Mainos
VIIHDE & PELITVeikkaus: Näillä todennäköisyyksillä Suomi voittaa MM-kultaa

Veikkaus: Näillä todennäköisyyksillä Suomi voittaa MM-kultaa

Suomi lähtee jääkiekon MM-kisojen pudotuspeleihin yhtenä suurimmista mestarisuosikeista.

Mainos

Jääkiekon MM-kisat etenevät ratkaisuhetkiin.

Suomi kohtaa torstain puolivälierässä Tšekin, ja Leijonat lähtee pudotuspeleihin yhtenä turnauksen suurimmista mestarisuosikeista.

Veikkauksen Pitkäveto-kertoimien perusteella Suomi voittaa MM-kultaa noin 27,5 prosentin todennäkösyydellä. Käytännössä se tarkoittaa, että Veikkauksen arvion mukaan Suomi voittaa maailmanmestaruuden hieman useammin kuin kerran neljästä.

Suurin mestarisuosikki on edelleen Kanada, jonka maailmanmestaruuden todennäköisyys on Veikkauksen arvion mukaan 35,5 prosenttia. Kolmantena tulee Sveitsi 25,5 prosentin todennäköisyydellä.

Mainos

Espoossa avattiin BBQ-ravintola hämmentävään paikkaan – ”Herään aamuviideltä savustamaan brisketiä”

Kanada on suosikki, mutta Suomi ja Sveitsi ovat lähellä

Veikkauksen seniorianalyytikko Teemu Eirtovaaran mukaan Kanada oli ennen turnausta nykyistä selvempi mestarisuosikki.

Tilanne on kuitenkin tasoittunut kisojen aikana.

”Kanada on edelleen ykkösrankkauksemme, mutta Suomi ja Sveitsi ovat nousseet tuntumaan haastamaan ennen puolivälieriä”, Eirtovaara arvioi Veikkauksen tiedotteessa.

Mainos
RVS Technology Finland

Veikkauksen mestaruusarviossa kärkikolmikko erottuu muista selvästi.

Kanadan mestaruuskerroin on 2,65. Suomen kerroin on 3,45 ja Sveitsin 3,65.

Sen jälkeen pudotus on iso. Ruotsin maailmanmestaruuden todennäköisyys on Veikkauksen mukaan vain 5,2 prosenttia ja kerroin 16,00. Yhdysvaltojen mestaruustodennäköisyys on 2,8 prosenttia ja Tšekin 2,2 prosenttia.

Norja ja Latvia ovat mukana pudotuspeleissä, mutta niiden mestaruusmahdollisuudet ovat Veikkauksen arvion mukaan marginaaliset. Norjan todennäköisyys on 0,8 prosenttia ja Latvian 0,5 prosenttia.

Lue myös: Jani Alkio korvaa Antero Mertarannan – MTV julkaisi lätkän MM-kisojen tiimin

MaaMaailmanmestaruuden
todennäköisyys
Pitkäveto-kerroin
Kanada35,5 %2,65
Suomi27,5 %3,45
Sveitsi25,5 %3,65
Ruotsi5,2 %16,00
USA2,8 %28,00
Tšekki2,2 %36,00
Norja0,8 %90,00
Latvia0,5 %120,00

Suomi on selvä suosikki Tšekkiä vastaan

Suomen puolivälierävastustaja on Tšekki.

Ottelu alkaa torstaina kello 17.20, ja Veikkauksen arviossa Leijonat on ottelun selkeä ennakkosuosikki.

”Tšekin turnaus on ollut vaisu ja Leijonat on tähän kohtaan iso suosikki. Toki Tšekki on vaarallisimmillaan altavastaajana”, Eirtovaara sanoo.

Tšekki on silti vastustaja, jota ei kannata kuitata pelkällä prosenttilaskelmalla.

Maa on yksi jääkiekon perinteisistä suurmaista, ja pudotuspeleissä yksittäinen ottelu voi kääntyä nopeasti maalivahtipeliin, erikoistilanteisiin tai yhteen onnistuneeseen vaihtoon.

Mainos

Lisäksi Tšekki on nykyään toisenlainen joukkue kuin ennen vanhaan. Kari Jalonen kylvi maajoukkuevalmentajana maan kiekkokulttuuriin kurinalaisemman pelitavan, jota on jatkettu myös uiden valmentajien alaisuudessa.

