Dokumentaristi Sami Kieksi seisoo keskellä kaoottista olohuonetta. Kamera ei käy, mutta tilanne on silti hallitsematon: joku kaatuu, nenä aukeaa, ambulanssi kutsutaan paikalle. Seuraavana päivänä samat ihmiset istuvat kameran edessä – ja Kieksi yrittää saada heidät puhumaan.
Tällaisiin tilanteisiin palkittu dokumentaristi hakeutuu yhä uudelleen. Suositun Kieksi-sarjan toisella kaudella hän tarttuu jälleen aiheisiin, joihin moni muu ei koske. Varsinkin nuorten miesten ahdinko on 36-vuotiaan dokumentaristin keskeinen kiinnostuksen kohde.
Toinen kausi käynnistyi rappiostriimausta käsittelevällä jaksolla. Aihe on ollut viime vuosina runsaasti esillä ja herättänyt keskustelua erityisesti sen eettisyydestä.
Kiinnostus näkyi heti: avausjaksoa katsottiin Areenassa vuorokauden aikana yli 80 000 kertaa.
Kaudella muita aiheita ovat esimerkiksi kiusaaminen, ultrakannattajat, nuorisotyöttömyys ja polarisaatio.
Vaikka jaksot ovat puolituntisia, materiaalia olisi ollut paljon enemmän.
”Kyllä tästä materiaalista saisi kaksituntisiakin dokumentteja. Rappiostriimauksen kohdalla päädyimme tekemään yhden ekstrajakson. Kreisihotmama-nimellä tunnetun tiktokaajan tarina jäi pois ensimmäisestä osasta, mutta se kantaa hyvin omillaan hieman lyhyempänä jaksona”, Sami Kieksi kertoo.
Lue myös: Miksi nuoret miehet voivat huonosti? Sami Kieksi sukeltaa rappiostriimajien maailmaan
Mitä rappiostriimaus on – ja miksi sitä katsotaan?
Rappiostriimauksessa ihmiset kuvaavat itseään reaaliaikaisesti internetiin, usein päihteiden vaikutuksen alaisena. Katsojat voivat maksaa sisällöstä, ja ansainta perustuu esimerkiksi niin sanottuihin subeihin. Subathoneissa lähetys jatkuu niin kauan kuin rahaa tulee.
Sami Kieksi viettää jaksossa aikaa kahden eri striimausporukan kanssa. Hän matkustaa Iippadaa-nimisen striimaajan kanssa tapaamaan Pottukoiraa, joka on yksi Suomen tunnetuimmista rappiostriimaajista.
Jakson keskeinen kysymys on yksinkertainen mutta epämukava: miksi ihmiset maksavat siitä, että saavat katsoa toisten alennustilaa?
”Jonkinlainen viihdearvo siinä on. Ihmiset ovat työssäkäyviä ja haluavat katsoa päivän päätteeksi jotain erilaista. Vähän niin kuin Big Brotheria. Iipan ja minun striimeistäni ei voi kukaan ennustaa, mitä tulee tapahtumaan”, Pottukoira sanoo jaksossa.
Raha, paine ja päihteet: näin rappiostriimit toimivat käytännössä
Dokumentti näyttää, miten striimaus ruokkii itseään. Yleisöltä tuleva paine kannustaa juomaan enemmän ja tekemään yhä rajumpia asioita.
Kieksi on myös laskenut ilmiön rahapuolta.
Yhden subathonin katsoja- ja tilausmäärillä Pottukoira tienaa noin 4 500 euroa vuorokaudessa. Hän itse on kertonut ansaitsevansa yhdestä subathonista noin 20 000–60 000 euroa.
Jakson toisella puoliskolla Kieksi matkustaa Kajaaniin tapaamaan Arttu ”Upi” Pulkkista ja Kari Liimattaa, joka tunnetaan nimimerkeillä Pirkka Ukko ja Pirkkis.
Ennen kuvauksia Kieksi halusi tavata esiintyjät ilman kameroita.
”Tiesin, että seuraava päivä olisi haastava. Kuvaaminen ahdistaa usein päähenkilöitä, joten olen huomannut, että tietty lämmittäminen auttaa. Se saattaa helpottaa seuraavaa kuvauspäivää.”
Ilman kameroita nähdyt tilanteet jäivät mieleen.
”Ensimmäisenä iltana olin paikalla, kun Kari eli Pirkkis kaatuu, lyö nenänsä auki ja paikalle kutsutaan ambulanssi. Vaikka näin, mitä edellisenä iltana tapahtui, kyllä jokainen tilanne tuntui silti uudelta.”
