Mainos
VIIHDE & PELITYleisö hylkäsi Renny Harlinin – Deep Water sai karmivat katsojaluvut myös Suomessa

Yleisö hylkäsi Renny Harlinin – Deep Water sai karmivat katsojaluvut myös Suomessa

Renny Harlinin paluu Hollywood-elokuvien pariin ei saanut suomalaisia liikkeelle.

Mainos

Renny Harlinin paluu Hollywood-elokuvien pariin floppasi raskaasti Suomessa.

Aaron Eckhartin ja Ben Kingsleyn tähdittämä haileffa Deep Water keräsi ainoastaan 1 692 katsojaa ensi-iltaviikonloppunaan.

Luku on murskaava, sillä se riitti vasta viikon yhdeksänneksi katsotuimman elokuvan paikalle.

Deep Waterin lähimmät kilpailijat, nuorille suunnatut kauhuelokuvat Backrooms ja Obsession, olivat molemmat reippaasti Harlinin leffaa edellä. Backrooms keräsi viime viikolla 4 735 katsojaa ja Obsession 3 933 katsojaa.

Mainos

Deep Waterilta odotettiin enemmän, sillä se sai Suomessa kohtuullisen myönteisen vastaanoton elokuvakriitikoilta.

Monien mielestä Renny Harlinin ohjaustyö oli hyvällä tasolla, vaikka elokuvan juonta kuvailtiin pöhköksi.

Esimerkiksi Helsingin Sanomat katsoi, että elokuva pysyy kuitenkin pinnalla, koska ohjaaja on Renny Harlin.

Deep Water floppasi myös Yhdysvalloissa

Deep Water floppasi myös Yhdysvalloissa.

Mainos
RVS Technology Finland

Elokuva sai ensi-iltansa USA:ssa toukokuun alussa, ja keräsi lippuluukuilla vain noin 4,3 miljoonan dollarin tulot. IMDb box office -tietojen mukaan elokuvan arvioitu budjetti oli 40 miljoonaa dollaria.

Luku on valtava pettymys.

Tulosta voi pitää jonkinlaisena yllätyksenä, sillä elokuva sai kriitikoilta kohtuullisen positiivisen vastaanoton. Justsiks perkasi Deep Waterin arvostelut ennen Suomen-ensi-iltaa.

Kriitikoiden vastaanotto oli kaksijakoinen, mutta ei teilaava. Moni arvio näki elokuvassa vanhan koulun B-elokuvahenkeä, genreosaamista ja suoraviivaista kesäviihdettä.

Yleisö ei silti löytänyt elokuvaa.

Deep Water
Aaron Eckhartin kaltainen Hollywood-tähti ei pitänytkään Deep Wateria pinnalla. (KUVA: SF FILM)

Renny Harlinin elokuvat eivät enää vedä yleisöä

Vaikuttaa vahvasti siltä, että katsojat ovat hylänneet Renny Harlinin.

Suomessa hänen menestynein elokuvansa on Cliffhanger – kuilun partaalla (1993), joka keräsi 338 000 katsojaa.

Muita menestyksiä ovat Die Hard 2 – vain kuolleen ruumiini yli (1990), jonka katsoi teattereissa 312 000 suomalaista, ja The Long Kiss Goodnight (1996), joka tavoitti teattereissa 172 000 ihmistä.

Renny Harlinin alkuperäinen haielokuva Deep Blue Sea (1999) on ohjaajan kolmanneksi menestynein elokuva Suomessa. Se keräsi 187 000 katsojaa.

Näiden elokuvien suosioon Harlinilla ja Deep Waterilla on pitkä matka.

Mainos

Suomessa yleisö ei ole ollut Harlinin elokuvista innostunut enää vuosikausiin. 2000-luvulla hänen elokuviensa katsojaluvut ovat jääneet useimmiten kymmeniin tuhansiin.

Esimerkiksi Viiden päivän sota (1 509 katsojaa), 12 Rounds (5 288 katsojaa), Cleaner (17 483 katsojaa) ja Manaaja: Alku (14 505 katsojaa) olivat hirvittäviä floppeja Suomessa.

