Elokuva: Rakkautta ja virtahepoja
Ohjaus: Dome Karukoski
Käsikirjoitus: Dome Karukoski ja Emmi-Liia Sjöholm (perustuu Sjöholmin Virtahevot-romaaniin)
Pääosissa: Pihla Viitala, Aku Sipola, Jenni Vartiainen, Kristo Salminen, Tomi Alatalo
Genre: draama / romantiikka
Kesto: 1 h 42 min
Suomen ensi-ilta: 25.9.2026
Lyhyesti: Rakkautta ja virtahepoja -arvostelu
- Dome Karukosken ohjaama elokuva perustuu Emmi-Liia Sjöholmin Virtahevot-dialogiromaaniin, joka kirjoitettiin ensisijaisesti äänikirjaksi.
- Pihla Viitala esittää Eevistä ja Aku Sipola Toukoa. Jenni Vartiainen nähdään Toukon laulajatähtivaimona Leenana.
- Elokuvan vahvin idea on sama kuin kirjassa: kaksi keski-ikäistyvää ihmistä tutustuu yhden pitkän keskustelun aikana.
- Suurin ongelma on, ettei sovitus luota tähän. Kreikan häät ja sivuhahmot vievät huomiota juuri pääparin suhteelta.
- Viitalan ja Sipolan välille ei synny riittävää romanttista jännitettä, ja osa dialogista tuntuu teennäiseltä.
- Viitala tekee Eeviksestä vahvemman ja elävämmän hahmon Virtahevot-äänikirjassa kuin elokuvassa.
- Elokuvan ensi-ilta on 25.9.2026 ja kesto noin 1 tunti 41 minuuttia.
- JUSTSIKS-arvio: 2/5.
Rakkautta ja virtahepoja tekee harvinaisen tempun.
Sillä on käsissään loistava materiaali, johon tekijät itse eivät usko. Ja kun ei usko itse, ei usko yleisökään.
Emmi-Liia Sjöholmin Virtahevot on ensisijaisesti äänikirjaksi kirjoitettu dialogiromaani, jossa Touko (Aku Sipola) ja Eevis (Pihla Viitala) istuvat kesäyössä kalliolla ja puhuvat. Siinä koko idea käytännössä on. Kaksi hieman eksyksissä olevaa ihmistä kohtaa, tunnustelee toisiaan ja paljastaa itsestään asioita kerros kerrokselta.
Se on erinomainen lähtökohta elokuvalle.
Vähän samaan tapaan kuin Richard Linklaterin Rakkautta ennen aamunkoittoa osoitti jo yli 30 vuotta sitten, kaksi ihmistä ja hyvä keskustelu voivat aivan hyvin kantaa kokonaisen elokuvan.
Sitten Rakkautta ja virtahepoja -elokuvan tuotantotiimi on ilmeisesti päättänyt jossain kohtaa, että ehkä tämä olikin paska idea.
Tarvitaan Kreikka. Tarvitaan häät.
Tarvitaan puolisoita, sukulaisia ja sivuhahmoja.
Tarvitaan kaikkea sitä, mitä alkuperäinen idea ei tarvinnut.
Samalla katoaa koko idea siitä, miksi koko elokuva kannatti tehdä.
Mainos: Voit kuunnela Virtahevot-äänikirjan Nextoryn palvelusta. Tartu samalla Justsiksin tarjoukseen, jolla tuet samalla uutta mediaa.
Kokeile Nextoryä 30 päivää ILMAISEKSI, myös palaaville kuuntelijoille, joilla ei ole ollut aktiivista tilausta viimeisen 6kk aikana: https://nextory.com/fi/justsiks30
Kreikka on kaunis ja täysin tarpeeton
Ohjaaja Dome Karukoski on kirjoittanut elokuvasovituksen yhdessä kirjailija Sjöholmin kanssa, joten ymmärrys lähdemateriaalin nyansseista on ollut eittämättä työryhmän käytössä.
Virtahepojen vahvuus äänikirjana on siinä, että se ymmärtää oman kokonsa ja lähtökohtansa.
Kahden ihmisen keskustelussa jännite syntyy siitä, mitä sanotaan – ja vielä enemmän siitä, mitä jätetään sanomatta. Kaikki muu on tarpeetonta.
