Juha Mieto -dokumentti lyhyesti
- Dokumentti: Kurikan jätti
- Kuvausvuosi: 1999
- Päähenkilö: Juha Mieto
- Tärkein urheiluhetki: Lake Placidin olympialaisten 15 kilometrin kilpailu vuonna 1980
- Ratkaiseva ero: Thomas Wassberg voitti Miedon yhdellä sadasosasekunnilla
- Keskeiset aiheet: olympiatappio, harjoittelu, urheilun ammattimaistuminen, raha, persoona, koti, isyys ja puolison kuolema
- Missä katsottavissa: Justsiksin YouTube-kanavalla
- Iso ajatus: Mieto ei jäänyt yhden sadasosan vangiksi, vaan puhuu dokumentissa laajemmin elämän hyväksymisestä.
Juha Mieto seurasi maalialueella, kuinka Thomas Wassberg lähestyi loppusuoraa.
Mieto oli tehnyt Lake Placidin olympialaisten 15 kilometrin kilpailussa kaiken, mihin hän pystyi. Kunto oli kohdallaan, sukset toimivat eikä matkalle ollut osunut kaatumista tai muuta epäonnea.
Enää piti odottaa kellon pysähtymistä.
”Mä katsoin, että voitto tuloo, kun Wassberg tuloo maaliin ja kello käy. Sama sekuntikin jo meni ohi kellosta”, Mieto muistelee vuonna 1999 kuvatussa dokumentissa Kurikan jätti.
Mutta niin vain kävi, että Ruotsin Wassberg ehti maaliin sadaosasekuntia Mietoa aiemmin maaliin.
”Silloin tuntui, että ai piru vie, että näin lähellä se oli olympiavoitto.”
Mieto ei jäänyt vastaamaan toimittajien kysymyksiin. Hän lähti metsään rauhoittumaan ja käytti kymmenen minuuttia tilanteen käsittelemiseen.
Kun hän palasi kansainvälisen median eteen, hän oli päättänyt, mitä aikoo sanoa.
”Rehellinen olla pitää.”
”Sinä päivänä kaikki pelasi. Mies pelasi, huolto pelasi, haaveria ei ollut matkalla. Wassberg oli just sen verran paree, ja sillä sipuli.”
Tämä oli kiistatta yksi suomalaisen urheiluhistorian pysäyttävimmistä hetkistä. Vuoden 1980 tapahtumat olivat seuranneet Mietoa dokumentin kuvaushetkellä jo lähes kaksi vuosikymmentä – ja seuraavat edelleen.
Tappiosta tuli osa Miedon legendaa. Dokumentissa hiihtotähti puhuu urheilusta, työstä, rahasta, isyydestä ja elämän kovimmista menetyksistä.
Mieto on saanut pitkän oppimäärän siitä, että pettymykset on hyväksyttävä osaksi elämää.
Dokumentti on samalla kiinnostava aikakapseli suomalaisesta huippu-urheilusta ja julkisuudesta vuosituhannen vaihteessa. Osa Miedon lähes kolme vuosikymmentä sitten esittämistä näkemyksistä kuulostaa edelleen ajankohtaisilta.
Katso dokumentti: Juha Mieto – Kurikan jätti
”Nuorempana en olisi mahtunut housuihini”
Juha Mieto uskoi ikänsä auttaneen tappion käsittelyssä. Hän oli Lake Placidin olympialaisten aikaan hieman yli 30-vuotias ja ehtinyt kokea urallaan jo paljon.
”Osasi ottaa sen jo oikealla lailla. Väitän, että nuorempana miehenä sadasosan häviö olympiavoitosta olisi saattanut olla sellainen, etten olisi housuihini mahtunut.”
Tappion tuska tasoittui illan myötä.
”Aina on päähän potkittu, mutta nyt vedettiin kunnolla kalossilla. Siinä piti naureskella ja hymyillä, että näinhän siinä oikeastaan piti käydäkin.”
