Elokuva: The Invite
Ohjaus: Olivia Wilde
Käsikirjoitus: Will McCormack, Rashida Jones (perustuu Cesc Gayn elokuvaan Sentimental)
Pääosissa: Seth Rogen, Olivia Wilde, Edward Norton, Penélope Cruz
Genre: komedia / draama
Kesto: 1 h 48 min
Ensi-ilta: 14.8.2026
Aina välillä vastaan tulee elokuva, jonka kohdalla viiden tähden antaminen tuntuu vaikealta.
Ei siksi, että elokuvassa olisi jotain vialla. Päinvastoin.
The Invite ei mullista elokuvantekoa. Siinä ei ole järisyttävää juonenkäännettä, eeppistä tarinaa tai teknistä temppua, jonka jälkeen Hollywoodin pitäisi kirjoittaa oppikirjansa uusiksi.
Käytännössä neljä ihmistä viettää yhden illan yhdessä asunnossa.
Siinä se.
Ja voi helvetti, miten hyvin sen voi tehdä.
Olivia Wilden ohjaama The Invite on lämmin, kiusallinen, älykäs ja välillä aidosti koskettava draamakomedia kahdesta parisuhteesta. Se luottaa poikkeuksellisen vahvaan käsikirjoitukseen, neljään erinomaiseen näyttelijään ja ennen kaikkea hämmästyttävän tarkkoihin havaintoihin siitä, miten ihmiset kohtelevat toisiaan.
The Inviten paras erikoistehoste on lopulta ihminen, joka sanoo väärän asian juuri oikealla hetkellä.
Teatteritaustaa ei yritetä piilotella
The Invite perustuu Cesc Gayn espanjalaiseen Sentimental-elokuvaan, joka puolestaan pohjautuu Gayn omaan Los vecinos de arriba -näytelmään. Amerikkalaisen version ovat käsikirjoittaneet Rashida Jones ja Will McCormack.
Näytelmätaustan huomaa – eikä sitä edes yritetä piilotella.
Joe (Seth Rogen) ja Angela (Olivia Wilde) ovat pitkään yhdessä ollut aviopari, jonka yhteiselämä on vähintään saneerauskunnossa. Elokuva lähtee liikkeelle, kun Angela kutsuu yläkerran naapurit Piñan (Penélope Cruz) ja Hawkin (Edward Norton) viettämään iltaa.
Joe ei ole ajatuksesta tietenkään innoissaan. Häntä riepoo yläkerrasta kuuluva eläimellinen naiminen – ja nyt siihen on tultava loppu.
Siitä alkaa ilta, jonka aikana neljä ihmistä puhuu seksistä, avioliitosta, pettymyksistä, haluista ja siitä, millaisiksi ihmisiksi pitkä parisuhde voi meidät vähitellen muovata.
Juonesta ei oikeastaan kannata tietää tämän enempää. Eikä siinä toisaalta ole myöskään mitään suurta salattavaa.
The Invite ei ole elokuva, jonka hienous syntyy siitä, että käsikirjoitus vetää maton katsojan alta 20 minuutin välein.
Kysymys on siitä, mitä tapahtuu ihmisten välillä.
Lue myös: Elokuva-arvostelu: Spielbergin huippuodotettu ufo-uutuus jää harmillisesti puolitiehen
Havainnon tarkkuus tekee kipeää
Olen joskus miettinyt pienempien tähtivetoisten elokuvien kohdalla, miten ihmeessä tällainen näyttelijäkaarti on saatu kasaan.
Vaihtoehtoja on yleensä kaksi.
Joko joku on kaivanut taskunsa pohjalta aivan järjettömän kasan rahaa.
Tai sitten käsikirjoitus on niin hyvä, että näyttelijät haluavat päästä tekemään sitä.
The Inviten kohdalla kuvio on selvä.
Jonesin ja McCormackin käsikirjoituksen suurin vahvuus ei ole juoni vaan havainnon tarkkuus.
Parisuhteessa harvoin riidellään vain siitä asiasta, josta juuri sillä hetkellä riidellään.
Toinen sanoo jotakin. Toinen reagoi siihen. Ensimmäinen reagoi siihen, miten toinen reagoi.
