Rallimaailma pysähtyi 2. toukokuuta 1986, kun Henri Toivonen kuoli Korsikan MM-rallissa.
Toivonen ja kartanlukija Sergio Cresto menehtyivät, kun heidän Lancia Delta S4 -autonsa suistui tieltä ja syttyi tuleen.
Toivosen kuolema ei ollut vain yhden kuljettajan uran päätepiste. Se oli hetki, joka muutti koko rallia.
B-ryhmän äärimmäiset autot kiellettiin kauden 1986 jälkeen, ja yksi rallihistorian vaarallisimmista aikakausista päättyi.
Kartturilegenda Juha Piironen muistaa tapahtuneen poikkeuksellisen läheltä.
Hän oli ajanut Toivosen kanssa aiemmin pitkän jakson Porschella EM-ralleja ja Lancialla MM-sarjaa.
Toivonen oli Piiroselle kuljettaja, työpari ja ystävä.
”Tätä Henkan onnettomuutta olen miettinyt monta pitkää yötä. Uskon, että kysymys on kohtalosta. Olisin voinut olla kyydissä tuossa onnettomuusautossa. Kuka tietää, olisiko ulosajoa pystytty välttämään.”
Katso video: Juha Piironen avautuu ralliurastaan
Henri Toivonen oli tarkka ajolinjoistaan
Juha Piironen viettää nykyään rauhallisia eläkepäiviä Espoossa, mutta ralli on edelleen osa elämää.
Vuonna 2022 hänet nimettiin Rally Hall of Fameen eli rallin kunniagalleriaan. Se on tunnustus urasta, joka vei Piirosen lajin huipulle ja teki hänestä yhden suomalaisen rallihistorian merkittävimmistä kartanlukijoista.
”Seuraan edelleen MM-rallia aktiivisesti. Kyllä laji kiinnostaa, ja nyt on tullut uutta boostia Kalle Rovanperän menestyksen kautta”, Piironen kertoi Kolmosvaihteen haastattelussa.
Toivosen kohdalla Piironen palaa usein itse ajamiseen.
Hänen mukaansa Toivonen oli poikkeuksellinen kuljettaja jo lähtökohdiltaan.
”Henkka oli mikroautokilpailuista lähtenyt rallikuljettaja, joka oli tarkka ajolinjoistaan. Taitava kaikin puolin.”
Tarkkuus näkyi myös auton säätämisessä.
”Hän edellytti, että auto on tismalleen siinä kunnossa kuin hän sen halusi olevan. Se teki sen, että auton säätämiseen käytettiin Henrin kanssa paljon aikaa.”
Toivonen ei siis ollut vain hurjapäinen B-ryhmän sankari. Hän oli kuljettaja, joka vaati autoltaan paljon ja tiesi tarkasti, mitä halusi.
Juuri se teki hänen kuolemastaan vielä raskaamman.
Vaihto Kankkuseen muutti kaiken
Kaudella 1985 Piironen ajoi Toivosen kanssa. Seuraavalle kaudelle hän siirtyi Juha Kankkusen kartanlukijaksi.
Syynä ei ollut dramaattinen välirikko tai urasuunnitelman iso muutos. Taustalla oli tavallinen elämä.
Perheeseen oli syntynyt pieni poika, ja Piironen halusi viettää enemmän aikaa kotona.
”Kankkunen tarjosi kevyttä ralliohjelmaa ja tartuin siihen kiinni.”
Rauhallista välivuotta ei kuitenkaan tullut.
Ari Vatanen oli loukkaantunut pahasti Argentiinan rallissa vuonna 1985. Peugeot-tallin suunnitelmat muuttuivat, ja Kankkusen ja Piirosen ohjelma kasvoi nopeasti.
”Loppujen lopuksi vuodesta 1986 tuli ennätyskiireinen. Ajettiin MM-sarjaa ja voitettiin maailmanmestaruus Peugeot-tallissa”, Piironen muistelee.
Samalla vuodesta tuli myös rallihistorian synkimpiä.
Toivonen menehtyi Korsikalla toukokuussa. Piironen ajoi mestaruuteen Kankkusen kanssa saman kauden päätteeksi.
Menestys ja menetys osuivat samaan vuoteen.
Katso video: Miki Biasioin muistelee Henri Toivosen onnettomuutta
B-ryhmän autot olivat aikansa huippupelejä
B-ryhmästä puhutaan edelleen rallin kultakautena, mutta myös aikakautena, joka meni liian pitkälle.
Piironen suhtautuu autoihin kaksijakoisesti.
Autot olivat teknisesti hurjia, mutta muistot eivät ole pelkkää nostalgiaa.
”B-ryhmän autot olivat aikansa huippupelejä. Minulla on aika vahva käsitys siitä, että me, jotka olemme ajaneet B-ryhmän autoilla, tavallaan haaveilemme menneisyydestä. Tämän päivän autot saattavat olla monessa mielessä huomattavasti nopeampia ja tehokkaampia kuin ne autot olivat silloin.”
