Taidekeskustelu on jälleen ajautunut peruskysymyksen äärelle: kuka on oikea taiteilija? Sosiaalisessa mediassa ja alan sisällä käydään kiivasta väittelyä siitä, voiko itseoppinut tekijä käyttää samaa nimikettä kuin koulutettu ammattilainen. Muun muassa Purkutaide-kollektiivista tuttu taiteilija Sheikki seuraa keskustelua läheltä – eikä niele asetelmaa sellaisenaan.
Sheikki julkaisi aiheesta tulikivenkatkuisia Instagram-tarinoita. JUSTSIKS oli taiteilijaan yhteydessä ja pyysi haastattelua tältä nimimerkin suojassa operoivalta espoolaiselta mieheltä.
”Mielestäni koko keskustelu kertoo siitä, kuinka myrkyllinen ilmapiiri luovalla kentällä voi olla. Ylemmyyden tunnetta kokevat koulutetut lyttäävät itseoppineita tekijöitä ja suojelevat portinvartijoina ’ammattilaisten aluetta'”, espoolainen taiteilija Sheikki jyrähtää.
“Mun mielestä ammatillisuus määrittyy omistautumisen kautta ja sillä, miten osaat itseäsi taiteilijana edustaa”, Sheikki sanoo.
Hänen näkemyksensä on suora.
“Taide ei ole kilpailua.”
Sheikin kokemuksia kannattaa kuunnella tarkalla korvalla, sillä hän edustaa terävintä kärkeä instituutioiden ulkopuolella tapahtuvalla taidekentällä. Hänen teoksiaan ovat käyneet ihmettelemässä Purkutaide-näyttelyissä kymmenet, ehkä jopa sadat tuhannet ihmiset.
Luova tekeminen palautti takaisin raiteille
Sheikin oma polku taiteilijaksi ei ole suora eikä siisti.
Hän kuvaa kasvaneensa ympäristössä, jossa käsillä tekeminen oli läsnä jatkuvasti.
“Piston käsitöihin sain jo pienenä, kun seurasin ukin puutöitä verstaalla ja mummon räsymattojen kudontaa. Faija piirteli ja mutsi ompeli kaikenlaista himassa”, espoolainen taiteilija kertoo.
Silti suunta ei ollut selvä. Hän kertoo pohtineensa pitkään, mitä haluaa tehdä elämässään.
“Hassua näin jälkeenpäin miettiä, että olen koko ikäni funtsinut, mitä musta tulee isona, vaikka elämän tarkoitus on ollut aina kirjaimellisesti mun käsissä”, Sheikki hymähtää.
Lopulta hän hakeutui ylioppilaaksi valmistumisen jälkeen puu-artesaanikoulutukseen, mutta koki nopeasti, ettei perinteinen tekeminen riitä.
“Puutyöt vaativat kuitenkin jonkinlaisen taiteellisen aspektin. Pelkkä suorittaminen ei kiinnostanut.”
Nuoruuteen mahtui myös harhapolkuja.
“Teininä kadotin itseni. Tuli tehtyä kaikkea dorkaa, kunnes luova tekeminen pelasti minut ja palautti takaisin raiteille.”
Lue myös: Arman Alizad paljastaa: suosikkiohjelma palaa ruutuihin
Jason-naamari sohvalla
Sheikki ei ole käynyt taidekoulua, eikä koe sitä puutteena.
”En ole kokenut tarvitsevani taideopintoja. Minulla on ollut niin suuri palo tähän tekemiseen. Olen etsinyt sitä omaa tyyliäni kokeilemalla.”
”Minulla on diagnosoimaton ADHD, vähän autistisia piirteitä ja lievää keskittymis- ja lukihäiriötä. Tarvitsen paljon vaihtelua, jotta jaksan keskittyä. Aiheen täytyy olla sellainen, mistä oikeasti dikkaan. Väkisin tekeminen ei onnistu minulta mitenkään. Jos joku liikaa ohjeistaisi, menisin vain lukkoon saamatta mitään aikaiseksi.”
Tyyli ei syntynyt nopeasti. Hän kuvaa sitä vuosien mittaiseksi prosessiksi, jossa tärkeintä oli löytää tekeminen, joka tuntuu omalta.