Joku kolmas huomaa tämän. Puoliso huomaa, että kolmas huomasi.
Yhtäkkiä huoneessa käydään viittä eri keskustelua, vaikka ääneen puhutaan edelleen samasta asiasta.
The Invite on täynnä tällaisia ketjureaktioita. Ja niistä syntyy myös sen komedia.
Elokuva ei pelasta hahmojaan kiusallisista tilanteista liian nopeasti. Kun jokin menee perseelleen, sitä ei kiirehditä purkamaan punchlinella.
Tilanteen annetaan mennä vähän pahemmaksi. Sitten vielä kerran kiellon päälle.
Kun kaikki on lopulta katastrofaalisen absurdia, joku sanoo jotain niin täydellisesti väärää, että on pakko nauraa.
Seth Rogenille tällaisia hetkiä on kirjoitettu sarjatulella, mutta Joe ei ole pelkkä Seth Rogen -sutkautusautomaatti.
Tällä kertaa hänen huumorinsa kertoo myös ihmisyydestä, ja hän tekee sen taiten.
Lue myös: Elokuva-arvostelu: Spider-Man: Brand New Day todistaa, ettei suurempi ole aina parempi
Seth Rogen ja Olivia Wilde näyttävät siltä kuin olisivat olleet naimisissa 20 vuotta
The Invite on neljän näyttelijän elokuva, mutta sen sydämessä on Seth Rogenin ja Olivia Wilden välinen suhde.
Ja heidän kemiansa on aivan järjettömän hyvä.
Välillä on vaikea uskoa, etteivät nämä kaksi oikeasti olisi olleet naimisissa kaksikymmentä vuotta. Heidän ei tarvitse selittää katsojalle, että suhteella on historiaa. Sen näkee kaikesta.
Erityisen hyvin sen huomaa siitä, miten tarkasti kumpikin tietää, mihin kohtaan toisessa kannattaa tökätä. Tässä parisuhdepainissa ei ole herrasmiessääntöjä.
Rogenin Joe on töksäyttelevä ja kyyninen keski-ikäinen mies, jolla ei ole filtteriä edes marihuanasätkässä. Hänen no bullshit -asenteensa on tietysti ehtymätön komiikan lähde.
Mutta Rogen ei päästä hahmoa karkuun komedian taakse. Joessa on pettymystä, epävarmuutta ja surua.
Wilden Angela operoi eri tavalla.
Wilde näyttelee häntä kuin ihmistä, joka yrittää pitää sisäisen kaaoksensa kurissa järjestämällä kaiken ympärillään. Pinnan alla käy silti jatkuva pieni ydinreaktio.
Wilde on roolissa poikkeuksellisen hyvä. Hänen komediansa syntyy paljon muustakin kuin vuorosanoista: katseesta, kasvoista, liikkeestä ja sekunnin liian pitkästä reaktiosta.
Hyvä komedia ei ole vain sitä, mitä sanotaan.
Lue myös: Elokuva-arvostelu: The Odyssey on ristiriitainen Nolan-eepos, jossa Matt Damon jää jalkoihin
Tässä bändissä ei ole komppiryhmää
Olisi silti väärin tehdä The Invitesta Rogenin ja Wilden elokuvaa, jota Cruz ja Norton tukevat.
Tämä on kvartetti.
Edward Norton on tehnyt niin pitkän ja hienon uran, että välillä The Invitea katsoessa tulee tunne, että miehellä on yksinkertaisesti helvetin mukava työpäivä.
Hawk antaa Nortonille mahdollisuuden herkutella. Hän voi olla yhtä aikaa hurmaava, ärsyttävä, avoin, itsevarma ja epäaito.
Penélope Cruz puolestaan tuo Piñaan sen karisman, jonka kanssa hän on osannut leikkiä koko uransa ajan. Aluksi hahmon voisi kuvitella jäävän seksuaalisesti vapautuneen ja salaperäisen naapurin arkkityypiksi.
Lopulta Piña saattaakin olla koko nelikon suoraviivaisin no bullshit -hahmo.
Sama tapahtuu koko nelikolle.