Veikkauksen kertoimien mukaan asetelma on kuitenkin selvä: Suomen pitäisi edetä välieriin.

Näin paljon maksaa oikealla F1-autolla ajaminen Suomessa – opettajana Mika Salo

Veikkaus Leijonat Pitkäveto
Veikkaus antoi Suomelle korkeat mestaruustodennäköisyydet jo ennen kisojen alkamista. (KUVA: VEIKKAUS)

Välierässä voi tulla vastaan Kanada

Jos Suomi voittaa Tšekin, välierävastustaja riippuu muiden puolivälierien tuloksista.

”Jos käy niin, että yllätyksiä ei synny ja Suomi, Sveitsi ja Kanada voittavat ottelunsa, kohtaavat Kanada ja Suomi välierässä. Tässä tapauksessa kuumimmat maailmanmestaruussuosikit kohtaisivat siis jo välierässä”, Eirtovaara nostaa.

Tämä olisi Leijonille turnauksen kovin mahdollinen testi.

Kanada on saanut MM-kisoihin käsittämättömän tähtisikermän, jonka ykkösketjussa peliä hämmentävät kahden eri sukupolven huippupelaajat Sidney Crosby ja Macklin Celebrini. Eivätkä tähtipelaajat lopu tähän: kokoonpanosta löytyvät muun muassa Robert Thomas, John Tavares ja Evan Bouchard.

Kanada on edelleen Veikkauksen papereissa ykkössuosikki. Suomi on kuitenkin noussut aivan tuntumaan, joten mahdollinen Kanada-välierä olisi käytännössä finaalitason ottelu ennen finaalia.

Mainos

Yllätykset auttaisivat – näin Suomi voittaa MM-kultaa

Tilanne muuttuu, jos Ruotsi tai Yhdysvallat venyy yllätykseen.

Ruotsi kohtaa Sveitsin ja USA Kanadan. Mikäli jompikumpi suosikeista putoaa, Suomen välieräreitti voisi helpottua merkittävästi.

”Siinä tapauksessa Suomen vastustaja välierään tulisi Norja-Latvia-puolivälierästä. Ruotsi ei ole tänä vuonna kärkitrion tasoa, mutta Ruotsi ei kuitenkaan ole Sveitsille mikään toivevastustaja otteluun, jossa paineita tunnetusti riittää. Samoin USA ei ole läpihuutojuttu Kanadalle”, Eirtovaara sanoo.

Suomi voi olla matkalla välierään Kanadaa vastaan tai huomattavasti kevyemmän oloiseen otteluun Norja-Latvia-parin voittajaa vastaan. Pudotuspelikaavio tekee muiden otteluiden tuloksista Leijonien kannalta poikkeuksellisen merkittäviä.

Katso video: Muistatko Aleksander Barkovin mopoauton?

Sveitsi kaatoi Suomen alkusarjan lopussa

Suomi sai alkusarjan viimeisessä ottelussa muistutuksen siitä, ettei turnauksen loppuvaiheessa ole enää helppoja iltoja.

Mainos

Sveitsi kaatoi Leijonat tiistaina. Kyseessä oli Suomen turnauksen ensimmäinen tappio.

Veikkauksen näkökulmasta ottelu oli poikkeuksellinen myös vedonlyöntimielessä.

”Siinä pelissä Veikkaus jäi maksajan rooliin, kun Sveitsin voitolle oli tarjolla korkea kerroin. Meille Veikkauksella olisi vedonlyönnin järjestäjänä ollut paras tulos, jos ottelu olisi päättynyt varsinaisella peliajalla tasapeliin”, Eirtovaara toteaa.

Eirtovaaran mukaan monet suomalaiset uskoivat live-vedossa Leijonien nousuun, vaikka Sveitsi johti ottelua 2–0.

Samassa ottelussa aukesi myös Aleksander Barkovin maalitili.

”Aleksander Barkov on ollut maalintekijävedoissa esillä koko turnauksen ajan ja nyt hänen maalitilinsä aukesi komeasti”, Eirtovaara sanoo.

Auta meitä kasvamaan! Seuraa meitä somessa:
FacebookInstagram ja Youtube.

Tilaa uutiskirje 🫵

Uutiskirjeen tilaajana kuulet ensimmäisenä, missä mennään. Lähetämme sinulle joka viikko parhaat videot ja jutut luettavaksi.