Elokuvan ehkä oudoimpana ratkaisuna tarina on siirretty Kreikkaan, jossa Touko ja Eevis kohtaavat kreikkalaissuomalaisissa häissä. Paikka ei anna tarinalle käytännössä mitään sellaista, mitä se tarvitsisi.
Touko ja Eevis voisivat käydä saman keskustelun Pitäjänmäen asemalla, Kouvolan pesäpallostadionilla tai Riihimäen ABC:n tupakkapaikalla, eikä elokuvan varsinainen ydin muuttuisi miksikään.
Jos sijainnilla haettiin romanttista lisäarvoa, lopputulos on yhtä tarpeellinen kuin rosmariinioksa pihvin päällä. Voin vakuuttaa, että se ei paranna makua enää lautasellla.
Kaiken päälle Karukoski ei osaa edes hyödyntää kohteen visuaalista maailmaa. Kivuliainta on katsoa pitkää droonikuvaa, jossa siirrytään kohtauksesta toiseen kreikkalaisella rannalla. Pakko sanoa, että nyt oli oikeasti hirvittävä visuaalinen ratkaisu.
Kokonaisuutena koko Kreikan-reissusta voisi sanoa, että toivottavasti joku sai tästä edes hyvät lentopisteet.
Lue myös: Elokuva-arvostelu: The Invite on viiden tähden parisuhdepaini, joka osuu kiusallisen lähelle
Sivuhahmot vievät ilmaa juuri sieltä, missä sitä tarvittaisiin
Vielä Kreikkaakin suurempi ongelma on se, ettei elokuva malta jäädä Toukon ja Eeviksen seuraan.
Mukana on sekalainen seurakunta häävieraita Toukon vaimosta Leenasta (Jenni Vartiainen) Kristo Salmisen esittämään, kliseekattilassa pyöriteltyyn sivuhahmoon. Jokainen niistä tuo elokuvaan näennäistä liikettä, mutta samalla ne syövät kahden päähenkilön välistä jännitettä.
Vaimot, ystävät ja häävieraat eivät syvennä asetelmaa, vaan pikemminkin alleviivaavat sitä, kuinka perusteellisesti tarinan perusidea on hukattu.
Suurin ongelma on kuitenkin kemia
Kaiken tämän voisi vielä antaa anteeksi, jos Toukon ja Eeviksen välillä tapahtuisi se tärkein.
Poks.
Se pieni sähköinen napsahdus, jonka jälkeen katsoja ymmärtää, miksi nämä kaksi ihmistä eivät vain lähde eri suuntiin.
Sitä ei oikein tule.
Pihla Viitala ja Aku Sipola ovat molemmat koulutettuja ja kokeneita näyttelijöitä, joten liian helppo johtopäätös olisi syyttää heitä.
Ongelma on elokuvan ohjauksessa ja tunteenkuljetuksessa.
Pysäyttäviksi tarkoitetut repliikit alkavat tuntua ulkoa opetelluilta, kahden näyttelijän jazzista puuttuu soittokaverin kuuntelu. Sen sijaan tuntuu, että näyttelijöillä on kiire pois kameran edestä.
Lopputulos on kaiken tämän seurauksena jopa kiusallisen teennäinen. Ei siksi, että teksti olisi huonoa, vaan siksi, ettei teksti hengitä.
Lue myös: Elokuva-arvostelu: Presidentin kyyditys on neljä elokuvaa yhtä aikaa – eikä yksikään niistä toimi
Rakkautta ennen aamunkoittoa näyttää, kuinka vaikeaa luonnollisuus on
Richard Linklaterin Rakkautta ennen aamunkoittoa näyttää elokuvalta, jossa Ethan Hawke ja Julie Delpy vain kävelevät Wienissä ja puhuvat mieleensä tulevia asioita.
Juuri siksi moni on vuosien varrella luullut elokuvaa pitkälti improvisoiduksi.
Todellisuus oli käytännössä päinvastainen.