Silti tunne oli ainutlaatuinen.
”Olihan se huima tunne, kun asfalttirenkailla varustettu nelivetoauto lähti kaasun painalluksesta luistelemaan pitkin ja poikin.”
Piironen kuvaa B-ryhmän auton voimaa tavalla, joka kertoo aikakaudesta paljon.
”Moottori oli niin kova, että pyörät löivät tyhjää aivan eri tavalla. Vanhaan aikaan takavetoautolla ei saanut takapyöriä luistamaan yhtään.”
B-ryhmän autot vaativat kuljettajalta ja kartanlukijalta valtavaa luottamusta. Virheille jäi vähän tilaa.
Juha Piironen: ”Ura alkoi jääradalta”
Juha Piirosen oma tie ralliin alkoi arkisesti.
Hän oli viettämässä rauhallista sunnuntaiaamua kotona, kun ovikello soi. Oven takana oli luokkakaveri Erkki Pitkänen.
Pitkäsellä oli lainassa Volvon rallitallin auto.
”Mennään hei kokeilemaan”, kuului ehdotus.
Kaksikko suuntasi Tapiolaan jääradalle. Mukana oli myös huoltoaseman luottokortti, jolla saatiin polttoainetta.
”Kokeilimme koko päivän sitä ralliautoa jäällä. Sen jälkeen innostuimme sen verran, että menimme juniorikilpailuihin ja siitä pikkuhiljaa eteenpäin.”
Seuraavaksi Piironen päätyi rallimanagerina myöhemmin tunnetuksi tulleen Timo Jouhkin kartanlukijaksi. Kaksikko ajoi kotimaisia kilpailuja.
Jouhkin kanssa Piironen näki myös ensimmäisen kerran nuoren Juha Kankkusen.
He olivat itse keskeyttäneet ja seisoivat erikoiskokeen varressa. Sama pätkä ajettiin kahteen kertaan, joten he näkivät Kankkusen ajon kahdesti.
”Siinä oli sellainen vanhan saksalaisen laulun sanoin, että pelko pois Rosmarie. Se meni halki niittyjen ja puoliksi ojan yli. Me katselimme kunnioittaen, koska me olimme todella vain harrastajia.”
Kankkusessa näkyi heti jotain poikkeavaa.
Katso video: Juha Kankkunen esittelee rallikokoelmansa
Kankkusen kanssa tuli kolme maailmanmestaruutta
Juha Kankkunen ja Juha Piironen muodostivat yhden suomalaisen rallihistorian vahvimmista kaksikoista.
Yhteistyö toi kolme maailmanmestaruutta ja 14 MM-osakilpailuvoittoa. Ensimmäinen mestaruus tuli vuonna 1986 Peugeot 205 T16 -autolla. Seuraavat tulivat 1987 ja 1991 Lancialla.
Kaksikko voitti Peugeotilla myös Paris-Dakar-aavikkorallin vuonna 1988.
Piirosen mukaan maailmanmestarin erottaa hyvästä kuljettajasta ennen kaikkea kärsivällisyys.
”Sekä luonnollisesti valtava voitonnälkä. Jokaista kilpailua ei voi voittaa, vaan on osattava napsia myös niitä jäännöspisteitä. Näin kasvaa mestariksi.”
Sama ajatus nousee esiin, kun Piironen puhuu MM-sarjan suurista nimistä.
Hänen mukaansa maailman huipulla kaikki kuljettajat haluavat voittaa, mutta mestaruudet ratkaistaan myös niillä päivillä, jolloin voitto ei ole mahdollinen.
”Kärsivällisyys on tärkeää. Se, että hyväksyy, että joku kilpailu saattaa mennä sillä tavalla poskelleen, että ei voitakaan, vaan tulee vaikka viidenneksi tai seitsemänneksi. Kärsivällisesti pitää noukkia ne pikkupisteetkin ja uskoa, että tulevissa kilpailuissa saa lisää pisteitä.”
Safari-rallissa sytytettiin sikari kesken ajon
Piirosen ura osui aikaan, jolloin rallimaailma oli toisenlainen kuin nyt.
Ammattimaisuus oli kovaa, mutta arjessa oli myös vapautta ja huumoria.
”Ilmapiiri rallimaailmassa oli tuolloin veljellinen. Kisoja varten harjoiteltiin paljon ja testejä ajettiin runsaasti. Asiat tehtiin tosissaan, muttei vakavissaan.”
Yksi Piirosen hauskimmista muistoista liittyy Kenian Safari-ralliin.
Pitkällä suoralla Kankkunen saattoi pyytää vierestä palvelusta.
”Pitkällä ja suoralla osuudella Kankkuselta saattoi kuulua vierestä pyyntö, että sytytä mulle sikari. Vastasin, että selvä juttu, mutta sitten vedän itsekin röökin.”
Siellä kaksikko ajoi rallia kypärät päässä ja savu nousi kabiinissa.