Peruskunto syntyi maatilan töissä
Juha Miedon tie huippuhiihtäjäksi alkoi Kurikan Metsäkylässä Etelä-Pohjanmaalla.
Mieto ei muistanut tehneensä lapsena tietoista päätöstä siitä, että hänestä tulisi hiihtäjä. Liikunta oli luonnollinen osa elämää.
”Jos näin jälkeenpäin miettii asiaa, se oli aika luonnollista.”
Kyläkoululla vaikutti liikunnasta innostunut opettaja Aulis Saarinen, joka kannusti lapsia eri urheilulajien pariin.
”Ei yksin hiihdon, vaan kaikkien urheilumuotojen. Kaiketi se juontaa sieltä nuoruudesta.”
Tulevan huippu-urheilijan pohjakunto ei syntynyt pelkästään harjoituksissa.
Mieto kasvoi pienellä maatilalla, jossa lapset osallistuivat tavallisiin töihin ja viettivät vapaa-aikansa fyysisissä leikeissä.
”Siihen aikaan nuorilla ei ollut paljon muuta. Leikit olivat fyysisiä leikkejä. Sieltä se kestävä kivijalka eli peruskunto varhain kehittyi.”
Mieto työskenteli ennen varsinaista hiihtouraansa useita vuosia puuseppänä.
Armeijan jälkeen keväällä 1970 hän sai Kurikan kaupungilta niin sanotun suojatyöpaikan. Järjestely mahdollisti vakavan harjoittelun, vaikka ammattiurheilusta ei Suomessa vielä puhuttu nykyiseen tapaan.
”Kyllä mä sanoisin, että olin täysin ammattilainen, mutta silloin ei saanut tällaista nimikettä käyttää.”
Lue myös: Ville Leino avautuu 27 miljoonan floppisopimuksesta ja tuhlaamisesta
”Silloin olisi naurettu, jos urheilua olisi kutsuttu työksi”
Vuonna 1999 huippu-urheilijat puhuivat jo avoimesti työstään, harjoituspäivistään ja urheilun vaatimasta ammattimaisuudesta.
Miedon nuoruudessa ajatus oli toinen.
”Siihen aikaan, jos olisi puhuttu, että se on työntekoa, niin kaikki olisivat nauraneet.”
Fyysistä rasitusta verrattiin ennemmin tavalliseen työhön. Jos ihminen käytti päivän aikana valtavasti energiaa hiihtämiseen, moni saattoi miettiä, kuinka suuri halkopino olisi syntynyt samalla voimalla.
”Näin se maailma on muuttunut.”
Mieto ei silti pitänyt oman aikansa harjoittelua alkeellisena.
”Väitän, että 70-luvun harjoittelulla tänä päivänä pärjäisi olympialaisissa.”
Dokumentissa Miedon käyttämä ”tänä päivänä” viittaa vuoteen 1999. Harjoittelussa oli silloin jo enemmän mittareita ja teknologiaa kuin hänen uransa huippuvuosina, jolloin urheilija joutui tunnistamaan kehonsa ja tekemään ratkaisuja pitkälti omien tuntemustensa perusteella.
Mieto suhtautui varauksella ajatukseen, että kilpailusuoritusta voitaisiin selittää kokonaan sykkeillä, maitohapoilla ja muilla mitattavilla asioilla.
Mieto muisteli vuoden 1976 Innsbruckin olympialaisten viestihiihtoa, jossa hän lähti osuudelleen rajulla vauhdilla ja ajoi edellä hiihtäneet nopeasti kiinni.
”Vajaan puolen kilometrin matkalla, ja se oli nousua, niin pojat olivat suurin piirtein kiinni. Se oli hirmuinen lähtö.”
Tieteellisen valmennuksen näkökulmasta vauhti saattoi olla liian kova.
”Jos mulla olisi ollut sykemittari, olisi varmaan haluttu, että aloitan rauhallisemmin, ettei pulssi nouse liikaa ja tule maitohappoja.”
Mieto puhui hurmostilasta, jossa urheilija pystyy ylittämään tavalliset rajansa.