Linklater on kertonut, että Hawke ja Delpy työskentelivät hänen kanssaan intensiivisesti noin kolme viikkoa ennen kuvauksia. Tekstiä kirjoitettiin uudelleen, kohtauksia harjoiteltiin ja dialogia hiottiin niin pitkälle, että lopputulos kuulosti siltä kuin sitä ei olisi kirjoitettu lainkaan.
Linklaterin mukaan suurin osa koko elokuvan taiasta perustui siis paperille präntättyihin asioihin eikä johonkin mystiseen elokuvan taikaan.
Tässä on keskusteluelokuvan julma paradoksi.
Mitä luonnollisemmalta sen haluaa kuulostavan, sitä enemmän työtä sen eteen pitää tehdä. Rakkautta ja virtahepoja ei ainakaan tunnu siltä, että vastaava hiomis- ja harjoittelutyö olisi saatu näkymään lopputuloksessa.
Lue myös: Elokuva-arvostelu: Myrskyn ikkuna rakentaa säästä aidosti jännittävän elokuvan
Pihla Viitala on vahvempi Virtahevot-äänikirjassa
Kahden elokuvan vertailusta tekee vielä ikävämmän se, että tiedämme ainakin Pihla Viitalan pystyvän näyttelemään paremmin täysin samaa roolia.
Virtahevot-kirjan ääniversiossa rooleja tulkitsevat Viitala ja Samuli Niittymäki. Kirjailija Sjöholm myös ohjasi äänityksen.
Äänikirjassa Viitala oli vivahteikas, hersyvä ja herkkä. Elokuvassa tämä loistaa poissaolollaan.
Se on aika vakava puute filmille, jos sama tarina toimii paremmin ilman kuvaa.
Lue myös: Elokuva-arvostelu: One Night Only on seksikomedia, joka haluaisi mieluummin pitää kädestä
Jenni Vartiainen ei ole ongelma – hänen roolittamisensa on
Sitten on Jenni Vartiainen Toukon vaimona, menestyvänä laulajatähtenä.
Eli yksi Suomen tunnetuimmista poptähdistä on palkattu esittämään tunnettua poptähteä.
Hienovaraisuudesta ei voi ketään ainakaan syyttää.
Vartiaista tästä on turha kivittää. Hän suoriutuu roolistaan kelvollisesti, ja hänellä on yllättävän paljon eri mielentiloja näyteltävänä. Ei tämä raina Vartiaiseen kaadu.
Mutta hänen roolituksensa on suorastaan masentava.
Kotimaisen elokuva- ja av-alan tilanne on aidosti vaikea. Näyttelijöitä ja muita alan tekijöitä on työttömänä tai vaihtamassa alaa.
Samaan aikaan merkittävä suomalainen tuotanto päättää palkata keskeiseen rooliin epäpätevän miljonäärin. Hän ei näitä rahoja tarvitse.
Kysymys kuuluu: miksi tämä casting piti tehdä? Markkinointitempulta se ainakin haiskahtaa, mutta totuus on tuolla jossain.
Oli miten oli, elokuvallisesti ja kollegiaalisuuden näkökulmasta ratkaisu on karmiva.
JUSTSIKS-loppuarvio: hyvä idea lässähtää matkalla valkokankaalle
Rakkautta ja virtahepoja olisi voinut olla rohkea suomalainen keskusteluelokuva.
Sellainen, joka luottaa tekstiin, näyttelijöihin ja kohtaamisen voimaan.
Sen sijaan elokuva alkaa koristella itseään kuin taapero sormiväreillä. Lopputulos on sen mukainen.
Rakkautta ja virtahepoja ei ole katastrofi. Se on jotain turhauttavampaa.
Sen alta näkyy paljon parempi elokuva, johon tekijät olisivat voineet luottaa.
Sen sijaan ympärille on rakennettu Kreikkaa, häitä, sivuhahmoja ja tarpeetonta krumeluuria.
Lopputulos on teennäinen lässähdys.
JUSTSIKS-arvio: 2/5
Katso Rakkautta ja virtahepoja -elokuvan traileri:
Mitä mieltä olit itse elokuvasta? Jatka keskustelua Justsiksin somekanavissa.
Auta meitä kasvamaan! Seuraa meitä somessa:
Facebook, Instagram ja Youtube.
