Koko kansan tanssitähti Jukka Haapalainen ei viettänyt bensankatkuista lapsuutta.
Hän on kotoisin Lapualta, mutta hänen kodissaan auto ei ollut itsestäänselvyys. Perheen arki rakentui muilla tavoilla liikkumisen ympärille.
”Meillä oli tällainen tilanne kotona, että mun isä ei koskaan ajanut autoa. Mä en ole kasvanut autoilukulttuuriin. Mä asuin Lapualla, jolloin joka paikkaan mentiin kävellen tai pyörällä”, Jukka Haapalainen kertoo Kolmosvaihde-ohjelman haastattelussa.
Myös talvella kulkeminen hoidettiin ilman autoa.
”Talvisin hiihdettiin kouluun tai mentiin potkurilla. Se oli hyvin jalkaisin toimiva asia. Sitten tapahtui äiti alkoi käydä töissä Seinäjoella, ja hän tarvitsi autoa enemmän.”
Perheen ensimmäinen auto oli kirkkaansininen Volkswagen Golf. Sillä Haapalainen alkoi vähitellen harjoitella ajamista.
Varsinainen oma ajokortti ei kuitenkaan tullut heti täysi-ikäisyyden kynnyksellä.
”Mullakin kesti jonkun aikaa, ennen kuin hommasin itselleni kortin. En ihan siinä heti, koska mulla oli muut aktiviteetit, Helsinkiin muutot ja kaikki tämmöiset. Autoilu ei sinänsä tullut ihan ajankohtaiseksi.”
Katso Jukka Haapalaisen Porschen esittely jutun lopusta tai tästä linkistä.
Ensimmäinen oma auto oli Peugeot 309
Jukka Haapalainen kuvaa itseään autoilijana myöhäisherännäiseksi. Ensimmäinen oma auto ei ollut unelma-auto, vaan käytännön ratkaisu.
”Sitten vasta joskus parikymppisenä, myöskin työpaikan takia, hommasin itselleni ajokortin. Mun ensimmäinen oma auto täällä Suomessa oli Peugeot 309.”
Peugeotista matka jatkui myöhemmin aivan toisenlaiseen autoilukulttuuriin.
Kun Haapalainen muutti puolisonsa Sirpa Suutari-Jääskön kanssa Lontooseen, eteen tuli vasemmanpuoleinen liikenne ja vanha Opel Manta.
”Se oli aika ärhäkkä peli, semmoinen vanha koliseva auto – ja halpa.”
Lontoon liikenteessä ajaminen opetti nopeasti uuden rytmin. Haapalaisen mukaan väärällä puolella ajamiseen tottui yllättävän luontevasti.
”Siinä oli se hyvä puoli, että siellä kaikki vaihtuu: ratin puoli ja ajokaistan puoli. Se meni oikeastaan aika luonnollisesti.”
Yksi asia jäi kuitenkin mieleen. Englannin ajotapa voi jäädä lihasmuistiin myös Suomessa.
”Mulle on kerran käynyt täällä Suomessa sillä lailla, että mä olen lähtenyt hiljaiselle tielle pihalta ja kääntynyt väärälle kaistalle englantilaisen mukaan. Mä ajoin Englannissa paljon enemmän autoa kuin täällä Suomessa.”
Lue myös: Tällainen on uusi Škoda Peaq – sähkömaasturista kasvaa malliston lippulaiva
”Auton pitää olla musta”
Tanssii tähtien kanssa -ohjelman päätuomarille autossa ei ole kyse vain liikkumisesta paikasta toiseen.
Jukka Haapalainen puhuu autosta esteettisenä esineenä, jonka pitää sopia ihmisen omaan olemukseen. Väri on siinä iso osa.
”Kyllähän auton pitää olla musta, niin kuin se mulla tällä hetkellä on. Mulla oli aiemmin valkoinen Porsche, ja se oli järkytys mulle. Mä olin menossa hankkimaan itselleni käyttöön mustaa Mersua.”
Lontoossa Haapalaisella oli useita Mercedeksiä. Niissä yhdistyi laatu, mukavuus ja avokattoautoilun tunne.
”Oli juuri sitä laatua, tämmöisiä avokattoisia C- ja E-sarjan Mersuja. Ehkä just se, että mä halusin aina, että mulla on avokattoauto. Siellähän siinä on jotain järkeä, koska siellä pystyy talvellakin ajamaan katto auki välillä, kesät varsinkin.”
Haapalaisen nykyinen auto on musta Porsche Cayenne. Siinä korostuvat muoto, väri, sisusta ja kokonaisfiilis.
”Vähän sex appealia täytyy autossa löytyä, että se vastaa jotenkin sellaista dynamiikkaa, mikä tässä muutenkin on käytössä omassa elämässä. Kyllä se muoto on tärkeä.”
Haapalainen ei kuvaa autoa statussymbolina. Hänelle se liittyy enemmän omaan tyyliin ja siihen, millainen esine tuntuu oikealta arjessa.
