Elokuva: Digger
Ohjaus: Alejandro G. Iñárritu
Käsikirjoitus: Alejandro Iñárritu, Alexander Dinelaris, Nicolás Giacobone ja Sabina Berman
Pääosissa: Tom Cruise, Riz Ahmed, John Goodman, Sandra Hüller, Michael Stuhlbarg, Jesse Plemons
Genre: draama / komedia
Kesto: 2 h 9 min
Suomen ensi-ilta: 2.10.2026
Lyhyesti: Digger arvostelu
- Alejandro G. Iñárritun Digger on absurdi musta komedia öljymiljardööri Digger Rockwellista, jonka ahneus käynnistää maailmaa uhkaavan katastrofin.
- Tom Cruise tekee yhden uransa rohkeimmista rooleista ja kääntää oman elokuvatähtikuvansa nurinpäin.
- John Goodmanin Yhdysvaltain presidentti on groteski vallan karikatyyri.
- Elokuva ei tyydy syyttämään vain miljardöörejä, vaan kääntää osan katseesta myös yleisöön.
- Kuvaus, maskeeraus, lavastus, puvustus ja Cosmo Sheldraken musiikki rakentavat ylilyönnistä yhtenäisen maailman.
- Suomessa Digger saa ensi-iltansa 2. lokakuuta 2026.
- Arvosana: 5/5.
Öljymiljardööri Digger Rockwell (Tom Cruise) herää valtavassa kartanossaan keskelle maailmanloppua.
Jotain on mennyt pahasti pieleen. Katastrofi uhkaa miljoonia ihmisiä.
Digger on huolissaan – lähinnä liki nelikymppisestä kissastaan.
Siinä on Alejandro G. Iñárritun Digger pähkinänkuoressa.
Tämä on kokoluokassaan äärimmäisen outo ja absurdi elokuva.
Siitä kannattaa tietää etukäteen mahdollisimman vähän. Diggerin katsomiskokemukseen kuuluu olennaisesti se, ettei tiedä, mitä seuraavaksi tapahtuu. Elokuva vaihtaa muotoa, sävyä ja mittakaavaa.
Digger on viiden tähden elokuva juuri siksi, ettei sitä voi siistiä viiden tähden elokuvaksi.
Se on liian suuri, mauton ja kohtuuton.
Mutta ylilyönti on sen koko taiteellinen idea.
Lue myös: Elokuva-arvostelu: The Odyssey on ristiriitainen Nolan-eepos, jossa Matt Damon jää jalkoihin
Tom Cruise on käyttänyt vuosikymmeniä maailman pelastamiseen
Tom Cruise on rakentanut suuren osan modernista tähtikuvastaan miehenä, joka tietää mitä tehdä.
Kun muut panikoivat, Cruise juoksee. Kun maailma on vaarassa, Cruise lentää helikopteria.
Kun joku sanoo, että tehtävä on mahdoton, Cruise hyppää moottoripyörällä vuorelta.
Siksi Digger Rockwell on hänelle lähes täydellinen rooli.
Tom Cruise on käyttänyt vuosikymmeniä maailman pelastamiseen valkokankaalla.
Diggerissä hän saa viimein näytellä miestä, jolta maailma pitäisi pelastaa.
Cruisen Rockwell on röyhkeä, itsekeskeinen ja häikäilemättömän vakuuttunut omasta erityisyydestään.
Cruise paiskoo hahmoaan sellaisella voimalla, että välillä tuntuu kuin joku olisi käynyt vääntämässä hänen päässään kaikki nupit lopullisesti kaakkoon.
Hyvä niin.
Lue myös: Tom Cruise täysin tunnistamattomana – katso Digger-traileri uran oudoimmasta roolista
Diggeriä ei kiinnosta hienovaraisuus
Tässä tulee vastaan myös elokuvan suuri jakolinja.
Digger on liikaa. Mutta sitä ei pidä sekoittaa hallitsemattomuuteen.
Elokuvan äänekkyys, groteskit hahmot, suuret eleet ja visuaalinen paisuttelu kulkevat kaikki samaan suuntaan.
Iñárritu ei tee hillittyä satiiria. Hän tekee elokuvan maailmasta, joka on itse kadottanut suhteellisuudentajunsa.
Tri Outolempi on ilmeinen vertailukohta, eikä vain siksi, että molemmat tekevät maailmanlopusta farssia.
Stanley Kubrick teki ydintuhosta hallinnollisen, sotilaallisen ja miehisen järjettömyyden komediaa. Iñárritu tekee ilmastokatastrofista muun muassa egon, henkilöbrändin ja miljardöörin messiaskompleksin kriisin.
Sukulaisuus näkyy, eikä Digger juuri yritä peittää sitä.
Eikä sen tarvitse.
Kiinnostavampaa on se, mitä Iñárritu tekee tutuilla välineillä tässä ajassa.
Hänen maailmassaan katastrofi ei ole vain poliittinen tai tekninen ongelma. Se on myös julkisuutta, markkina-arvoa ja mahdollisuus maailman rikkaimmille ihmisille kuvitella olevansa jälleen tarinan tärkeimpiä henkilöitä.
