aira olisi ansainnut toisen tähtensä paljon, paljon aiemmin – ja se on mielestäni tällä hetkellä kolmen tähden tasoa. Pohjoismaat ovat Michelinille todella pieni markkina, ja siksi täällä käy niin vähän tarkastajia.”
Kunnianhimo ei lopu kahteen tähteen
Hieman yllättäen Tommi Tuominen väläyttää, että hänen tavoitteensa ovat kahta tärkeä korkeammalla. Kolme Michelin-tähteä on Suomessa edelleen saavuttamaton taso.
“Tämä tila mahdollistaa mitä vain. Toisen tähden jälkeen kysymys on lähinnä siitä, löytyykö resursseja ja koetaanko, että vieraita löytyy tarpeeksi kolmannen tähden hakemiseen. Se nimittäin vaatii väistämättä sitä, että hinnat nousevat ja ravintola ei enää ole kaikkien ulottuvissa.”
Kolmannen tähden tavoittelu ei ole pelkkä laadullinen päätös vaan liiketoiminnallinen ratkaisu, joka muuttaa väistämättä ravintolan hinnoittelua ja asiakaskuntaa.
“Olen rakentanut kaiken omalla lompakolla, joten minulla ei ole mitään selkänojaa. Kasvu pitää toteuttaa kassavirrasta. Sellaisia paikkoja ei Pohjoismaissa kauheasti ole, joissa näin toimittaisiin. Mutta katsotaan, mitä tapahtuu.”
Tässä kohtaa palaa taas mieleen, miksi Demosta pitäisi puhua enemmän. Suomessa ravintolapuhe pyörii usein näkyvyyden, listojen ja ilmiöiden ympärillä. Paljon harvemmin puhutaan siitä, mitä tapahtuu huipputasolla.
Fine dining on kallista – mutta ei ehkä niin kallista kuin moni kuvittelee
Tällä hetkellä illallinen Demossa maksaa 175 euroa. Juomineen puhutaan noin 350 euron kokonaisuudesta syöjää kohden. Se on paljon rahaa.
Mutta samalla suomalainen Michelin-illallinen on edelleen kansainvälisessä vertailussa yllättävän edullinen. Kahden tähden Palacessa menu maksaa noin 250 euroa ja juomineen ilta nousee jo lähemmäs viittäsataa euroa. Tukholman Frantzénissa puhutaan juomineen jo lähes tuhannen euron illallisesta.
Tuomisen mielestä suomalainen fine dining -kulttuuri elää muutenkin hieman oudossa tilanteessa. Korkeaa gastronomiaa pidetään usein älyttömän kalliina, vaikka samaan aikaan moni keskihintainen ravintola laskuttaa kahdelta hengeltä helposti 200–300 euroa. Hintakuilu ei ole sellainen kuin moni kuvittelee.
Samaan aikaan moni ravintola pelaa varman päälle. Kymmenissä Helsingin ravintoloissa tarjotaan sitä samaa burrataa ja tartaria. Rohkeita ravintoloita saa etsiä täikammalla.
Tuomisen mielestä suomalainen ruokakulttuuri on tällä hetkellä aika heikoissa kantimissa, eikä ongelma ole vain rahassa.
Sosiaalinen media on hänen mukaansa johtanut siihen, että ravintoloissa on yhä enemmän kyse näyttäytymisestä. Talouden epävarmuus taas tekee ravintoloitsijoista varovaisia: lautasilta löytyy liian usein samaa turvallista keskikaistaa.
“Hiukan surullinen olen ollut seuratessani sitä, minkä näköisiin paikkoihin ihmiset nykyään ajautuvat ja minkä näköistä ruokaa he pitävät hyvänä ja laadukkaana. Suomalaisen ravintola-asiakkaan ymmärrys siitä, mitä on laatu lautasella, on aika kehno tällä hetkellä.”
Lue myös: Esa Schroderus ja salaiset Ferrari-kaupat – näin urheiluauto sopii Suomen routakeleille
Mitä laatu lautasella sitten on?
Väite on kova, mutta juuri siksi kiinnostava.
Tommi Tuominen ei ole kokki, joka puhuisi mielellään abstraktilla ruokasanastolla. Hänen ajattelunsa on käytännöllistä, mutta siitä piirtyy silti tarkka filosofia.
Demossa on aina vannottu voimakkaiden makujen ja klassisten kokkaustekniikoiden nimeen. Se on ollut ravintolan ydin. Samalla Demon tyyliin on kuulunut tietty leikkisyys.
“Siellä on vähän pilkettä silmäkulmassa. Ei ehkä kaikissa annoksissa, mutta jossain kohtaa menua on vähän pientä kikkaa ja twistiä niin, että ihmiset ymmärtävät, ettei tämä nyt ole niin vakavaa. Se on kuitenkin vain ruokaa, vaikka sitä tehdään täysillä.”
Kahden tähden jahdissa Demon tyyli on silti muuttunut elegantimmaksi.