“Taiteilijoilla yleisin tuska on löytää se oma, itsensä näköinen tyyli. Mä lukeudun siihen samaan porukkaan.”
Käännekohta tuli yllättävästä hetkestä kymmenisen vuotta sitten.
“Istuin yöllä sohvalla ja sain idean vieressä lojuvasta Jason-naamarista. Siitä lähti ajatus alter egosta.”
”Ensimmäiset kuvat kasvattivat haluja niin kovaksi, että maalasin asuntoni kylpyhuoneen kauttaaltaan kehittelemällä tyylilläni – ja loppu onkin historiaa.”
Taiteilijapersoona syntyi tarpeesta olla esillä ilman, että henkilö paljastuu kokonaan.
“Olen aina tykännyt pitää oman identiteetin hämärän peitossa. Halusin, että kaikki tietää, kenen tekemää se on, mutta naamaa ei tarvitse näyttää”, Sheikki sanoo.
Lue myös: Matias Petäistö kyllästyi Lamborghiniin – nyt autotallissa on oma bussi ja Hummer koirille
Pienoismalliharrastus lähti käsistä
Yksi Sheikin tunnistettavimmista piirteistä on teoksissa toistuva sana ”HIGH”, jolla on täytetty erilaisia pintoja kokonaisista hotellihuoneista henkilöautoihin.
Toinen näkyvä intohimo on pienoismallien rakentaminen sekä julkiset kulkuvälineet ja rakennukset. Nykyisin tekeminen on viety entistä pidemmälle.
”Olen rakennellut pienoismalleja siitä asti, kun bongasin enon kätkön mummolan varastosta. Faija kuskasi minulle ysäri-Venäjältä mitä erikoisempia panssarivaunuja, ja sitten tyhjennettiin myös Stadin kivijalkaliikkeiden hyllyjä. Lapsuuden huoneeni oli täynnä rakennettuja malleja ja piirustuksia”, Sheikki muistelee.
”Koen eläväni samaa nuoruuden intoa uudelleen, vaikka keho ei enää samassa iskussa olekaan – mutta mieli on. Nyt vuosia myöhemmin aloin luomaan rakentamiini malleihin ympäristöä itsetehtyinä. Viime aikoina harrastus on kallistunut siihen, että teen kaiken alusta loppuun itse ilman rakennussarjoja.”
Sheikille yksi teema on noussut ylitse muiden.
“Nyt vuoden verran olen ollut täysin koukussa metroon. Ihannoin vanhaa suomalaista osaamista muotoilun ja käytännöllisyyden näkökulmasta.”
Tästä esimerkkinä on viime vuoden Purkutaide-näyttelyssä esillä ollut teos, johon hän toteutti noin 50 neliön palan metron sisäosaa. Teos on pysäyttävä yhdistelmä julkista tilaa maailmanlopun keskellä.
”Purkutaide on parasta, mitä mulle on käynyt”
Sheikin ura kääntyi uuteen suuntaan juuri Purkutaide-näyttelyiden kautta.
Kyseessä on kollektiivi, jonka idea on järjestää näyttelyitä purkua odottaviin rakennuksiin. Näyttelyistä on tullut valtava hitti. Purkutaide tarjoaa tilaa myös tekijöille, joilla ei ole perinteistä taidekoulutusta.
“Purkutaide on parasta, mitä mulle on käynyt”, Sheikki sanoo.
Hän päätyi mukaan oma-aloitteisesti vuonna 2019.
“Näin jutun taiteellisesta johtajasta ja päätin ottaa yhteyttä. Viikon sisällä olin jo paikan päällä valitsemassa tilaa.”
Kokemus oli erilainen kuin perinteisessä taidekentässä.
“Purkutaide-kollektiivi toteuttaa Suomen mittakaavassa top 5 -päräyttävimpiä näyttelyitä. Tämä on yhteisö, jossa ei kilpailla keskenään. Kaikilla on oma tila, jossa voi ilmaista itseään. Kaikkia kohdellaan myös tasa-arvoisesti ilman mitään tähtistatuksia. Tämä on matalan kynnyksen mahdollisuus päästä toteuttamaan haaveitaan, mutta mille ei ole muualla paikkaa tai tilaa.”
Onko yleisö mittari taiteilijuudelle?