”Kun ihminen on tunteensa ladannut ja saanut sellaisen hurmiotilan, niin silloin saa raja-aitoja ylittää. Silloin ei tule samalla tavalla maitohappoja.”
Hän myönsi itsekin, ettei ajatus välttämättä ollut tieteellisesti todistettavissa.
”Voi olla, ettei se ole fysiologisesti mahdollista. Mutta ihmisen sisuskalut, sielu ja kaikki tunnetilat ovat paljon hienompi laitos kuin mikään avaruusalus, jonka ihminen on keksinyt.”
Lue myös: Kuka olit oikeasti, Mika Myllylä? Karpaasin traaginen tarina kerrotaan Ylen audiodokumentissa
Juha Mieto ei tehnyt hiihtourallaan miljoonia
Juha Miedon uran aikana huippuhiihtäjien taloudelliset mahdollisuudet olivat kaukana siitä, millaisiksi ne olivat alkaneet muuttua jo dokumentin kuvausvuoteen 1999 mennessä.
Kansainvälinen menestys ei automaattisesti tarkoittanut suuria sponsorituloja, palkintorahoja tai taloudellisesti turvattua loppuelämää.
Mieto vastasi suoraan kysymykseen siitä, tekikö hän huippuvuosinaan itsestään miljonäärin.
”En tehnyt, enkä ole siitä mitenkään katkera.”
Ennen urheilu-uraansa Mieto oli ollut neljä vuotta puusepäntöissä. Hän oli käynyt kansakoulun eikä hankkinut pidempää koulutusta.
Mieto ei silti uskonut, että koulutus olisi vienyt häntä pois urheilusta.
”Jos olisin kouluttanut itseni ja minulla olisi ollut kuinka hyvä ammatti, uskoisin, että olisin silti ruvennut urheilemaan.”
Urheilu tarjosi hänelle tavallista työtä parempia tuloja, mutta mukana oli myös taloudellisia haittoja.
”Jos rehellinen olen, sen aikana kun urheilin, pääsin hivenen paremmille palkoille kuin ehkä työelämässä. Mutta toisaalta jäi se niin sanottu eläkekertymä tulematta.”
Mieto piti jo vuonna 1999 vääränä tapana tarkastella historiaa vertaamalla uusien urheilijasukupolvien tuloja aikaisempien sukupolvien ansioihin.
”Jos ihminen miettii, että nyt nämä saavat näin paljon ja minä en saanut silloin, ja katkeroituu siitä, niin silloin asiat eivät ole oikein.”
Mieto muistutti, että hänen omat taloudelliset mahdollisuutensa olivat jo paremmat kuin häntä edeltäneillä hiihtäjäsukupolvilla.
Eero Mäntyranta saavutti henkilökohtaisissa arvokisoissa Mietoa enemmän, mutta Miedon mukaan hänen oma uransa saattoi olla taloudellisesti parempi.
”Ajan mukana ajatukset ja koko maailma muuttuvat. Se on hyväksyttävä. On hieno asia, että näin tänä päivänä on.”
Mieto pelkäsi urheilijoiden persoonien katoavan
Miedosta ei tullut kansansuosikkia vain hiihtotulostensa vuoksi.
Hän erottui.
Valtavan kokoinen, eteläpohjalaista murretta puhuva ja mielipiteensä suoraan ilmaiseva hiihtäjä oli täysin toisenlainen hahmo kuin suomalaisen urheilun hillityt peruskuvat.
Vuonna 1999 Mieto näki huippu-urheilussa kehityksen, joka ei hänen mielestään ollut pelkästään myönteinen. Hänen mukaansa urheilijoita opetettiin jo tuolloin valmennusleireillä esiintymään julkisuudessa liian samalla tavalla.
”Nykyajan urheilusta puuttuvat tietyt persoonat.”
Samalla urheilijan ympärille oli kasvanut suuri joukko eri alojen ammattilaisia.
”Kun on tullut tieteellinen valmennus, valmennettavan ympärillä on ravintoasiantuntijoita, fysioterapeutteja, psykologeja, valmentajia ja managereita.”