“Tykkään edelleen tuoda voimakkaita asioita lautaselle, mutta en niin, että koko menu olisi alusta loppuun ihan älytöntä tykitystä. Mukana pitää olla myös herkempiä asioita. Silti mukana pysyy aito Demon sydän ja oikea kokkaaminen.”
Kalmarin tarina kiteyttää fine dining -tason
Tommi Tuominen haluaa pitää keittiössä yllä kokeilemisen kulttuuria. Hän kehittää jatkuvasti uusia annoksia.
Tällä hetkellä häntä inspiroi erityisesti kalmari.
“Se on sellainen raaka-aine, jonka kanssa en ole työskennellyt vuosikausiin. Olemme käyttäneet sitä Demossa joskus ihan avauksen aikoihin, mutta sitten kalmari jäi jostain syystä pois ohjelmasta. Nyt otin sen takaisin listalle noin kuukausi sitten.”
Annoksen kehittäminen ei ollut suoraviivainen onnistumistarina. Päinvastoin. Tuominen kertoo avoimesti pitkästä kehitystyöstä, jossa yksittäiset komponentit kyllä tuntuivat lupaavilta, mutta kokonaisuus ei asettunut paikoilleen.
Fine diningin taustalla ei ole vain raaka-aineita ja teknistä osaamista, vaan valtava määrä hidasta säätämistä, toistoa ja epävarmuutta. Yksi annos voi viedä viikkoja ennen kuin se on Michelin-tasolla.
Nyt Tuominen puhuu lopputuloksesta jo selvästi tyytyväisenä.
“Pakko sanoa, että se on kyllä ihan sairaan makea annos.”
Annoksen ytimessä on Japanista tuttu chawanmushi, eräänlainen hienostunut kananmunavanukas. Sen kanssa tarjotaan valkosipulivoissa kypsytettyä kalmarinuudelia ja tummaa kalmarilientä, jossa on todella tiukka, umaminen maku. Lisäksi annoksessa on rapeaa kalmarisipsiä lonkeroista, kuivattua chiliä ja sitruunatimjamia. Päälle lorotetaan vielä sitruunatimjamivoikastiketta.
Kuulostaa ylelliseltä, mutta vielä olennaisempaa on se, miten paljon työvaiheita, harkintaa ja käsityötä yhden tällaisen annoksen taakse kätkeytyy. Kunnianhimoinen ravintola ei voi nostaa pöydälle veitsellä avattua juustopalloa.
Kaviaari ei ole statusteatteria
Yksi uuden Demon erikoisuuksista on kaviaari. Se on ehkä juuri sellainen asia, josta voisi ajatella, että nyt mennään luksuksen puolelle vain siksi, että voidaan.
Tuomisen puheessa logiikka on kuitenkin toinen.
Hän kertoo yllättyneensä itsekin siitä, kuinka kovaa kaviaari tällä hetkellä liikkuu. Demo myy sitä paljon, ja Tuominen arvelee ravintolan olevan Suomessa aivan kärjessä, kun puhutaan sammenmädin myynnistä ravintoloissa.
“Osittain ehkä siksi, että olemme hinnoitelleet sen aika maltillisesti. Emme lyö sisäänostohinnan päälle hirveää premiumia, vaan haluamme päästää ihmiset aidosti herkuttelemaan. Ei se ole meiltä mitään pois, vaan se on puolittain jopa palvelutuote.”
Tämä on kiinnostava ajatus. Kaviaari ei ole Demossa vain kallis lisäpalikka laskulle, vaan tapa rakentaa kokemukseen jotakin sellaista, johon moni vieras ei muuten ehkä koskaan tarttuisi.
Samalla se kertoo jotakin Tuomisen suhtautumisesta ylellisyyteen: parhaita raaka-aineita ei tarvitse hävetä, mutta niistä ei myöskään tarvitse tehdä vaivalloista statusteatteria.
Tuominen puhuu kaviaarista ennen kaikkea raaka-aineena.
“Ei sen maine ole tyhjästä syntynyt. Toki heikkolaatuisiakin kaviaareja on paljon, ja niitä tarjotaan nykyään maailmalla vähän kaikenlaisia. Kiinalaisen kaviaarifarmin tuotteisiin en itse koskisi, mutta se, mitä me myymme, on ollut kyllä koko ajan superhyvälaatuista. Kyllä sen kanssa kelpaa herkutella.”
Lue myös: Miksi kaviaari maksaa niin paljon? Asiantuntija selittää hinnan syyt
Demo tarjoaa arvoviinejä myös taviksille
Sama ajattelutapa näkyy viinissä. Demo on erottunut vuosien varrella siinä, että siellä on tarjottu huippuviinejä myös laseittain. Se on suomalaisessa ravintolakulttuurissa edelleen poikkeuksellista.
Arvoviinien pullohinnat ovat usein sellaisia, että tavallista ravintolavierasta alkaa hirvittää jo listaa katsellessa. Siksi Tuominen haluaa tiimeineen tarjota jopa yli tuhannen euron viinejä laseittain.
“Avaamme välillä vähän hullunrohkeastikin pulloja asiakkaille. Eikä meiltä ole ainakaan tähän mennessä mitään jäänyt käsiin.”