Kymmenet tuhannet ihmiset ovat nähneet Sheikin teoksia Purkutaide-näyttelyissä. Sen kautta hän on monelle nuorelle aikuiselle relevantimpi taiteilija kuin niin sanotut akateemiset tekijät.
“Minulle näkyvyys ei ole mittari sille, olenko taiteilija. Koen olevani taiteilija siksi, että teen tätä puhtaasta intohimosta.”
”Minä vain haluan päästä toteuttamaan itseäni – se merkitsee minulle eniten. Kaikki muu mukana tuleva on vain ekstraa, mistä toki nautin, mutta ei ole mun tarkoitus omalla tekemisellä. Minut ovat nostaneet framille ne näyttelykävijät, jotka ovat jakaneet kuvia teoksistani. Mä oon edelleen se sama normi kundi, joka vaan tekee omaa juttuaan”, Sheikki sanoo nöyrästi.
Hän korostaa jatkuvaa oppimista, tee-se-itse-ajattelua.
“Tää on mun elämäntapa. Kasvan ihmisenä ja opin koko ajan uutta.”
Sheikille tärkeä arvo on hänen työnsä sosiaalinen vaikuttavuus.
”Minut on kasvatettu niin, että kun teet hyvää ympärille, se heijastuu myös takaisin sinuun. Tällä kaavalla olen päässyt toteuttamaan aika hiton hienoja juttuja. Mikään ei tuu ilmaiseksi. Paljon saa tehdä töitä, mutta jos teet puhtaasta intohimosta, niin joku sen varmasti tulee huomaamaan.”
Silti ja ehkä juuri siksi taiteilijapiirien vähättely on mennyt Sheikin ihon alle.
”Suoraan sanottuna vituttaa ylimieliset skenettäjät. Minä pysyttelen vahvasti heikompien puolella.”
Banksy ja anonymiteetin voima
Keskustelu taiteilijuudesta ulottuu myös kansainvälisiin esimerkkeihin.
Katutaiteilija Banksy on yksi tunnetuimmista nimistä, jonka tausta ei ole täysin tiedossa.
Reuters kuitenkin paljasti taiteilijan mysteerin lopullisesti viime viikonloppuna. Nimen takana on bristolilainen mies.
Sheikki on seurannut keskustelua luonnollisesti tarkkaan ja tuntee Banksya kohtaan hengenheimolaisuutta.
“Banksy on yksi mun idoleista. Se tekee sitä, mitä ei saisi, ja ärsyttää tekemisillään.”
Sheikki arvostaa erityisesti toimintatapaa.
”Fiilistelen sitä, kuinka ammattimaisesti heidän tiiminsä saa teoksia paikkoihin ilman, että kukaan näkee tekohetkeä.”
Sama anonymiteetin ajatus näkyy hänen omassa tekemisessään.
“Taiteilijanimi luo mulle turvaa. Ei tarvitse paljastaa kaikkea itsestään.”
Lue myös: Taikuri Henri Kemppainen valloittaa F1-maailmaa: ”Annoin käyntikorttini Mersun pomolle”
Milleniaalin kasvutarina
Sheikin elämä on hieno kasvutarina. Espoolaiselle, väärille poluille eksyneelle milleniaalille olisi voinut käydä myös huonosti.
“Olen hukannut aikaa hölmöilyihin ja itseni etsimiseen. Nyt kun tiedän, mihin pystyn, haluan omistaa loppuelämäni tälle.”
Hän kiteyttää oman polkunsa yksinkertaisesti:
“Kukaan ei tule antamaan sulle sitä mitä haluat. Sun täytyy itse osoittaa. Oot sen ansainnut.”
Metromatka jatkuu
Seuraava Purkutaide-näyttely juhlistaa kollektiivin kymmenvuotista taivalta.
Sheikki valmistelee parhaillaan tapahtumaan entistä suurempaa teosta, joka pysyttelee metron maailmassa.
“Rakenteilla on oikeassa mittakaavassa oleva pala Sörnäisten metroasemaa. Ratapalkeilla lepää muun muassa aidot metrokiskot”, Sheikki paljastaa.
Tavoitteena on kokemus, johon yleisö voi astua sisään.
“Kävijä pääsee astumaan kiskoille ja näkemään metron laiturialueen uudesta kuvakulmasta.”