Miedon ilmaisu on dokumentissa vielä huomattavasti värikkäämpää. Hän puhuu urheilijan ympärille ilmestyvistä ”perskärpäsistä”, jotka voivat pahimmillaan sekoittaa urheilijan oman ajattelun.
”Kaverilla alkaa mennä pää niin sekaisin, ettei hän pysty muuta kuin antamaan samoja apaattisia lausahduksia.”
”Urheilu menettää hohtonsa, jos sieltä puuttuvat tietyt persoonallisuudet. Ne tekevät siihen tietyn hohdokkuuden.”
Lähes kolme vuosikymmentä myöhemmin Miedon kommentti kuulostaa edelleen ajankohtaiselta. Urheilijoiden mediakoulutuksesta ja persoonallisten lausuntojen vähäisyydestä keskustellaan yhä.
Asiantuntijoiden kuuntelemisessa ei Miedon mielestä ollut mitään väärää. Urheilijan oli kuitenkin opittava tuntemaan itsensä ja kannettava lopullinen vastuu omista ratkaisuistaan.
”Valmennusasioissa pitää joskus pitää korvat ja silmät auki ja kuunnella muitakin. Mutta kun oppii tuntemaan itsensä ja vastaamaan itsestään, silloin on kova myös lähtöviivalla.”
Lue myös: Suomalainen kiekkolegenda jätti jälkeensä poikkeuksellisen kokoelman – nyt se huutokaupataan
”Oma minä eli persoona – jos se riittää”
Urheilu-uran jälkeen Mieto teki töitä tapahtumissa, messuilla, maatalousnäyttelyissä ja yritysten tilaisuuksissa. Myöhemmin hänestä tuli myös keskustan kansanedustaja vuosiksi 2007–2011.
Säännöllistä työviikkoa hänellä ei ollut.
”Kohta 35 vuotta on oltu reissun päällä ja totuttu siihen, ettei mikään ole tiettyä ja säännöllistä”, Mieto kertoi vuonna 1999 kuvatussa dokumentissa.
Välillä keikkoja oli enemmän, välillä vähemmän.
”Mä en ole stressiä siitä ottanut.”
Mieto ei ollut halunnut rakentaa itsestään esiintyjähahmoa, joka olisi erilainen kuin yksityinen Juha Mieto.
”Mä nautin uusista haasteista. Menen mukaan ja panen itseni likoon.”
Tärkeintä oli ollut saada esiintyä omana itsenään. Miedon mukaan persoona joko riitti yleisölle tai ei riittänyt.
”Oma minä eli persoona – jos se riittää. Pyrin olemaan avoin ja rehellinen. Jos rupeat nuoleskelemaan, saat heittää joka paikassa erilaista asiaa ja katsoa, mitä muut haluavat kuulla. Se haisoo äkkiä läpi.”
Omana itsenä oleminen ei tarkoittanut, että kaikki pitäisivät ihmisestä.
”Kun olet oma itsesi, sulla on tietyt ystävät ja saattaa olla tietyt vihamiehet. Mutta sun on helpompi olla.”
Lue myös: Onko Tuukka Taposen F1-unelma vaarassa? Kuljettaja antaa suoran vastauksen
Kurikan koti oli Miedolle enemmän kuin asuinpaikka
Miedon sukujuuret sijaitsevat Kurikan Miedon kylässä.
Kotitila kuului aikanaan hänen isoisälleen, joka oli itsekin innostunut urheilusta ja seurasi tarkasti pojanpoikansa hiihtouraa.
Isoisä toivoi tilan jäävän suvulle ja lopulta Juha Miedolle.
”Kyllähän tämä alue ja koti merkitsevät niin paljon, etten osaa edes sanoa.”
Mieto lunasti tilan perikunnalta.
”Täydestä hinnasta, ettei mitenkään lahjaksi.”
Myöhemmin hän rakensi puolisonsa kanssa tilalle uuden talon. Kodista muodostui vastapaino jatkuvalle matkustamiselle, esiintymisille ja julkisuudelle.