Tässäkin näkyy kunnianhimo, mutta vähän toisesta kulmasta. Demo ei yritä vain näyttää, että kellarista löytyy kovaa tavaraa. Se yrittää tehdä siitä vieraille saavutettavaa.
Samalla Tuominen ihmettelee, miten syvälle suomalaiset asiakkaat ovat juuttuneet viinipakettiajatteluun.
“Välillä tuntuu, että ollaan todella jumissa sen kanssa. Ei viiniparituksen tarvitse aina olla niin uskomattoman oivaltava, jotta siitä viinistä voisi nauttia ruoan kanssa. Ehkä suomalaiset hieman ujostelevat kertoa omia mieltymyksiään ammattilaisille ja siksi valitaan viinipaketti.”
Tuomisen oma ajattelu on tässäkin hyvin suoraa ja samalla vapauttava.
“Itse rakastan hyviä viinejä. Juon mieluummin illan aikana pari kolme lasia oikeasti hyvää tavaraa. Parin pullon hintaero koko seurueelle jaettuna ei myöskään ole kovin merkittävä suhteessa viinipakettiin, ja todennäköisesti lasissa on laadukkaampaa tuotetta.”
Ajatus on melkein kapinallinen maailmassa, jossa fine dining on vuosia rakennettu nimenomaan tarkkojen paritusten ympärille. Tuominen ei tietenkään vähättele hyvää viinipakettia. Mutta hän muistuttaa, että kaiken keskellä pitäisi olla myös nautinto, ei vain suorittaminen.
“Kannattaa juoda sellaista viiniä, josta varmasti nauttii. Ei ole mikään ongelma juoda vaikkapa koko ilta punkkua, jos siltä tuntuu. Kukaan ei varmasti katso kieroon. Moni asiakkaamme tilaa pullon omaa suosikkiviiniään ja sitten täydentää menua yksittäisillä lasillisilla, jos siltä tuntuu.”
Lue myös: Sijoituskästi: Jaajo Linnonmaan omaisuus – näin radiojuontaja teki miljoonat
“Kaikki muu tällä alalla on minulle vähän pakkopullaa”
Tommi Tuominen on yhtä aikaa käytännöllinen ja kunnianhimoinen ihminen. Hän ei puhu itsestään suurieleisesti, mutta hän ei myöskään peittele sitä, että haluaa jättää jäljen suomalaiseen gastronomiaan.
Ensi vuonna Tuominen täyttää 50 vuotta. Sekin tekee hänestä nykykentässä poikkeuksen. Keittiömestareita, jotka ovat pitkän uran jälkeen yhä oikeasti joka päivä keittiössä, ei huippuravintoloissa enää tungokseksi asti ole.
“Kyllä se tukkukauppa on vetänyt yllättävän montaa kollegaa puoleensa. En ihan ymmärrä sitä, mutta eiväthän muiden valinnat minulle myöskään kuulu. Eihän tämä toki ole perheellisille ihmisille se optimaalisin työmaa.”
Työ on fyysisesti raskasta, mutta Tuominen vakuuttaa, että mestarin jalka nousee edelleen.
“Ei minulla ole mitään ongelmia jaksamisen kanssa. Kyllä minä vedän noiden junnujen kanssa vielä ihan tasapäin, vaikka kohta kaikki keittiössä ovat sen ikäisiä, että he voisivat olla lapsiani.”
Lue myös: Tällainen on uusi Škoda Peaq – sähkömaasturista kasvaa malliston lippulaiva
Ja sitten tulee lause, joka ehkä piirtää hänestä tarkimman kuvan.
“Kaikki muu tällä alalla on minulle vähän pakkopullaa. Olen vähän kuin kettiöiden Kimi Räikkönen. Minua ei hirveästi kiinnosta kiertää juhlissa tai pyöriä parrasvaloissa. Tykkään olla keittiössä ja tehdä hyvää ruokaa.”
Siinä on samalla jotakin olennaista myös siitä, miksi Demosta ja Tommi Tuomisesta puhutaan niin vähän. Hän ei ole niitä kokkeja, jotka rakentavat itsestään brändiä. Hän rakentaa ravintolaa. Hän tekee ruokaa. Hän käyttää rahansa uusiin hankkeisiin. Hän seisoo keittiössä. Hän tavoittelee seuraavaa tähteä.
Ja juuri siksi hänestä pitäisi puhua nykyistä enemmän.
Ei siksi, että hän sitä itse kaipaisi. Vaan siksi, että suomalaisessa ravintolakulttuurissa tällainen kunnianhimo on edelleen harvinaista.
Tämä kunnianhimo on kantanut Demoa kohta 20 vuotta Michelin-ravintolana.
Mutta Tommi Tuomiselle se ei riitä.
Lue myös: Kaikki Michelin-ravintolat Suomessa 2026 – lista, hinnat ja tähdet
Auta meitä kasvamaan! Seuraa meitä somessa: Facebook, Instagram ja Youtube.