The Invite esittelee ensin neljä helposti tunnistettavaa ihmistyyppiä ja alkaa sitten vähitellen rikkoa niitä.
Tarjolla ei ole sankareita tai pahiksia.
Mitä pidemmälle ilta etenee, sitä enemmän hahmoista alkaa pitää. Ei siksi, että he muuttuisivat mukavammiksi, vaan koska he muuttuvat ymmärrettävämmiksi.
Jokaisessa on särkymäpintaa. Ja jokainen näyttelijä saa vuorollaan hetkensä.
Tässä bändissä ei ole yhtä soolokitaristia ja kolmea komppimuusikkoa. Kyse on jammailusta, joka perustuu ennen kaikkea kuuntelemiseen.
Lue myös: Elokuva-arvostelu: The Death of Robin Hood on kiinnostava huti
Olivia Wilde ymmärtää pienuuden taiteen
Yhden asunnon, yhden illan ja neljän näyttelijän elokuvasta olisi voinut tulla kuvattu näytelmä.
The Invite ei tunnu sellaiselta.
Wilde ja kuvaaja Adam Newport-Berra kuvasivat elokuvan 35-milliselle filmille ja rakensivat yhden lokaation ympärille visuaalisen kielen, jossa asunto ei ole vain lavaste.
Hahmot vaihtavat paikkoja ja pareja. Keskustelut siirtyvät huoneesta toiseen. Välillä keskiössä ei ole puhuja vaan kuuntelija.
Peilit, oviaukot, ikkunat ja asunnon rajallinen tila mahdollistavat sen, että samassa kuvassa voi tapahtua useita asioita. Ihmiset voivat olla fyysisesti muutaman metrin päässä toisistaan ja henkisesti kokonaan eri huoneissa.
Wilden ohjaustyön hienous on silti siinä, ettei hän alleviivaa mitään tästä.
Hän ei yritä todistaa katsojalle olevansa Ohjaaja isolla O:lla.
Hän luottaa materiaaliin. Ja ennen kaikkea näyttelijöihin.
Elokuva kuvattiin kronologisessa järjestyksessä, ja näyttelijöille annettiin tilaa improvisoida. Se sopii poikkeuksellisen hyvin elokuvaan, jonka koko käyttövoima syntyy reaktioista.
Yksi hauska esimerkki työskentelyn vapaudesta on kohtaus, jossa Penélope Cruz improvisoi Wilden mukaan käsikirjoitukseen kuulumattoman suudelman. Wilden reaktio oli aito, ja hetki päätyi lopulliseen elokuvaan.
Tuollainen vapaus voi toimia vain, jos näyttelijät luottavat toisiinsa ja ohjaaja uskaltaa antaa tilanteen elää.
Nykyelokuvassa pelätään välillä aivan järjettömästi sitä, että katsoja kyllästyy.
The Invite uskaltaa ajatella, että kiinnostava ihminen voi olla kiinnostava myös silloin, kun hän vain istuu huoneessa ja puhuu.
Lue myös: Elokuva-arvostelu: The Mandalorian & Grogu – Mandon ja Grogun charmi kantaa ylipitkänkin keston
The Invite nauraa kaikille – mutta ei halveksi ketään
Elokuvan asetelmassa olisi ollut valtava vaara muuttua yhden ajatuksen satiiriksi.
Joe ja Angela edustavat helposti tunnistettavaa pitkän parisuhteen kriisiä. Hawk ja Piña saapuvat heidän elämäänsä aivan erilaisella energialla.
Seksuaalinen vapautuneisuus, tunteista puhuminen ja häpeilemättömyys lyövät isäntäparia kasvoille.
Asetelmasta olisi helppoa rakentaa halpahintaista komediaa: tässä ovat nämä ahdasmieliset ja tyytymättömät ihmiset ja tuossa vapautuneet ja modernit.
The Invite ei päästä ketään niin helpolla.
Se uskaltaa nauraa ennakkoluuloille, mustasukkaisuudelle ja vanhanaikaisille käsityksille.
Mutta yhtä lailla se uskaltaa pilkata loputonta itsetuntemusta, terapeuttista puhetta ja kaiken analysoimista puhki.
The Invite on sillä tavalla reilu elokuva.