Ainoa poikkeus on korona-aikana tehty suomenkielinen jatko-osaelokuva Luokkakokous 3 – sinkkuristeily (2021), joka sai 166 000 katsojaa. Se olisi todennäköisesti menestynyt myös ilman Harlinia.

Renny Harlin Luokkakokous 3 -elokuvan kuvauksissa
Vaikeuksistaan huolimatta Renny Harlin on edelleen Suomen menestynein elokuvaohjaaja. (KUVA: PETRI MAST / SOLAR FILMS)

Spielbergin Disclosure Day yllätti lippuluukuilla

Viime viikon katsotuin elokuva Suomessa oli Steven Spielbergin UFO-elokuva Disclosure Day. Se keräsi ensi-iltaviikollaan 9 576 katsojaa.

Lukua ei voi kuitenkaan pitää kovin korkeana, sillä viikkoa aiemmin nostalginen kauhukomedia Scary Movie avasi Suomessa 11 880 katsojalla.

Scary Movie jatkoi toisella viikollaan Suomessa 5 269 katsojalla, mikä viittaa siihen, että kyseessä oli niin sanottu ryntäyselokuva.

Yhdysvaltojen lippuluukuilla Disclosure Day ponkaisi kärkeen peräti 44 miljoonan dollarin viikonloppumyynnillä. AP mukaan kyseessä oli myös Spielbergin paras avaus alkuperäiselokuvalle.

Elokuva ylitti avauksellaan odotukset.

Mainos

Disclosure Dayn budjetti oli 115 miljoonaa dollaria, mikä tarkoittaa, että elokuvan täytyy houkutella katsojia vielä viikkoja ollakseen kannattava. Avaus kuitenkin lupaa hyvää.

Justsiksin elokuvakriitikko Juhani Nurmi ei ollut Spielbergin uutuudesta innostunut.

Kovista ennakko-odotuksista huolimatta elokuva oli Nurmen mielestä ponneton, ylipitkä ja yllättävän sentimentaalinen. Disclosure Day sai Justsiksin arvostelussa 2,5 tähteä.

Disclosure Day Emily Blunt
Emily Blunt tähdittää Steven Spielbergin Disclosure Day -elokuvaa. (KUVA: UNIVERSAL PICTURES)

Räjäyttääkö The Odyssey potin?

Viikon uutuudet tuskin pystyvät uhkaamaan Suomessa vuoden katsotuimpien elokuvien kärkipaikkoja.

Kesäkuuhun mennessä vuoden 2026 katsotuin elokuva on Suomen elokuvasäätiön katsojalukujen mukaan Luottomies-elokuva: Lepoloma, jolla on yli 205 000 katsojaa.

Toisena viilettää Michael Jacksonin elämäkertaelokuva Michael, joka on yltänyt liki 150 000 katsojaan Suomessa.

Mainos

Kolmantena listalla on The Super Mario Galaxy Movie, jolla on kasassa noin 145 000 lipun ostanutta.

Suurimmat odotukset tänä vuonna on ladattu ehdottomasti Christopher Nolanin megaeepokseen The Odyssey.

Myyttisestä seikkailusta odotetaan Oppenheimerin (2023) kaltaista megahittiä. Elokuva tuotti kaikkiaan lippuluukuilla liki miljardi dollaria, ja Suomessakin katsojia oli messevät 410 000 silmäparia.

Justsiks perkasi hiljattain kesän 2026 odotetuimmat ensi-illat. Analyysissa pureuduttiin myös siihen, miksi kuluva kesä on Hollywoodille kohtalonhetki.

THE ODYSSEY Matt Damon
Matt Damon esittää pääosaa Christopher Nolanin The Odysseyssa. (KUVA: FINNKINO)

Lue myös

Lue myös: Deep Water -arvostelut: Näin Renny Harlinin uusi haielokuva otettiin vastaan

Lue myös: Elokuva-arvostelu: Spielbergin huippuodotettu ufo-uutuus jää harmillisesti puolitiehen

Lue myös: Hollywood-elokuvat 2026 – elokuvateattereiden kohtalonhetki

Lue myös: Uusi suoratoistopalvelu Suomeen – erikoisuutena kotimaiset suosikkielokuvat

Mainos

Tilaa uutiskirje 🫵

Uutiskirjeen tilaajana kuulet ensimmäisenä, missä mennään. Lähetämme sinulle joka viikko parhaat videot ja jutut luettavaksi.