Me ei spämmätä! Lue lisää tietosuojaselosteesta.

JUSTSIKS.-toimitus
JUSTSIKS.-toimitus
JUSTSIKS.-toimitus vastaa sivuston päivittäisestä uutisvirrasta, ajankohtaisten ilmiöiden seurannasta ja uutuustuotteiden poiminnoista. Toimitusprofiilin alla julkaistavat sisällöt ovat kokeneen toimitustiimin yhteistyössä kuratoimia uutisia, oppaita ja katsauksia, joiden tavoitteena on pitää lukija ajan tasalla modernin miehen elämäntapaan liittyvissä aiheissa.

LUETUIMMAT

MAINOS spot_img

Tilaa uutiskirje 🫵

Uutiskirjeen tilaajana kuulet ensimmäisenä, missä mennään. Lähetämme sinulle joka viikko parhaat videot ja jutut luettavaksi.

Me ei spämmätä! Lue lisää tietosuojaselosteesta.

MAINOS spot_img

TUOREIMMAT

Mainos
Mainos

Fallout 5 on vihdoin työn alla – huono uutinen tulee heti perässä

Bethesda on vahvistanut, että Fallout 5 on esituotannossa yli kymmenen vuotta Fallout 4:n jälkeen. Uusi pääpeli on kuitenkin vielä kaukana, sillä The Elder Scrolls VI on studion pääfokus. Samaan aikaan Prime Videon Fallout-sarja etenee jo kohti kolmatta kautta.

Kiinalainen Geely tulee Fordin tehtaalle Euroopassa – kaksi autojättiä yhdistävät voimansa

Ford ja Geely Auto aikovat perustaa Espanjan Valenciaan yhteisyrityksen, joka valmistaa sekä Fordin että Geelyn autoja Euroopan markkinoille.
Mainos

Kia PV5 nousi sähköisten tila-autojen kärkeen Suomessa – 7-paikkainen versio tulee marraskuussa

Kia PV5 Passenger on saanut Suomessa vahvan alun täyssähköisten tila-autojen markkinassa. Kian mukaan mallin markkinaosuus oli vuoden 2026 ensimmäisellä puoliskolla 47,9 prosenttia, ja marraskuussa mallisto laajenee 7-paikkaisella versiolla.

Omoda ja Jaecoo tulevat Suomeen – kiinalaiset kasvoivat lähes tyhjästä jättilukemiin Euroopassa

Omoda ja Jaecoo saapuvat Suomeen syksyllä. Ensimmäinen malli on suuri nelivetoinen Omoda 9 PHEV, jonka ennakkohinta on 49 900 euroa.
Mainos
Mainos

Breitling palauttaa James Bondin unohdetun kellon – mukana Aston Martin DB5

James Bondin kellohistoria ei ole pelkkää Omegaa ja Rolexia. Sean Connery käytti Thunderballissa Breitling Top Time -kronografia, jonka Q oli muuttanut Geiger-mittariksi.

Juha Mieto hävisi olympiakullan sadasosalla ja menetti vaimonsa – ”Aina on päähän potkittu”

Vuonna 1999 kuvatussa dokumentissa Juha Mieto kertoo yhden sadasosasekunnin olympiatappiosta, urheilun muuttumisesta, rahasta ja elämästä puolison kuoleman jälkeen. Harvoin nähty henkilökuva on katsottavissa kokonaisuudessaan Justsiksin YouTube-kanavalla.
Mainos

Koeajo: Renault Twingo E-Tech on halpa sähköauto, joka kieltäytyi kuolemasta

Renault Twingo E-Tech electric tuntuu pieneltä ihmeeltä. Se on halpa, iloinen ja häpeilemättömän pieni auto, jonka olisi pitänyt kadota automaailman evoluutiossa jo vuosia sitten. Silti siinä se taas on: hymyilevä pikkudino.

Hans Välimäki lataa täyslaidallisen uudesta alkoholilaista – outo ristiriita puhuttaa

Hans Välimäki nostaa uudesta alkoholilaista esiin selkeän ristiriidan.

LUETUIMMAT

MAINOS

Mainos

TUOREIMMAT

Mainos
Mainos

TOIMITUKSEN VALINNAT

Mainos