Se nauraa kanssamme, ei meille.
Mutta kyllä se tökkii.
Ihmettelen suuresti, jos elokuvan aikana ei kertaakaan päädy miettimään omia parisuhteitaan ja sitä, millaisia toimintamalleja on itse rakentanut pettymysten ja pelkojen ympärille.
Tässä kohtaa elokuva tekee myös vaikeimman temppunsa.
Se lopettaa oikealla hetkellä vitsailun.
Kipeitä asioita ei lopulta käytetä vain materiaalina seuraavalle punchlinelle. Jos näin olisi, elokuva jäisi sketsisarjan tasolle.
The Inviten komedia tekee ihmisistä tunnistettavia. Draama tekee heistä todellisia.
Lue myös: Tällainen on uusi Anthony Bourdain -elokuva
Olemme toistemme ympäristö
The Invitesta jäi itselleni lopulta yksi ajatus muita voimakkaammin mieleen: olemme toistemme ympäristö.
Parisuhteessa on helppo nähdä toinen ihminen ongelmana.
Hän on etääntynyt. Hän ei puhu. Hän valittaa. Hän kontrolloi. Hän ei kosketa. Hän ei kuuntele. Hän on muuttunut.
Vaikeampi kysymys kuuluu: miten minä olen ollut mukana rakentamassa dynamiikkaa, jossa meistä on tullut tällaisia?
The Invite ei vapauta ketään vastuusta, mutta samalla se ymmärtää, ettei parisuhde tapahdu tyhjiössä.
Me reagoimme toisiimme. Opimme ennakoimaan toistemme loukkaantumista, vetäytymistä, ärtymystä ja puolustautumista. Sitten alamme suojautua jo ennen kuin mitään on tapahtunut.
Se, mikä joskus suojasi ihmistä pettymykseltä, voi ajan myötä muuttua tavaksi, joka estää läheisyyden.
Ja lopulta molemmat reagoivat paitsi siihen ihmiseen, joka heidän edessään on, myös siihen ihmiseen, joksi he ovat vuosien aikana oppineet tämän kuvittelemaan.
The Invite ei tarjoa tähän mitään suurta terapeuttista viisautta. Se vain näyttää mekanismin harvinaisen tarkasti.
Seuraava askel on otettava itse.
Lue myös: The Odyssey täyttää Suomen ainoan IMAX-teatterin – miksi saleja ei ole enempää?
JUSTSIKS-loppuarvio:
The Inviten jälkeen jäin pyörittelemään yhtä kysymystä: voiko tälle antaa viisi tähteä?
Ei tämä keksi mitään uudelleen.
Ei tässä ole valtavaa tuotantoa tai sellaista elokuvahistoriallista kunnianhimoa, johon viiden tähden arvio helposti yhdistyy.
Sitten tajusin, että koko kysymys on typerä. Miksi ihmeessä elokuvan pitäisi tehdä jotain muuta kuin onnistua täydellisesti siinä, mitä se yrittää tehdä?
The Invite tietää täsmälleen, mitä se on. Kysymys on pienuuden taiteesta.
Elokuva luottaa käsikirjoitukseensa, näyttelijöihinsä ja katsojaansa. Se ei tarvitse juonellista temppua todistaakseen olevansa kiinnostava.
Se vain katsoo ihmisiä todella tarkasti. Välillä naurattaa ja sitten sattuu – elokuva on hauska, koska se on totta.
Harva elokuva muuttaa tapaamme katsoa elokuvia.
Vielä harvempi saa meidät katsomaan eri tavalla ihmistä, jonka kanssa menemme elokuvan jälkeen kotiin.
Jos se ei ole viiden tähden saavutus, en tiedä mikä sitten on.
JUSTSIKS-ARVIO: 5/5
Lue myös: Kesä 2026 on Hollywoodin kohtalonhetki – nämä leffat ratkaisevat, lähteekö yleisö enää teatteriin
Lue myös: Tom Cruise täysin tunnistamattomana – katso Digger-traileri uran oudoimmasta roolista
Katso The Invite -elokuvan traileri:
Auta meitä kasvamaan! Seuraa meitä somessa:
Facebook, Instagram ja Youtube.