Lue myös: Arman Alizad paljastaa: suosikkiohjelma palaa ruutuihin
Kohtaaminen kameran edessä: rikokset, häpeä ja inhimillisyys
Rappiostriimausta käsittelevän jakson vahvin hetki löytyy kuitenkin haastattelusta, jonka Sami Kieksi tekee Arttu Pulkkisen kanssa.
Pulkkinen on yksi ilmiön pioneereista Suomessa. Hänen taustallaan on koulukiusaamista, mutta myös vakavia rikoksia: hänet on tuomittu esimerkiksi lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.
Katsojalle syntyy ristiriitainen kokemus. Samaan aikaan voi tuntea sääliä, puistatusta ja vihaa.
”Rappiostriimaus-jaksossa ollaan Kieksi-dokumentin ytimessä. On aitoja hetkiä ja ollaan läsnä niissä tilanteissa. Kaikki jaksot eivät luonnollisesti samalle tasolle päässeet, mutta esimerkiksi Artun kanssa oltiin kiinni aidosti hetkessä. Tunteita käytiin läpi ilosta suruun”, Kieksi sanoo.
Kieksi tapaa myös Pulkkisen äidin, joka on huolissaan poikansa alkoholismista. Äidin katse on pysäyttävä, kun poika kertoo olevansa viiden vuoden päästä vankilassa tai kuollut, jos sama meno jatkuu.
Pulkkinen esittelee myös kotinsa, joka on täynnä hentai-aiheisia kuvia. Yhdelle viherkasville hän on antanut nimen ”Paha poika”.
”Kasvin äärellä kysyn Artulta, haaveileeko hän koskaan puolisosta: ihmisestä, joka rakastaa ja välittää. Siinä hetkessä näkyy, miten hän oikeasti miettii asiaa – ja vetää sitten roolin takaisin päälle. Hän on minusta todella traaginen hahmo, ja samalla täynnä komiikkaa.”
Materiaalia purkaessaan Kieksi yllättyi itsekin.
”Kun litteroin haastatteluita ja katsoin sitä tekstinä, ajattelin, että ei jumalauta. Tätä ei kukaan käsikirjoittaja voisi keksiä. Todellisuus on tarua ihmeellisempää.”
Lue myös: DJ Rony Rex: Koulukiusaaminen jätti traumaoireet – ”Tuska palasi, kun minusta tuli isä”
Romaninuoret dokumentissa: tietoinen irtiotto ongelmapuheesta
Yhdessä jaksoista Sami Kieksi käsittelee romaninuoria. Aihe on hänelle henkilökohtainen.
”Olen monta vuotta miettinyt, miten käsittelisin romaneita. Minussa ei ole romaniverta, mutta äitini rakastui romanimieheen ja teki hänen kanssaan kolme lasta. Olen nähnyt läheltä kulttuurin hyvät puolet, mutta myös haasteet.”
Kieksi halusi tietoisesti rikkoa tuttua näkökulmaa.
Romaneista tehtyjen dokumenttien painopiste on usein ongelmissa. Nyt hän päätti etsiä nuoria, jotka ovat löytäneet paikkansa yhteiskunnassa.
Mukana ovat esimerkiksi räppäri Lauri Haavin ääniteknikko Leif ja sosionomiksi opiskellut Tenho.
”Jos nuori romani selaa internetiä ja miettii, mitä hänestä tulee isona, vastaan tulee jatkuvasti uutisia siitä, miten joku romani on puukottanut jonkun. Mielestäni media kirjoittaa romaneista liikaa negatiivisten asioiden kautta. Ymmärrän, että ongelmiin pitää pureutua, mutta meillä on myös vastuu siitä, millaisen kuvan luomme.”
Tabut pintaan: seksuaalisuus ja pelko romaniyhteisössä
Sami Kieksi ei kuitenkaan karta romanikulttuurin ongelmia.
Yksi jakson vaikeimmista aiheista liittyy seksuaalisuuteen. Seksuaalivähemmistöt ovat romanien tapakulttuurissa pitkälti vaiettu aihe.
”Romanit puhuvat todella avoimesti tabuista, mutta kun kamera menee päälle, suut menevät kiinni. Se on nähty aiemminkin, ja sama ilmiö toistui tässä.”
Jaksossa esiintyy romanimies, jonka homoseksuaalisuus on paljastunut. Hänet on suljettu ulos romaniyhteisöstä, eikä hän päässyt edes äitinsä hautajaisiin. Hän pelkää henkensä puolesta.
”Jos ilmestyn sille paikkakunnalle, minut laitetaan nippusiteissä auton takaluukkuun ja viedään metsään lahdattavaksi”, mies kertoo.