”Siellä sitten molemmat kärytettiin kypärät päässä, toinen luki nuotteja ja toinen ajoi hurjaa vauhtia. Ei taitaisi onnistua tänä päivänä”, Piironen nauraa.
Toisessa Safari-rallissa auto pyörähti katon kautta ympäri ja pysähtyi pyörilleen savannin reunalle.
”Kankkunen huusi minulle, että mene katsomaan, missä tie oikein kulkee. Pelkäsin leijonia ja annoin Juhalle pienen taskulampun. Kehotin häntä itse etsimään tietä.”
Piirosta huvittaa muisto edelleen.
”Oli aika humoristinen näky, kun maailmanmestari etsi tietä hiekkapölyn keskellä. Lopulta päästiin jatkamaan.”
Lue myös: Onko Tuukka Taposen F1-unelma vaarassa? Kuljettaja antaa suoran vastauksen
Saharassa loppui bensa
Paris-Dakar toi mukanaan omat tarinansa.
Kankkunen ja Piironen voittivat kilpailun Peugeotilla vuonna 1988, mutta matkalla sattui asioita, joita tavallisessa MM-rallissa ei tule vastaan.
”Yleensä uteliaille ihmisille voi kertoa suoraan, että koskaan elämässäni en ole eksynyt niin montaa kilometriä kuin Saharassa. Koko rallin mitta piti olla 14 000 kilometriä, mutta minä etsin tietä varmasti yli 15 000.”
Yksi tilanne jäi erityisesti mieleen.
”Harva voi sanoa, että minulta loppui bensa Saharassa. Meiltä se kävi kerran.”
Apua löytyi lopulta paikallisilta.
”Onneksi kiltti arabisetä möi meille likaisesta astiasta kauheaa sotkua, joka ilmeisesti oli bensaa, koska auto käynnistyi sillä ja pääsimme ajamaan maaliin ja voittamaan kilpailun.”
Toisessa Dakar-tilanteessa kaksikko ajoi metsäpaloalueen läpi Peugeot-tallin B-ryhmän muoviautolla.
Autossa oli paljon polttoainetta ja ylimääräisiä bensatankkeja.
”Ajettiin metsäpaloalueen läpi Peugeot-tallin B-ryhmän muoviautolla. Polttoainetta oli valtavat määrät, ylimääräiset bensatankit ja paloriski huima. Siinä oli melkoisen lämpimät paikat, mutta selvittiin.”
Lue myös: Esa-Pekka Lapin ralliura muuttui täysin: ”Huollan autot nyt itse”
Uran päätti aivoverenvuoto
Piirosen ura päättyi yhtä dramaattisesti kuin se oli välillä edennyt.
Hän oli mukana Kankkusen kyydissä vielä MM-kaudella 1993. Kankkunen otti tuona vuonna neljännen maailmanmestaruutensa Toyotalla.
Piironen ei kuitenkaan voinut jatkaa kautta loppuun.
”Sain sairauskohtauksen hotellihuoneessa ennen Argentiinan MM-rallia. Se oli aivoverenvuoto, eikä ammattikartturiksi ollut enää paluuta”, Piironen vakavoituu.
Toipuminen vei aikaa, mutta normaali elämä palasi vähitellen.
”Pääsin pitkän toipumisen jälkeen kiinni normaaliin elämään. Työskentelin vuosia ralliin liittyvissä promootioduuneissa.”
Piirosen ura oli raskas myös perhe-elämän kannalta.
Matkapäiviä saattoi tulla vuodessa yli 300.
”Perhe-elämän kannalta työ oli rankkaa ja kuluttavaa.”
Lue myös: Tommi Mäkinen: Tämän takia lopetin ralliurani
”Rallielämä oli hieno seikkailu”
Juha Piironen näki rallin eri aikakaudet sisältä.
Hän ajoi Toivosen kanssa, voitti maailmanmestaruuksia Kankkusen kanssa, koki B-ryhmän hurjuuden, Afrikan erikoiskokeet, Dakarin eksymiset ja oman uransa äkkipysähdyksen.
Kun häneltä kysyy, mitä kaikesta jäi käteen, vastaus on selkeä.
”Kyllä rallielämä oli aikanaan hieno seikkailu. Hienot muistot jäivät.”
Henri Toivosen kuolema on muistoista raskain.
Se on myös asia, joka ei ole kadonnut mielestä neljässä vuosikymmenessä.
Piironen oli yksi niistä ihmisistä, jotka ymmärsivät, millainen kuljettaja Toivonen oli. Hän näki läheltä nopeuden, tarkkuuden ja vaatimustason.
Ja hän tietää, että olisi voinut itse olla vieressä.
”Olisin voinut olla kyydissä tuossa onnettomuusautossa.”
Se lause kertoo enemmän kuin yksikään tilasto.
Auta meitä kasvamaan! Seuraa meitä somessa:
Facebook, Instagram ja Youtube.