Me ei spämmätä! Lue lisää tietosuojaselosteesta.

Juha Nurmi
Juha Nurmi
Juha Nurmi on kokenut media-alan ammattilainen, jolla on yli 15 vuoden tausta suomalaisesta journalismista ja viestinnästä. JUSTSIKS.-median vastaavana toimittajana Juha kuratoi sisältöä, joka yhdistää harrastukset, hyötytiedon ja miehisen elämäntavan. Kirjoittajana Juha tarttuu aiheisiin, jotka todella puhuttavat suomalaista miestä, arjen valinnoista aina yhteiskunnallisiin ilmiöihin. Juha vastaa JUSTSIKS.-median journalistisesta linjasta ja varmistaa, että jokainen juttu täyttää toimituksen laatuvaatimukset.

LUETUIMMAT

MAINOS spot_img

Tilaa uutiskirje 🫵

Uutiskirjeen tilaajana kuulet ensimmäisenä, missä mennään. Lähetämme sinulle joka viikko parhaat videot ja jutut luettavaksi.

Me ei spämmätä! Lue lisää tietosuojaselosteesta.

MAINOS spot_img

TUOREIMMAT

Mainos
Mainos

Norjan kuningas Harald käytti samaa Rolex-kelloa 64 vuotta – Rolex itsekin hämmästyi, että se oli yhä käytössä

Norjan kuningas Harald sai Rolex GMT-Masterinsa vuonna 1962 ja käytti sitä lähes päivittäin 64 vuotta. Lopulta kellon punasininen kehä oli kulunut lähes värittömäksi.

Elokuva-arvostelu: Matthew McConaugheyn uutuus on parhaimmillaan, kun siinä ei tapahdu mitään – sitten The Rivals of Amziah King lässähtää

Matthew McConaughey loistaa omituisessa hunaja-westernissä, joka on parhaimmillaan ilman kiirettä. Kun rikosjuoni ottaa vallan, elokuvan oma taika alkaa kadota.
Mainos

Jussi Vatanen on Suomen katsotuimpia näyttelijöitä, mutta hän puhuu työstään kuin kirvesmies – ”Se on sama asia missä tahansa hommassa”

Jussi Vatanen kertoo Justsiksille näyttelemisestä, roolien valinnasta, Klaus Häröstä ja siitä, miksi hänen suurin haaveensa liittyy suomalaisen elokuvan tulevaisuuteen.

Audi A2 oli aikanaan liian outo – nyt sama idea palaa keskelle sähköautojen kovinta hintataistelua

Uusi Audi A2 e-tron maksaa Suomessa 42 390 euroa ja yltää parhaimmillaan 622 kilometriin. Kiinnostavinta on, kuinka hyvin vanhan A2:n idea sopii sähköaikaan.
Mainos
Mainos

Koeajo: Volkswagen ID. Polo osui maaliin – nyt pelataan Poloa sähköllä

Kauan odotettu ID. Polo tuntuu Wienin ympäristössä juuri siltä kuin Volkswagenin pikkuauton pitääkin: hiljaiselta, jämäkältä ja yllättävän tilavalta.

Elokuva-arvostelu: Hetki ennen valoa antaa Oona Airolalle tilaa loistaa – Klaus Härö teki tiukan sairaaladraaman ilman helppoja vastauksia

Vastasyntynyt lapsi taistelee hengestään, hoitajat työehdoistaan ja vanhemmat siitä, etteivät hajoaisi. Klaus Härön Hetki ennen valoa tekee tilanteesta kiinnostavan jättämällä helpon kysymyksen kysymättä: kuka tässä on oikeassa?
Mainos

Skoda Peaq ajoi 936 kilometriä yhdellä latauksella  – näin poikkeuksellinen toimintamatka syntyi

Ennätys syntyi 9,2 kWh/100 km kulutuksella, mutta tavallisen kuljettajan ei kannata odottaa samaa.

LUETUIMMAT

MAINOS

Mainos

TUOREIMMAT

Mainos
Mainos

TOIMITUKSEN VALINNAT

Mainos