Digger kuulostaa välillä itsetärkeältä, koska lähes kaikki sen ihmiset ovat itsetärkeitä. Se paisuttelee, koska sen kuvaamassa maailmassa mikään ei enää tunnu riittävän ilman paisuttelua.
Jos tätä rytmiä ei hyväksy, elokuva on varmasti sietämätön.
Mutta siinä on ratkaiseva ero: Digger ei sekoita äänekkyyttä syvällisyyteen.
Se käyttää äänekkyyttä aiheena.
John Goodman saa vallan näyttämään kuolevaiselta
John Goodmanin esittämä Yhdysvaltain presidentti sopii tähän maailmaan täydellisesti.
Hahmo ei tunnu yhdeltä tunnistettavalta presidentiltä vaan kokonaiselta amerikkalaisen vallan karikatyyriltä.
Maailman mahtavimman ihmisen valta näyttää rajattomalta samaan aikaan, kun hänen oma kehonsa muistuttaa vallan kaikkein arkisimmasta rajasta.
Presidentti yrittää saada yhtä aikaa hallintaan niin ilmastokatastrofin kuin äkäisen persesyövän.
Tässä elokuvassa se on aivan normaali sivujuonne.
Goodman on loistava juuri siksi, ettei hän yritä nostaa itseään farssin yläpuolelle. Hän antaa hahmon olla suuri, säälittävä, voimakas ja hauras.
Sandra Hüller ja Riz Ahmed tuovat kokonaisuuteen toisenlaista energiaa. Diggerissä melkein jokainen ihminen tuntuu välillä jonkin ajatuksen ruumiillistumalta.
Normaalisti se voisi olla ongelma. Tässä maailmassa se kuuluu asiaan.
Lue myös: Elokuva-arvostelu: Presidentin kyyditys on neljä elokuvaa yhtä aikaa – eikä yksikään niistä toimi,
Meidän kaikkien kädet ovat samassa paskassa
Olisi helppo tehdä Diggeristä elokuva pahoista miljardööreistä.
Onneksi Iñárritu ei päästä katsojaa aivan niin helpolla.
Digger Rockwell on ihmissika, mutta maailma, joka teki hänestä mahdollisen, ei ole hänen yksityisomaisuuttaan.
Me käytämme sitä. Ostamme sen tuotteita. Lennämme. Ajamme. Kulutamme. Sijoitamme.
Sitten katsomme uutisista, kun joku miljardööri tekee jälleen jotain järkyttävää ja ihmettelemme, miten tällaisia ihmisiä voi olla olemassa.
Kannamme kangaskassia, mutta lennämme tammikuussa Pattayalle.
Digger osoittaa ensin sormella maailman rockwelleja.
Sitten se kääntää hitaasti saman sormen takaisin katsomoon.
Meidän kaikkien kädet ovat samassa paskassa.
Toisilla vain kyynärpäitä myöten.
Siinä on elokuvan terävin ajatus.
Muoto seuraa sisältöä säntillisesti
Ja sitten elokuvan ulkoasu.
Perkele.
Emmanuel Lubezkin kuvaus on sellaisella tasolla, että välillä tekee mieli unohtaa kokonaan, mitä kohtauksessa sanotaan, ja vain katsoa.
Lubezki ei tee tätä yksin.
Dennis Gassnerin ja Richard Johnsonin lavastus, Jacqueline Westin puvustus, Alessandro Bertolazzin ja Kazu Hiron maskeeraus sekä Cosmo Sheldraken musiikki tuntuvat kaikki syntyneen samasta kieroutuneesta ajatuksesta.
Diggerin visuaalisuus ei ole pelkkää kauneutta. Elokuva näyttää vääristyneeltä.
Maskeeraus, puvustus, lavastus, kuvaus ja musiikki eivät kilpaile huomiosta, vaikka jokainen niistä huutaa.
Ne esittävät saman väitteen.
Kaikki on paisunut yli inhimillisen mittakaavan.
Siksi Digger lähestyy kokonaistaideteosta: kuva, tila, vaatteet, kasvot ja musiikki eivät vain koristele samaa elokuvaa, vaan rakentavat saman maailman.
JUSTSIKS-loppuarvio: Tämä elokuva tulee jakamaan yleisöä
Digger ärsyttää varmasti osaa yleisöstä.
Näen kyllä ne samat asiat, joista Diggeriä on helppo moittia: se on raskas, päällekäyvä, itsetietoinen ja välillä suorastaan kohtuuttoman alleviivaava. En vain pidä niitä tässä tapauksessa vahinkoina, vaan tietoisina valintoina – ja ennen kaikkea valintoina, jotka palvelevat samaa ajatusta.
Digger ei ansaitse viittä tähteä siksi, että se olisi virheetön.
Se ansaitsee ne sillä, että se rakentaa oman kohtuuttoman maailmansa ja vie ajatuksensa loppuun asti.
Lopputekstien jälkeen tekee mieli jäädä hetkeksi penkkiin.
Ja sitten nähdä kaikki uudestaan.
JUSTSIKS-arvio: 5/5
Katso Digger-elokuvan traileri:
Seuraa Justsiksiä myös somessa – näin saat uusimmat elokuva-arvostelut suoraan feediisi.
Auta meitä kasvamaan! Seuraa meitä somessa:
Facebook, Instagram ja Youtube.