Kieksi tapaa myös Ramonan, joka puhuu avoimesti kulttuurin vaikeista aiheista.
”Haastattelun lopuksi mietimme yhdessä, tuleeko hänelle sanomista. Hän toivoi, ettei tulisi – jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseen.”
Vastuu on Kieksille tärkeä työpari.
”Joskus kuvattavat ylittävät omat rajansa miellyttämisen halusta. Siksi esituotanto on tärkeää. Jos motiivit eivät ole kunnossa, jätän materiaalia käyttämättä.”
”Mutta ajattelen myös, että ihmisellä on vastuu, kun hän suostuu esiintymään ohjelmassa. Käymme paljon etukäteen läpi, mitä ohjelman vastaanotto voi tarkoittaa. Minulle voi soittaa koska vain, ja olen tukena loppuun asti.”
Lue myös: Esa-Pekka Lapin ralliura muuttui täysin: ”Huollan autot nyt itse”
Nuorten miesten ahdinko: isättömyys ja roolimallien puute
Kieksin dokumenttien ytimessä ovat usein nuoret miehet.
Hänen havaintonsa syrjäytyneiden tilanteesta on synkkä: monelta puuttuvat roolimallit jo varhain.
”On paljon nuoria, jotka potevat isättömyyttä. Olen rampannut paljon vankiloissa, ja reilusti yli puolet siellä ovat isättömiä poikia. Suomessa sotien vaikutukset näkyvät ylisukupolvisesti. Nuoremmilla sukupolvilla lama on jättänyt jälkensä, ja nyt nähdään, mitä työttömyys tekee.”
Silti Sami Kieksi näkee myös muutosta.
”Nuoret miehet puhuvat tunteista enemmän ja avoimemmin kuin ennen. Se on hyvä suunta.”
Hänen oma työnsä perustuu kuuntelemiseen.
”Meidän täytyy opetella olemaan hiljaa ja antaa muille tilaa. Jokainen haluaa puhua omista asioistaan. Usein riittäisi, että joku kuuntelisi ja olisi läsnä.”
Kieksi tunnetaan siitä, että hän saa ihmiset avautumaan kameran edessä.
”Ei minulla ole mitään supervoimia. Kysyn hyvin arkisesti vaikeita asioita. En yritä kierrellä tai kaarrella. Jos tekee itse kysymyksestä jo niin helvetin vaikean, totta helvetissä siihen on vaikeaa vastatakin.”
Luottamus syntyy hitaasti.
”Nämä ihmiset eivät luota kehenkään. Miten he silloin luottaisivat yhteiskuntaan? Se rakentuu ihminen kerrallaan.”
Median vastuu ja algoritmien valta: miksi negatiivinen leviää
Sami Kieksin mukaan myös median pitäisi katsoa peiliin.
Algoritmit ohjaavat sisältöjä, ja negatiiviset tunteet herättävät eniten huomiota.
”Olen saanut tappouhkauksia pelkkien otsikoiden perusteella. Kun kysyn, onko juttu luettu, vastaus on usein ei. En silti halua jeesustella – teen itsekin sisältöä vaikeista ja polarisoivista aiheista.”
Tabuihin tarttuminen on hänen työnsä ydin.
”Haluan käsitellä kaikkia aiheita. Mitä enemmän asia on tabu, sitä enemmän se minua kiinnostaa. Journalismiin kuuluu epämiellyttävien asioiden käsittely. Mutta samalla pitää miettiä päähenkilöiden asemaa ja turvallisuutta.”
Kaiken ei tarvitse olla siloteltua. Hänestä media on myös liian varovainen.
”On sekin masentavaa, että mediatalot ovat polvillaan, kun somessa joku pahoittaa mielensä.”
Tällä hetkellä Kieksi työskentelee digihuijausta käsittelevät dokumenttisarjan parissa. Kyseessä on henkilövetoinen ohjelma, joka esitetään kaupallisella kanavalla.
Lisäksi luvassa on Kieksi-podcastin uusi kausi. Nimeään kantavan dokumenttisarjan jatkosta hän ei osaa vielä sanoa.
”Eka kausi oli katsotuimpien asiaohjelmien joukossa Ylellä. Kakkoskausi on lähtenyt vahvasti käyntiin, mutta myöhemmin nähdään, mihin suuntaan katselumäärät lähtevät kehittymään. Sitä ei kuitenkaan koskaan tiedä, tuleeko ohjelmille jatkoa.”
Auta meitä kasvamaan! Seuraa meitä somessa:
Facebook, Instagram ja Youtube.