”Täältä on ollut hyvä akut täyttää ja lähteä ladattuna taas uusille reissuille.”
Kodin merkitys oli kasvanut entisestään, kun Miedon puoliso kuoli ja hän jäi yksin vastuuseen heidän pojastaan.
Lue myös: Patrik Laine tarvitsee taas tilaisuuden – voiko laukaus vielä pelastaa kaiken?
Puolison kuolema muutti Miedon arjen
Dokumentin kuvaushetkellä vuonna 1999 Miedon puolison kuolemasta oli kulunut vajaat kolme vuotta.
Mieto oli jäänyt alaikäisen poikansa yksinhuoltajaksi.
”Se oli kova paikka.”
Poika oli tottunut siihen, että äiti oli läsnä ja toi arkeen jatkuvuutta ja turvallisuutta.
”Kun äiti lähti vierestä pois, meikäläinen jäi tosiaan yksinhuoltajaksi. Siinä elämä muuttuu perusteellisesti. Arvot pannaan uusiin järjestyksiin.”
Entiseen tapaan ei enää voinut lähteä matkaan hetken mielijohteesta. Työt, esiintymiset ja arki piti suunnitella lapsen tarpeiden ympärille.
”Onneksi on sellaisia tuttuja ja ystäviä, joihin voi hädän tullen turvautua.”
Mieto kertoi olevansa saamastaan avusta niin kiitollinen, että sitä oli vaikea ilmaista sanoin.
Urheilutaustasta löytyi ominaisuuksia, joita tarvittiin nyt kokonaan toisenlaisessa elämäntilanteessa.
”Urheilussa on joutunut panemaan itsensä hallintaan. On joutunut tiettyyn jämäkkyyteen, sitoutumaan aikatauluihin ja kantamaan vastuuta.”
Mieto oli päättänyt suhtautua edessä olevaan aikaan pitkänä projektina. Dokumentti seuraa isän ja pojan askareita Kurikassa.
Kun poika olisi täysi-ikäinen, yksi vanhemmuuden tärkeä vaihe olisi saavutettu. Siihen asti edettäisiin askel kerrallaan.
”Ensimmäisenä piti sanoa itselle, että tämä on kymmenen vuoden prosessi. Ennen kaikkea mennään päivä kerrallansa.”
Lue myös: Jesse Puljujärvi perusti yrityksen: ”Sinun ei tarvitse tehdä samoja virheitä kuin minä”
”Elämässä pitää ottaa vastaan mitä annetaan”
Sadasosan olympiatappio ja puolison kuolema eivät ole menetyksinä keskenään verrattavia.
Miedon tavassa käsitellä niitä näkyi silti sama periaate. Tapahtunutta ei voinut muuttaa loputtomalla jossittelulla.
”Elämässä pitää ottaa vastaan mitä annetaan.”
”Jos tuloo vastoinkäymisiä, jos tuloo menestyksiä, kaikki on otettava vastaan. Kaikki on hyväksyttävä.”
Katkeruudesta Mieto puhui erityisen suoraan.
”Jos sä katkeroidut ja mietit, että miksi meidän kohdalle, niin kelle teet kiusaa? Ainoastaan omalle itselle. Tässä tapauksessa ennen kaikkea pojalle.”
”Elämän on kuitenkin jatkuttava. On otettava tietty jäntevyys ja pitkäjänteisyys.”
Vuoden 1999 arkistodokumentissa Juha Mieto näyttäytyy ihmisenä, joka on löytänyt rauhan ja jopa onnellisuuden.
”Toisilla on murheita enemmän, toisilla vähemmän. Näitä taakkoja ilmeisesti annetaan enemmän sellaiselle, joka jaksaa ne kantaa.”
Lue myös: Tony Halme ja lapset: tämä haave jäi Viikingiltä toteutumatta
Auta meitä kasvamaan! Seuraa meitä somessa:
Facebook, Instagram ja Youtube.
