”Luonto, väritys, ehkä se sisustan luksus, nahkaistuimet ja niin edelleen. Kyllä niillä on tiettyä merkitystä. Se ei ole mulle mikään statuksen pönkittämisasia, vaan enemmän oman elämäntyylin jatke ja ilmentymä.”
Englannissa ylinopeuskurssit tulivat tutuiksi
Jukka Haapalainen myöntää, että vauhti on joskus maistunut. Erityisesti Englannissa nopeusrajoitukset toivat hänelle ylimääräisiä oppitunteja.
”Mä olen ehkä nyt rauhoittunut. Kyllä mulla aika paljon kutsuja tuli. Englannissa on tällainen systeemi, että siellä kutsutaan tämmöiseen Speed Awareness Courseen.”
”Usein me tehtiin pitkä matka Pohjois-Englantiin, Blackpooliin, jossa meidän päätapahtumat usein on. Meidän suurin kruununjalokiviturnaus on aina Blackpoolissa joka vuoden toukokuussa. Varmaan joka vuosi mä sain sieltä sakon.”
Haapalainen kertoo, että ongelma syntyi etenkin silloin, kun pitkä moottoritieajo vaihtui äkkiä hitaaseen kaupunkinopeuteen.
”Kun sä olet ajanut moottoritiellä 400 kilometriä, sen jälkeen kun sä ajat 20 mailia tunnissa, tuntuun kuin auto menisi taaksepäin. Se sokeus tuli joka kerta. Mä en ikinä muistanut sitä, että ai niin, 20.”
Vauhdista puhuessaan Haapalainen tekee kuitenkin selvän eron kovaa ajamisen ja vaarallisen ajamisen välille.
”Mä ajan kovaa mielelläni, mutta en koskaan aja sillä tavalla, että mulla on siinä vaarantunne mukana. Mä olen ehkä sillä tavalla varovainen ja tullut varmaan vähän varovaisemmaksikin. En itselleni ja muille halua mitään vaaraa koskaan aiheuttaa.”
Lue myös: Hurja sähkö-SUV: Porsche Cayenne Coupéssa on tehoa yli 1 100 hevosvoimaa
Porsche tuli elämään suosituksen kautta
Jukka Haapalainen oli pitkään Mercedes-mies. Porsche ei ollut ensimmäinen vaihtoehto, vaikka se oli ollut ajatuksissa ”sitten joskus” -autona.
Ratkaiseva sysäys tuli autokauppiaalta Pohjanmaalta.
”Mun autokauppias Pohjanmaalta suositteli mulle sitä Porschea, mikä mulla oli aiemmin. Olin ensin vähän esteleväinen sen suhteen. Mä ajattelin, että eikö sen kuitenkin pitäisi olla Mersu.”
Ensimmäinen Porsche teki vaikutuksen ennen kaikkea kokonaisuudellaan. Se ei ollut aivan uusi, mutta sen tekniikka tuntui Haapalaisesta edelleen tuoreelta.
”Mä näin sen Porschen ja kyllä ihastuin siihen. Se ei ollut ihan uusi, mutta siinä oli valtavasti kaikkea hienoa tekniikkaa. Porsche on edelläkävijä näissä teknisissä ja sähköisissä innovaatioissaan.”
Haapalainen löysi autosta asioita, joita ei ollut osannut odottaa.
”Vaikka siinä oli jo jonkun verran vuosia takana, siinä oli silti ihan kaikki tämän päivän hienot navigointisysteemit ja paljon kaikkea mahtavaa, mitä mä en edes tiennyt autoissa olevan.”
Ensimmäinen Porsche johti lopulta toiseen. Nykyinen auto on uudempi Porsche Cayenne.
”Se on nyt taas innovatiivisuudessaan mennyt jälleen eteenpäin tosi paljon. Siinä on tapahtunut niissä muutamassa vuodessa, mikä näiden kahden yksilön välillä oli, tosi paljon kehitystä.”
Haaveissa Porsche 911 -avomalli
Cayenne sopii tanssituomarin arkeen, mutta se ei tarkoita, että autounelmat olisivat loppuneet.
Porsche on ollut hänelle pitkään merkki, johon liittyy ajatus jostain erityisestä.
”Tykkään kyllä tosi kovaa ajaa sillä. Porsche oli mulle aina se semmoinen sitten joskus -auto. Ja eritoten varmasti joku 911-avomalli olisi ollut just se semmoinen dream car.”
Haave voi vielä joskus muuttua konkreettiseksi autoksi.
”Täällähän me istutaan Porsche-showroomissa, niin täällähän tätä voi nyt sitten tutkia, että mitä kaikkea on saatavilla. Ehkä joku kipinä iskee, kyllä ne ovat aika komean näköisiä.”
Katso Jukka Haapalaisen autovideo:
Auta meitä kasvamaan! Seuraa meitä somessa:
Facebook, Instagram ja Youtube.
















